keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Ruskatukka ja uudet kuviot

Mäkin sain hieman tukanpäivitystä. Tytin ja Nooran yhteistoiminnalla voin taas ihastella upeaa kuontaloani ja heilutella sitä edestakaisin kuin tuulikoneessa konsanaan! Yleensä tää mun tukkaprojekti toteutuu sillä tavalla, että muut saavat jonkun päähänpiston ja päättävät mun puolesta mitä mulle tulee, ja siihen ei ole vastaansanomista kauheasti. :D Sentään oon saanut pitää tukan värin tummana, mutta sekin on nyt ruskea eikä kylmän musta. Yllättävän nopeasti se silmäkin siihen lopulta tottuu, mut eipä mulla yleensä ole ikinä ollut valittamista Tytin, Nooran tai Paavon tekemistä luomuksista.

Tukka ennen värjäystä ja vanhan hiustenpidennyksen poiston jälkeen. Siis hiukset ihan oikeesti kasvavat!!! Tuntui aika uskomattomalta, koska mullahan oli pään oikea puoli joku aika sitten ihan siili!!
Uusi kiiltävä väri ja tukan kuivaamista ennen uutta hulmutukkaa.
Tytin dippaama pidennyskarva sulautuu aika kivasti tohon tummanruskeeseen tyveen.
Nyt kun tää "kuuma hellekesä" on ohi ja kaikki häät, ristiäiset ja nimipäiväjuhlat on juhlittu, niin on myös pakko saada itseään ruotuun. Painoa pudotettua tiettyyn pisteeseen asti, kroppa ei enää vastaanota samoja metodeja, ja kehittyminen tyssää siihen. Tai ainakin musta tuntuu siltä, ettei samat niksit enää toimi. Siksi liityin Keventäjiin! :D Uutta motivaatiota, seurantaa ja hallitumpaa urheilemista ja syömistä, ja vielä mustaa valkoisella. Miten vaikeita onkaan ihan perusjutut, kuten riittävä vedenjuonti tai tietyin väliajoin syöminen, ja vielä muistaa ne! Repeat, repeat, repeat... Kova on ainakin yritys :D

Ollaan pian menossa koko Beatin porukka kokeilemaan TRX Suspension Trainingia! TRX on treenamista kehon oman painon ja venyvien hihnojen avulla, jotka kehittävät voimaa, tasapainoa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa.  Personal trainer Stephen Stokes pitää yksilö- ja pienryhmätunteja ihan kivenheiton päässä Beatista. Katotaan jos saatais tällä viikolla sovittua reenit miniryhmällä. En tiedä pitäskö mun olla innoissani vai kauhuissani, kun Stokes sanoi, että "we are going to keep a lot of "fun" with you guys!"...jep.

Hieman makustelua TRX:stä


Reipasta loppuviikkoa!! :)

Tiina

7 kommenttia:

  1. mitä hiusta käytätte:)?

    VastaaPoista
  2. Moikka! Teettekö ompelupidennyksiä pelkästään itse tilaamillanne hiuksilla vai onko asiakkaan mahdollista tuoda mukaan oma hiusnauha? Mitä pidennys maksaisi silloin?

    VastaaPoista
  3. Käytetään B*Longin tukkaa ja tehdään vain tuolla omalla karvalla :)

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa tehokkaalta liikunnalta!! Täällä innostuttiin ihan täysillä, harmi että asun landella... Ja siisti tukka! Pystyisittekö koota jotain inspiraatiopostausta noista dipatuista hiuksista, tarvis kuvaa parturiin :))

    VastaaPoista
  5. Mua kiinnostaisi lukea hiukan syvällisemmin tuosta sun "elämäntapa muutoksesta" Joo ei sinänsä kuulu tähän yläpää-painotteiseen blogiin mut itte kamppailen kans "muutaman" lisäkilon kans niin ois kiva lukea miten oot onnistunu omassa projektissas :) Toki ehkä tämän kerran annan anteeksi jos vaatimukseni on liian henkilökohtainen :D
    Hyvää syksyä koko porukalle!

    T.Jenni

    VastaaPoista