keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Cool Mint

Iiik! Mä en oo vuosiin ollu näin vaalea ja lyhyttukkainen! Monille taisi tulla aika yllärinä mun mallinmuutos suunnitelmat, koska oon pitänyt niin kauan megapitkää ja todella kirkasta shokkiväritukkaa. Totuus onkin, että tää suunnitelma piti toteuttaa pienen pakon edessä. Mustasta liilan kautta turkoosiin vaalentaminen, ja säännöllinen raidoittaminen ei pidemmän päälle tee hyvää omalle tukalle, varsinkin kun hiustenpidennysten takia sitä omaa reuhkaa ei pääse kunnolla hoitamaan sellaisilla tuotteilla mitä se oikeasti kaipaisi. Siitä syystä vaihtoehtona olikin, että joko oma kuiva latva katkeaa epätasaisesti itsestään, tai sitten leikataan lyhyempi malli ja oma tukka saa hieman hengähtää. Halusin että pituutta säästettäisiin edes jonkin verran, ja että tukan saa vielä kiinni jotenkin, ettei se heilu koko ajan ärsyttävästi silmillä urheillessa.

Mä oon myös yleensä kiinnostunut kokeilemaan uusia värejä tai malleja, koska kyllästyn omiin hiuksiini älyttömän nopeasti. Tota väriä mä oon himoinnut jo varmaan vuoden verran ja ennen kuin mun shokkivärikausi alkoikin, näytin Tytille kuvan just tälläisestä väristä. Ajattelin, että sieltä tulee samantien kauhistunut kieltävä vastaus, koska ollaan joskus vuosia vuosia takaperin tehty mulle tää sama mustasta vaaleaan-projekti, ja silloin se sanoi että "ei enää ikinä!!". Mutta onneksi se innostui! <3 Uskomatonta, että vaatii näinkin kauan aikaa ja vaivaa saada näin vaalea pohja kun lähtökohtana on ihan sinisenmusta hiusväri. Hiljaa hyvä tulee, jos tänkin olis tehnyt nopeemmalla tahdilla, niin mulla luultavasti olisi tällähetkellä yhtä lyhyt malli kuin Suvi-Anne Siimeksellä (tämänkin oon joskus nimittäin kokenut...). Aikaisemmat lyhyet tukkamallit mitä mulla on aikoinaan ollut ei jostain syystä ole tuntuneet oikein omilta. Pelkään aina lyhyen mallin leventävän mun kasvoja ja tekevän mut hieman maskuliiniseksi, mutta tää uusi hiusväri on kyllä pelastava tekijä.

Tää tuntuu nyt ihan multa!

Tiina

14 kommenttia:

  1. Tää tyyli on aivan ihana! Kaikki kohdillaan :)

    VastaaPoista
  2. oo ihana! super söpö!

    VastaaPoista
  3. voi miten kaunis väri ja malli! :)

    VastaaPoista
  4. Joo munkin mielestä tää on nimenomaan SÖPÖ!! :D

    VastaaPoista
  5. vau! näytätpä rohkealta ja tyylikkäältä naiselta!

    VastaaPoista
  6. Kivaa vaihtelua toi lyhyttukkaisuus! Persoonallista sen olla pitää ja eikös lyhyt ole nyt enemmän SE juttu kun mega pidennykset ;)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi 10.22: No vau takas, olipas kivasti sanottu! Ehkä tää on enemmän nimenomaan naisellisempi kuin tyttömäinen.

    Reetta: No niin onkin, tää malli toimii aika sähäkästi suoristettunakin!

    Anonyymi 15.14: Nimenomaan, polkkamalli on nimenomaan nyt se tän päivän juttu ;D ja tää tosiaan on kivaa vaihtelua kun ei pitkä tukka roiku silmillä.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana! :) Sopii ku nenä päähän!

    VastaaPoista
  9. Niiin cooooooool! ;)

    Sopii ihan sika hyvin sulle Tiina! ;p

    VastaaPoista
  10. aivan täydellinen <3

    VastaaPoista
  11. Jonha: Parasta täs onkin se, että pesuissa haalistuessaan tää on ihan samanvärinen kuin heti laitettuna!

    Anonyymi 8.57: No aika lähellä on!! <3

    VastaaPoista