keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pikkujoulu pynttäytymiset

Lauantaina vieteltiin firman pikkujouluja. Oltiin jo elokuussa varailtu kyseiselle päivälle saunatilaa ja muuta ohjelmaa, mutta koska samalle ajankohdalle osui myös Inspiration Blog Awards-bileet, tehtiin suunnitelmiin täys muutos. Kevyen työpäivän jälkeen jäätiin töihin hengailemaan ja laittautumaan.
 Ollaan monen monta kertaa pohdittu sitä, miten voi olla mahdollista että vaikka talo on täynnä kauneudenammattilaisia ja aikaa hyvinkin ruhtinaallisesti, kaikilla on lähes aina jonkinlainen meikki-, tukka-, tai vaatekriisi ja meille tulee aina ihan hirvee kiire. Täällä on kutakuinkin täydelliset puitteet, laitteet ja tuotteet pynttäytymiseen, mutta varmaan koskaan ei olla keretty tehdä puoliakaan siitä mitä ollaan suunniteltu ja jonkun tukan tai naaman laitto jää puolitiehen. No mutta eiks hyvässä seurassa aika lennä kuin siivillä? Kerettiinpä kuitenkin näköjään räpsimään kuvia ja pistämään ittemme edes jonkinlaiseen juhlakuntoon. Käytiin illallisella ja blogibileissä, jonka jälkeen lähdettiin jatkamaan pikkujouluja omalla jengillä. Täytyypä taas todeta että onneksi työpaikan pikkujoulut on vaan kerran vuodessa! On ne sen verran rankkoja..

Beattilaiset
 
PS. Hurjasti onnea kaikille Inspiration Blog Awards-voittajille ja miljoonasti kiitoksia kaikille meitä kisassa äänestäneille! Ollaan ihan mielettömän otettuja että päästiin skabaamaan kymmenen parhaan kauneusblogin joukkoon <3

8 kommenttia:

  1. ah!! Rakastan tota Tiinan asua! Millaset kengät oli vielä lisäksi ;D
    ps. voisitteko tehdä jonku jutun siitä millainen hiusväri sopii millekin ihonsävylle/silmien värille. Ja Tiinalle et mikä väri on paras millekin silmienvärille? :) TÄNK JUU!! :)

    VastaaPoista
  2. Ootte kaikki tosi upeita! Mikä teissä on muka jäänyt puolitiehen? Pyh! Tosta ihanempia ei vois es olla!

    Tiinalle sopii iha älyhyvi tollanen meikki!
    Millon Noora laittaa jonku oman muotiblogin pystöön? Mää niin kadehdin kaikkia sen vaatteita ja tyyliä yleensäkki! Just mun makkuun.

    Pusuja!

    :)

    VastaaPoista
  3. Olen itse parturi-kampaajaopiskelija ja ihailen tuota teidän työporukkaa! :) Näistä kuvistakin välittyy sellainen fiilis, että pidätte kaikki työstänne ja teillä on hyvä yhteishenki. Toivon niin kovasti, että minulla olisi tulevaisuudessa omalla työpaikallani yhtä mukavaa kuin teillä ja myöskin hyvät työkaverit :)

    VastaaPoista
  4. Siis itseasiassa mulla oli sellanen vaate/tukka/meikki-kriisi, että Tytti päätti mun puolesta illan lookin :D pääsin helpolla!! Kengät oli mustat kiilakorkolenkkarit.

    Mulla ei yleensä ole juhlissa tollasta meikkiä ja muut ylipuhui mut siihen. Oon yleensä niin tumman silmämeikin kannattaja, mutta yllätyksekseni sain illan mittaan paljon positiivisia kommentteja. :) eli ei kannata kangistua vanhoihin kaavoihin!

    VastaaPoista
  5. mistä on nooran mekko!! i want it

    VastaaPoista
  6. Anonyymi 8.06: Pusuja sinne!

    Sandra: Kiitokset ihanasta kommentista. Upeeta että ollaan saatu inspiroida jotain! Toivottavasti saat joskus kivan työpaikan :)

    Anonyymi 9.52: =)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi 2.08: Nooran mekko taitaa olla Terranovasta :)

    VastaaPoista