tiistai 10. syyskuuta 2013

Päivä Beatissa

07.27 Tytti tulee töihin. Tänään on luvassa kolme väri & leikkaus-pakettia. 

Ensimmäinen töissä saa laittaa kahvit tippumaan, pesukoneen päälle ja tsekata että liike on valmiina uuteen päivään. Aikaa jäi mukavasti vielä oman reuhkan puunaamiseen. 

07.55 Tiina tulee töihin. Se ei oikein puhu ennen aamukahvia. Asiakas tulee puolelta, joten hyvin ehtii vielä heräämään. Tänään luvassa kahdet ripsienpidennykset ja pari juhlameikkiä.

Ihana aamuaurinko Pääskylänkadulla. Olisi sitten lämmin kesäaamu tai pirteä pakkasaamu, on kivointa tulla töihin jos aurinko paistaa!

08.00 Tytti alottaa työt ja Tiina ehostautuu. 

Helpompi meikkailla ja laittaa tukkaa töissä, täältä kun löytyy hyvin valoa, sekä kaikki pelit ja vempeleet.
08.45 Paavo tuli taloon. Työt alkaa klo 9.00. Paavon päivään kuuluu tänään hääkampaus, väri ja leikkaus-paketti, sekä yksi leikkaus. Vika asiakas perui viimehetkellä, joten mukavan lyhyt päivä tiedossa!

09.20 Noora tuli töihin. Nooran päivä koostuu tänään yhdestä hiustenpidennyksestä ja kahdesta väri & leikkaus-paketista.

Kympiltä kaikki on keskittyneenä työn touhussa.
10.30 Morsian siirtyy Paavon penkistä Tiinan meikattavaksi.
Datailua värin vaikkarilla. Nooran aamiainen ja Tytin lounas.

Tiina räpsyjä vääntämässä. Paavo sekottelemassa.
11.30 Väri vaikuttamassa. Vihdoin pääsi Paavokin lounaalle.
Tytti kampailee.
 Noora leikkaushommissa ja Paavo föönailemassa puolen päivän jälkeen

Puhelin keskeyttää välillä työt ja juostaan siihen vuorotellen (kenen kädet nyt sattuu olemaan vähiten hiusvärissä). Lauantaisin on lepposampaa pirinän suhteen, koska ihmiset soittelee yleensä arkisin.
12.20 Sofikin tuli piipahtamaan. Sofi on siis meillä harjoittelussa ja opiskelee iltalinjalla parturi-kampaajaksi. Harjoittelu suoritetaan työpaikoilla omalla ajalla.
12.45 Perus tiskihengailua ja kahvin litkimistä.
Samaan aikaan toisella puolella Tiina meikkihommissa. 
13.15 Paavon päivä päättyi kerrankin näin aikasin. Vielä koko päivä edessä!
13.55 Nooran kahvihetki ja värin vaikkari.
14.15 Noora matkalla pesupaikalle. 
Tytti sanoi moikka!
15.15 Sofi ja Noora lähössä kotiin.

15.45 Viimeisen villahousun päivä pulkassa. Ei muuta kun pulju kiinni ja viikonlopun viettoon!  
Tähän tapaan menee yleensä meijän perus lauantai (tosin yleensä kampauksia on enemmän ja Paavo ei ikinä lopeta noin aikasin!). Arkisin saavutaan kaikki yleensä eri aikoihin töihin klo 8-13 välillä ja työt lopetaan klo 12-20. Lauantaisin on mukavasti koko jengi samaan aikaan mestoilla.

Beat.

PS. Kiitos teidän postausvinkeistä edelliseen postaukseen! Kaipailtiinkin uusia ideoita syksylle.

15 kommenttia:

  1. tosi kiva postaus, tällaisia useamminkin! :)

    VastaaPoista
  2. tää oli kiva! työharjoittelijan päivästä olis kiva lukea samalla tavalla :)

    VastaaPoista
  3. Onko Tiina koskaan ajatellut alkavansa tehdä pigmentointeja? :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli tosi kiva postaus!

    Ihania ootte kaikki :)

    VastaaPoista
  5. Pigmentoinnit on kyllä mielessä :)

    VastaaPoista
  6. Hei tosta harjottelijan päivästä on pyydelty postausta ennenkin, joten täytyy pyytää Sofia kehittelemään jotain. :)

    VastaaPoista
  7. iik oon blogissa! kiitos vaan tyttäret, mulle sanottiin häissä moneen otteeseen, että näytän prinsessa kate middletonilta :DDDD

    VastaaPoista
  8. No toihan on ihan mieletön kohteliaisuus! Upealta näytit! :)

    VastaaPoista
  9. Iteki alan ihmisenä, joskaan en sitä työkseni tee, nii en voi ku kummastella miten teillä on aina nii kivat vaatteet päällä :D näyttää siltä ettei teillä oo ikinä mitään essuja tms, huoletta vaa siisteissä vaatteissa värjäätte yms :D käytätteko siis tismalleen samoja vaatteita nii töissä ku vapaalla, vai onks töissä käytettävät kuitenki ns huonompia? Ehkä pöljä kysymys, mut oon jo pitkään miettiny :)

    VastaaPoista
  10. hyvä postaus!! harjottelu beatissa kiinnostaa mua kanssa, joten postaus siitä ois kiva :) miten muuten, onko teillä yleensä paljon halukkaita harjoillelijan pestiin? kuinka paljon ennen harjottelun ajankohtaa ois sopivaa hakea esim. teiltä harjottelu paikkaa? :)

    VastaaPoista
  11. Teillä näyttäis olevan mukavan rento fiilis siellä :) Silti teette uskomattoman siistiä työtä..! :P

    VastaaPoista
  12. Ei tätä duunia tekis jos ei olis rentoa ja siistiä :)))

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Hahah ei ne meijän vaatteet aina niin siistejä ole :D Melkeen kaikki täynnä karvaa ja väriläikkiä! Ihan parhaimpia vaatteita ei duunissa käytetä, mutta muuten kyllä aikalailla samat vaatteet on päällä niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Meidän pitäis opetella toi essun käyttö..

    Anonyymi: Harjottelupaikkaa kannattaa tulla kyselemään heti vaan kun ajankohdan tietää. Montaa ei pystytä samaan aikaan ottamaan, sillä muuten ei riitä hommia kaikille. Kantsii tulla piipahtamaan :)

    VastaaPoista
  14. onpas kaunis morsian!

    VastaaPoista