perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tyttöjen juttuja

Minä, joka en normaalisti tee kampauksia, jouduin aikamoisen urakan eteen viime viikonloppuna, kun hyvä ystäväni meni naimisiin. Sain jälleen kunnian toimia yhtenä kaasona. Sen lisäksi, että Tiia pakotti mut tekemään hääkampauksensa, oli meitä kaasoja siis tällä kertaa yhteensä kolme, joten lauantaiaamuna mua odotti neljä kammattavaa päätä omani mukaanlukien...

Häät olivat Espoossa, joten me oltiin tyttöjen kanssa yllärinä varattu hotelli edelliseksi yöksi ihan kirkon kupeesta. Näin Tiia sai vielä vähän hemmottelua, säästettiin aikaa aamun valmisteluissa ja mikä parasta kunnon aamiainen! Mä olin pakannut kampaustarvikkeet mukaan ja pistinkin pop up-kampaamon pystyyn heti aamusta. Tiialle oli tehty muutama raita omaan pohjaan aikaisemmin viikolla, ja samalla kokeilimme nopeasti minkä tyylistä kampausta morsian toivoisi.  Vaikka sävelet olivat siis suht selvät hääpäivänä niin kiirehän meillä silti tuli ja kaaoksen ainekset olivat ajoittain kasassa..  Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. ;-)




Aika meni tosi nopeasti, ja yhtäkkiä oltiinkin jo matkalla alttarille! Onneksi kaikkien tyttöjen tukat saatiin kuntoon ennen lähtöä, vaikka aikamoinen hässäkkä meillä oli päällä. Mulla oli minilakka ja muutama pinni käsilaukussa, joten fiksailin pitkin päivää morsiamen hiuksia. Sää suosi meitä suurimman osan ajasta, ja vaikka välillä vähän satoikin, oltiin sisällä suojassa ja kiharat säilyivät. Kaiken kaikkiaan päivä oli ihana ja niiin koskettava! Morsian oli kaunis kuin mikä ja sulhanen oikea komistus! Onnea vielä rakkaalle Tiialle, ja sulhaselleen!
Tässä loppuun muutama morsiamen siskon ottama yhteiskuva meijän tyttöporukasta, kiitokset kuvista! :-)

Kuvaaja Terhi Lehto
Kuvaaja Terhi Lehto
Kuvaaja Terhi Lehto

Mulla alkoikin tänään vapaa viikonloppu ja lähden Joensuuhun Ilosaarirokkiin festaroimaan! Jes! ;-) Hyvää viikonloppua kaikille!

Noora

5 kommenttia:

  1. ihana toi Viivin kuva punaisilla kiharoilla ja bambisilmillä :)

    VastaaPoista
  2. Oi kun olette nättejä! Saa kaverit olla tyytyväisiä kun on tollanen kampaaja ystävänä :)

    VastaaPoista
  3. onkos morsian nooralle jotakin sukua, katoin jo yhessä kuvassa että noora on morsiuspuku päällä :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Voi kiitos! :-)

    Erika: Kiitti, se oli oikeastaan aika pikainen hätäratkasu, kun en ehtinyt laittaa omaa tukkaa kokonaan kiinni. :P

    Anonyymi: Heh, ei olla sukua! Mutta täytyy paljastaa, ettet tosiaankaan ole ainoa joka näin on luullut, kuullaan siitä jatkuvasti kuinka samannäkösiä ollaan. :-D Oltiin samalla luokalla koulussa, ja välillä opettajatkin sekoitti meidät...

    VastaaPoista