keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Yökoulussa

..tai siis yötöissä. Ollaan välillä heitetty läppää siitä, että kun iltaisin lähtee töistä myöhään ja aamulla pitäisi tulla aikasin takaisin duuniin, niin miksei voisi vaan jäädä tänne nukkumaan? Sen lisäksi Nooralla on jäänyt hampaankoloon muisto ala-aste ajoilta, kun kaikki muut luokat saivat pitää yökoulua paitsi niiden.. Asia oli korjattava! Viime perjantaina me raahattiin makuupussit ja yökkärit mukanamme puljulle ja ihan tosissamme tultiin töihin yöksi.

Tavallisesti aloitetaan perjantaisin työt jo aamuvarhain, mutta nyt Tiina ja Paavo olivat aamupäivän kuvauskeikalla laittelemassa hiuksia ja meikkejä ja Tytti ja Noorakin saapuivat töihin vasta puolilta päivin. Ohjelmassa oli ensin muutamat asiakkaat ja sen jälkeen ruvettiin pistämään kuntoon meidän omia kulahtaneita kuontaloita. Samaan syssyyn pidettiin palaveria ja saatiin suunniteltua liiketilan remppaa.

Tiinan tukka oli kasvanut pidennyksen alla ihan mielettömästi ja haalistuneet latvat kaipasivat väriä ja kiiltoa.
Noora halus otsiksen, joka hetken mielijohteesta leikattiin. Myöhemmin samainen otsis osottautui neidin mielestä virheeksi ja tapahtuneesta seurasi seuraavan aamun otsatukkamorkkis.
Tytti oli himoinnut kesäksi takaisin vaaleita kultakutreja, joten tukkaa ruvettiin jo kevyesti vaalentelemaan.
Harvoin laitetaan täälä ruokaa, mutta nyt valmistettiin päivän päätteeksi kunnon pöperöt.
Tukkia väsäillessä venähti koko ilta. Kerrankin ei ollut kiire kotiin, joten saatiin laittaa niitä ihan rauhassa. Remonttisuunnitelmatkin tuli suht selviksi ja päästiin kaikki samoille linjoille sisustuksen suhteen. Heiteltiin kaikki ilmoille ideoita, joista sitten poimittiin parhaat palat. Nyt ei millään maltettais odottaa että päästään sutimaan seiniä. Paavo lähti yöksi kotiin ja tytöt jäi tänne kukkumaan yön yli. Aamulla oli mukava herätä valmiiksi työpaikalta, ei muuta kun kahvit porisemaan ja vähän aamiaista pöytään. Ei voi muuta sanoa, kuin että kätevää.
Nyt sai Tytin ja Nooran dippilatvat lähteä. Lisää vaaleeta molemmille, tosin toiselle tuhkaa ja toiselle kultaa. Nooran otsis on pysynyt toistaiseksi pipon alla, mutta ehkä siitä vielä jotain kuvaa laitetaan.

Täytyy ottaa joskus uusiksi tää yökampaamo. Kuinka siistii hiippailla yöllä pimeellä työpaikalla ja kuunnella Kallion ääniä!

Beattilaiset

6 kommenttia:

  1. Pakko sanoo että teillä on kyl varmaan maailman paras duuni! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat tukat taas <3 Saisko vielä kuvia siitä otsiksesta ja tuosta lettikampauksesta ohjetta?

    VastaaPoista
  3. En pääse auttaan remppailussa mut innolla odotan mitä teette :) (tehkää se kehys seinä juttu!! :D )

    Terkkuja Australiasta!!

    VastaaPoista
  4. Onko nooralla blongin pidennykset ja mikä sävy? Ihanan hopeiset :-)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: No joo.. Kyllä me täälä ihan oikeita töitäkin tehään, mutta viihdytään kyllä :)

    Anonyymi: Tytöt kiittää. Voidaan koittaa tehdä otsis/lettikampaus-postausta. Nyt on vaan ihan hurjan kiire!

    Elle: Me laitetaan kuvia sulle uudesta Beatista <3

    Anonyymi: Nooralla on B*Longin pidennykset. Karvat on sävytetty hopeisen väriseksi, joten samaa ei valmiina löydy. :S

    VastaaPoista
  6. Oi himoitsen Tytin hiusten väriä! Onnistuuko paljastamaan mikä väri tytillä on tyvessä? :))

    Tämä blogi on mun feivörit!

    VastaaPoista