perjantai 11. tammikuuta 2013

Hong Kong Street Hair



Niin. Juoksentelin kamera kädessä pitkin Hong Kongia häiriköimässä ja salakuvailemassa ihmisiä. Lopputuloksena muistikortti täynnä sumeita ja heilahtaneita kuvia, tässä ne vähiten tärähtäneet otokset. Monta kertaa jäi harmittamaan, kun bongasin ihan törkeen mageet hiukset ja siinä vaiheessa kun olin saanut kameran kuvausvalmiuteen, ne hiukset olivat jo kadonneet jonnekkin väenpaljouteen.

Kaduilla näkyi paljon rohkeita hiustyylejä (ja tyylejä ylipäätänsä), mistä sainkin pitkäksi aikaa uusia ideoita ja inspiraatiota. Jengi muuten kävelee kaupungilla aamusta iltaan sen näkösenä, kun ne olis just ollu shoppailemassa. Kaikilla oli kädessään kasapäin luksusmerkkien pussukoita ja nyssyköitä. En tiedä kanteliko ne niitä huvikseen, vai johtuiko ilmiö sittenkin parhaillaan pauhaavista alennusmyynneistä. Kauppoja ja shoppailtavaa Hong Kongista löytyy pilvinpimein. Merkkikamaa etsivien kannattaa pitää silmällä outlet-myymälöitä, joista saattaa tehdä ihan hyviä löytöjä. Suosittelen Hong Kongia kaikille himoshoppaajille ja kulinaristeille, tosin reissuun kannattaa lähteä varsin paksun lompakon kanssa.

Viikonloppuja!

Tytti

9 kommenttia:

  1. 2.3.5.11.14.22. ihania<3

    ps.osaisitteko suositella joitakin kuivashampoita??

    VastaaPoista
  2. mieletöntä!! ihan ässä postaus.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Mä ite tykkäilen kauheesti Fudgen kuivashampoosta. Hinta taitaa muistaakseni olla joku 17e. Kannattaa kokeilla. :)

    ???: No kiva!! :)

    VastaaPoista
  4. mikä avuksi? kun pesen illalla hiukset ja aamulla harjaan ne niin ne on ihan rasvasen näköset,litteet ja ihan sairaan sähköset??
    oon kokeillu et jos laittaa suihkutettavaa hoito ainetta se auttaa sähkösyyteen mutta ne on entistä litteemmät...
    Haluaisin tuuheammat,terveemmän näköset ja epäsähköset hiukset?

    onko epäsähkönen muuten ehkiis sana:D??

    VastaaPoista
  5. ah ihana postaus! näitä vois olla enemmänkin, ihan vaikka helsingistä :-)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Kokeileppa vaihtaa shampoota?

    Anonyymi: Oikein hyvä idea. Meijän pitää lähteä joku kerta bongailemaan tukkia Helsingin kaduille :)

    VastaaPoista
  7. Moikka! Mielenkiinnosta vaan kyselisin niistä ice cream kromask sävyttävistä naamioista, että kuinka peittäviä ne on? Esim. Se lila, näkyykö se vaan vaaleessa/lilassa tukassa? Haluisin shokkiväristä liukuvärjäystä hiuksiin, mut mulla on tummanvaaleet/vaaleenruskeet hiukset, enkä haluis vaalentaa..

    VastaaPoista
  8. Kuinka pitkät jonotusajat teillä on beattiin ? :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Kromaskeissa on aika runsaasti pigmenttiä, mutta jos todella kirkasta shokkiväriä halajat, et sitä pelkällä hiusnaamiolla tule saamaan tummempaan pohjaan. Kannattaa kokeilla jotain vahvempaa suoraväriä tai hankkia esim kirkkaan väriset klipsilisäkkeet. Ja sittenhän on vielä colorbugit, joilla saa hetkessä väriä elämään :)

    Anonyymi: Ilta- ja viikonloppuajat kannattaa varailla ainakin paria kuukautta aikaisemmin. Päivä aikoja löytyy lähempää :)

    VastaaPoista