lauantai 22. syyskuuta 2012

3 x tukka kiinni

Mulla oli loppukesästä peräti kolmet häät. Siis missä olin vieraana. Huh aika rankkaa toi häätouhu.. Mutta niin ihanaa! Sain tietenkin kunnian toimia kaikissa myös morsianten kampaajana. Sama kaava toistui joka häissä niin että tulin ensin töihin tekemään morsiamen kampauksen, jonka jälkeen mulla oli hetki aikaa tehdä itselleni jotain ja pukea mekko päälle.

Aikaa oli joka kerta niin rajallisesti, että oli pakko vähän suunnitella etukäteen, miten meinaat omat kutrini laittaa. Asetin itselleni haasteen: Kaikkiin näihin häihin mun täytyy tehdä itselleni joku simppeli kampaus. (Mulla on paha tapa jättää tukka roikkumaan auki ja tehdä siihen kiehkuroita jotka on loppuillasta suoristuneet) Eli siis hiukset piti olla edes jotenkin kiinni. Ja kyllä, myös minulla on vaikeuksia tehdä omaan tukkaan mitään kiharoita kummempaa.

LETTI
Ekoihin häihin päätin tehdä rennon ja muhkean kalanruotoletin toiselle sivulle. Piti olla hyvin nopea ja mulla ei ollut aikaa ruveta värkkäämään nutturaa, vaikka sellaisen olin ensin suunnitellut laittavani. Tein pohjalle piipparilla isoa lainetta ja lisäsin oman tukan jatkeeksi tupon lisähiuksia, että sain kampauksesta astetta juhlavamman. Sitten löysäsin hieman lettiä ilmavammaksi. Tää on aika turvallinen kampaus, koska ei haittaa vaikka se loppuillasta vähän lörähtäisi tai suortuvia irtoisi letistä. Paavo sanoi että oon merenneito :)


60'S PONYTAIL
Tässä mulla oli visiona 60-luvun ponnarikampaus. Pohjalle laitoin isot lämppärit, jonka jälkeen tupeerasin takaraivon muhkeaksi palloksi. Perus ponnari tuntui vähän tylsältä mun makuun, joten nappasin osion tukkaa, josta punoin letin pannaksi. Kiva, simppeli ja nopea kampaus.


LÖYSÄ LETTINUTTURA
Näihin syyshäihin mulle tuli hirveä himo tumman lilaa maksimekkoa, mutta sellaista en mistään löytänyt, joten marssin kangaskauppaan ja rupesin ompelemaan. Sain inspiraation tosta ekan kuvan Jennifer Lawrencen nutturasta, jonne oli letitetty oman tukan sekaan kultaista nauhaa. Ajattelin että saisin jotain "jujua" tohon kampaukseen, niin letitin oman tukan sekaan kaistaleet sitä mun mekkokangasta. Pohjalle vedin suoristusraudoilla kiharaa, tein niistä sekaisen sotkuponnarin niskaan ja kiinnitin pinneillä. Letit laitoin pannaksi eteen ja loput taakse nutturaan. Sopivan sekainen, mutta silti juhlava. Ehkä mun lemppari näistä..
Tajusin vasta jälkikäteen että joka kampauksesta löytyi yhteisenä tekijänä jonkinlainen lettiviritelmä, vaikka muuten erityylisiä ovatkin. Onkohan mulla noihin letteihin joku pakkomielle..

Nyt kun nää häät ja riennot on vihdoin ohi, lähen pienelle syyslomalle Roomaan. Toivottavasti siel on lämmintä!

Tytti

11 kommenttia:

  1. voi että, upeita kampauksia ja kivaa inspistä :)

    http://fashionbeautymylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. eivitsi täst sai nii kivaa innostust alkaa laittaa hiuksii mitä ihmeellisimmille kiemuroille!!:D

    VastaaPoista
  3. OLIKS SULLA JOKU OHJE TON MEKON TEKEMISEEN??

    VastaaPoista
  4. Törkeen hienoja kampauksia teit! :O

    VastaaPoista
  5. Kiva jos sain annettua jollekkin inspiraatiota :)

    Anonyymi: Ei oo ohjetta tohon mekkoon. Keksin kaavat omasta päästä :/

    VastaaPoista
  6. aivan ihania kampauksia, ja toi mekko! sähän oot taitava käsistäs;D

    ps. oliko suunniteltua, vai oliko myös yhteinen tekijä näille kolmelle olkaimeton mekko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu suunniteltua, mut noi olkaimettomat on yleensäkkin mun lemppareita :)

      Poista
  7. Heei!

    Mikä se postaus oli, jossa esittelitte sitä uutta"tupeeraussuihketta", Se joku supertyvikohottaja. Mun mielestä siitä ei oo kauaa aikaa, mutta selaillessa ei sattunu silmään yhtää.

    Taitavia ootte!


    VastaaPoista
  8. -amp: mäkin etin sitä postausta ja aloin ihmettelee et minne se on oikein kanonnut mut sit löysin"!!! elikkäs tässä ole hyvä :)

    http://beatissa.blogspot.fi/search?updated-max=2012-04-21T02:48:00-07:00&max-results=7&start=62&by-date=false

    VastaaPoista
  9. Sanoit, että sulla ei ole ohjetta tohon mekkoon, mutta voisitko vähän kertoa vinkkiä, että miten lähdit ompelemaan? Tuo on upea (plus mulla on kuukauden päästä kekkerit mihin tarviin maksimekon)!! Millaista kangasta tuo on?

    Ja upeat kampaukset! Oma suosikki tuo viimeinen nuttura, mutta ei noissa muissakaan mitään vikaa:).
    -Kipa

    VastaaPoista
  10. Tein kankaasta vähän niinkuin ison putkilon, joka vähän kapeni ylöspäin. Ompelin sivut kiinni ja ylhäällä on kumpparit noitten rypytyksien kohdalla. Kangas oli niin ohutta että se on kaksin kerroin, mutta päälimmäiseen kerrokseen jätin sivuille halkiot. Sitten tein kapeista kaistaleista kangasta nuo letit, jotka ompelin käsin rypytyksien päälle. Materiaali on aika kuultavaa ja hieman venyvää, niin ei tarvinnut vetskareita sivulle. Äääk oon tosi huono selittämään :D

    VastaaPoista