perjantai 13. heinäkuuta 2012

Häähumua

Mun hyvä ystävä Johanna oli menossa naimisiin, ja mä sain sitten kunnian toimia kaasona. Itse häät oli viikko sitten perjantaina ja ai että meillä oli jännittävä mutta niiiiiiin ihana päivä. <3
Hääviikolla hyvissä ajoin me alotettiin kaunistautuminen THE päivää varten. Morsian viihtyi päivästä toiseen meillä Beatissä. Laitettiin ripsiä, raitoja ja vähän vielä brunaa päälle! No okei, myös mä kaipasin kauneudenhuoltoa.. Siispä ihana Tiina laittoi myös mun räpsyt kuntoon ja tietty se rusketuskin piti saada pintaan. ;-)


Astetta päivettyneempi hääseurue!

Hääpäivänä meidän ohjelma morsiamen kanssa alkoi heti aamutuimaan. Molemmilla oli ajat tukan ja naaman kampaamiseen! Mä pääsin ensimmäisenä Tiinan meikkipenkkiin. Vitsit miten huoleton fiilis (jos ei sitä hirveetä jännitystä lasketa...) oli herätessä, kun tiesi ettei itse tarvitse alkaa murehtia mitä niiden tummien silmänalusten pelastamiseksi keksisi! Samaan aikaan, kun mua meikattiin Paavo väänsi Johannalle kampausta. Sitten tehtiin vaihtis ja mä pääsin Tytin käsittelyyn! :-)



Oon jo pitkään haaveillu juhlakampauksesta. Siitä, että olisi kerrankin syy laittaa joku ihana, elegantti ja kunnon niskanuttura. Oltiinkin jo etukäteen Typyn kanssa vähän mietiskelty minkälaista kampausta mulle tehtäis. Tai no Typy mietti ja mä myötäilin. :-D 

Olihan sitä sitten juhlapäivän kunniaksi pakko korkata skumppa. Jännitys kaikkoontui kummasti parin lasillisen myötä..


Vitsit että mä olin fiilareissa mun kampauksesta! Vaikka me vielä siinä vaiheessakin, kun mä olin jo istahtanut kampaajanpenkkiin, vaiheiltiin Tytin kanssa että pitäskö sittenki jättää vähän jotain tukkaa auki vai mitä tehään.. No onneks tehtiin nuttura! Mulla oli niin oma olo tossa ihanassa lettihässäkässä, ja niskaanhan se nutturan painopiste sitten keskittyi.. ;-)
Morsian puolestaan oli toivonut sopivasti näyttävää ja Tuhkimo-henkistä kampausta, ja tilauksesta Paavo sellaisen sitten loihti. Tiarakin istui kampaukseen kuin nenä päähän. Niiin ihanat tukat saatiin!


Morsian hymy herkässä jännityksestä huolimatta. :-)

Siinä sitten odotellessa tein vielä viimeiset tölkkiaskartelut avioparin hääautoa varten..

Alkuun olin tosi huolestunut siitä riittääkö mun tukka tarpeeksi isoon nutturaan, joten mun mieliksi Tytti väsäs vielä päässä olevien pidennysten kaveriksi valkin mun edellisistä lisäkkeistä. :-D Taisin olla hetken pää ihan vinossa ja niska jumissa, kun tukka painoi niin paljon.. Mutta oli se sen arvoista, eiks vaa? ;-) sitähän mä halusin!


Kiitos vielä kerran mun parhaille työkamuille, kun tekivät meistä niin kauniita!

Kun meidät oli saatu valmiiksi, oli meillä vielä hyvin aikaa ennen vihkimistä. Syötiin pientä välipalaa ja otettiin ihan rauhassa hetki. Kyyti tuli hakemaan ja matka alttarille alkoi! Huii, kyllä molempia jännitti siinä vaiheessa. Kaikki tapahtui kuitenkin tosi nopeesti ja sujui hyvin!

Loppujen lopuksi päivä ei ois onnistuneempi voinu olla, kaikki meni ihan nappiin! Vihkiminen oli kaunis, hääjuhlassa oli mukavaa ja vieraat viihtyi. Ja vaikka häistä on nyt kulunut viikko, oon vieläkin ihan fiiliksissä. Ihana päivä kaikinpuolin, en vaan pääse siitä yli enkä ympäri. Erityisen ihanan näistä häistä teki se, että myös sulhanen on mun ystävä. Mikäs sen parempaa kuin kaksi ystävää löytää onnen yhdellä iskulla ja vielä toisistaan! Tulihan siinä muutama vuos takaperin toimittua vähän Amorinakin, kun parin esittelin toisilleen.. ;-) hehe. 
Pieni haikeus iskee välillä, että nyt se projekti on ohi, mutta sitten kun muistelen hääpäivää ja kaikkea sitä muuta mitä kaasoiluun sisältyi viimeisen vuoden aikana, se nostaa väkisinkin herkistyneen hymyn huulille. Onnea vielä hurjasti tuoreelle avioparille!

Tänään mulla alkoi pitkäviikonloppuvapaa ja lähdenkin tästä pian Joensuuhun rokkaamaan! Jeii täältä tullaan Ilosaarirock! Hyvää viikonloppua kaikille! :-)

Noora.

19 kommenttia:

  1. Voi senkin kaunis!
    Mukavaa rokkia! Oon vieläkin niin katkera kun itse lähden täältä Joensuusta Helsinkiin päin parin tunnin päästä :-(

    VastaaPoista
  2. Ihan kamalan kauniita kampauksia ja neitokaisia!! <3<3<3

    VastaaPoista
  3. miten toi lettinutturahässäkkä on tehty jotain step by step ohjetta :)?

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi miten superihanan kampauksen Tytti teki! Haluu samanlaisen!

    VastaaPoista
  5. Minna: Toi Nooran nuttura on sen verran vaativampi kyhäelmä, että taitaa olla vaikeeta tehdä tänne mitään ohjetta :/

    VastaaPoista
  6. Ihan MIELETTÖMÄT tukat teillä!

    VastaaPoista
  7. elp: Voi kiitos! :-) no mutta onneks rokki on joka vuosi uudestaan! Ja oothan sä jo jonkun verran päässy festaroimaan. :P


    Kiitti kiitti! Tytti teki kyllä superihanan tukan mulle. <3

    VastaaPoista
  8. teidän rempseän ammattitaitoinen sakki on tehnyt minuun suuuuuuren vaikutuksen! jos asuisin helsingissä olisitte ehdottomasti kanta kaunistamoni ;) Postaus ideana ehdottaisin/pyytäsin postausta jossa käytte läpi hiusten tyylin (väri&leikkaus) vaikutusta muuhun olemukseen.Eli millaset värit sopivat minkäsävyiselle iholle,millainen malli millaisille kasvoille jne :)

    lisäksi ihan kysymyksenä..jos teille tulee asiakas joka sanoo vain haluavansa jotain uutta/make overia niin mihin asioihin kiinnitätte huomioinne uusien hiuksien suunnittelussa?

    VastaaPoista
  9. eikäää ihana postaus! mulla tuli ihan tippa linssiin ku mietin että vielä jonain päivänä mä saan toimia mun parhaan kaverin kaasona! hienot kampaukset myös :)

    VastaaPoista
  10. jumalaisen kauniit <3

    VastaaPoista
  11. Beat is so Pro! Cool! :)

    VastaaPoista
  12. Voi että miten nätteinä ootte ja niin kauniit kampaukset<3 Toi Nooran hiusten väri on kyllä niin ihana :)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Kiitoksia hurjasti! Toi olis muten hyvä postaus idea. Laitetaan korvan taakse.

    Jos asiakas haluaa "jotain ihan uutta" niin uutta lookkia suunnitellessa täytyy tietenkin tsekata asiakkaan tyyli, olemus, hiukset, meikki yms. sekä kuinka usein tai ahkerasti hän muuten laittaa hiuksiaan. Ei ole mitään järkeä tehdä toiselle sellaista tukkaa, jota ei osaa laittaa. :)

    VastaaPoista
  14. ^ mä ainakin tuun kampaajalle aina tyyliin hiukset ponnarilla ja lähes meikittömänä, vaikka muuten tykkäänkin meikata ja laittaa hiuksia :D

    VastaaPoista
  15. Niinkuin sanottu, meikki ei taida olla se ainoa asia mitä katsotaan, mutta vaikuttahan sekin. Tollaset jutut selviää sitten asiakkaan kanssa keskustelemalla :)

    VastaaPoista
  16. En yleensä kommentoi blogeihin, viakka niitä paljon luenkin, ja teidän blogia tulee ihasteltua usein! Mutta nyt, voii apua miten ihanat hiukset Nooralla! Voi kun mullekkin sais joskus tollaiset hiukset tai ois tilaisuus mihin saisi laittautua noin nätiksi :)
    Niin, ja voi kun mäkin saisin olla töissä tollaisessa duunissa kuin te, vaikuttaa niin unelmalta kuin olla ja voi!

    VastaaPoista
  17. Oon aivan myyty! Asun itse Tampereella, mutta siskollani on häät Helsingissä helmikuussa 2013. Oon pääni puhki pähkäillyt minne menisin kampauksen laittamaan kun en tiedä ainuttakaan kampaamoa Helsingistä. Tunti sitten ajaudun vahingossa blogiinne, ja nähtyäni Nooran lettinutturan, olen aivan myyty ja tiedän tarkalleen minne saavun kuontaloni kanssa laitettavaksi!

    VastaaPoista
  18. Aivan älyttömän mahtavat kampaukset molemmilla!!! Itse olen myös kampaaja, kylläkin toistaiseksi muissa töissä, ja olen tässä miettiny millasen kampauksen teetän kaverillani häihin ja nyt se malli löytyi! IHANA niskanuttura letteineen päivineen, ah! onko nutturaan käytetty valkkia?

    VastaaPoista
  19. Jees on sielä nutturan sisällä pätkä hiusnauhaa :)

    VastaaPoista