sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Deep Cleansing

"Mitä se syväpuhdistava shampoo oikein on ja miksei tavallinen shampoo riitä?"
Kun hiuksiin kertyy tarpeeksi muotoilutuotteiden jäämiä ja mineraaleja, niistä voi tulla elottomat, kiillottomat ja sameat. Myös putkistoista saattaa irrota veteen epäpuhtauksia ja metalleja joista on haittaa mm. hiusten värjäyksessä. Tästä johtuen erityisesti vaaleissa hiuksissa saattaa ilmetä värimuutoksia. Myös ilma ja saasteet saattavat muuttaa hiusten väriä. Kaikki nämä eivät kuitenkaan peseydy pois hiuksista tavallisella shampoo pesulla.

Syväpuhdistavan shampoon tehtävä on poistaa tukasta vedestä tulleita rautaa, raskasmetalleja, mineraaleja ja kupareita. Se purkaa hiuksesta kloorista aiheutuvaa vihreyttä.
Myös muotoilu ja viimeistelytuotteiden silikoni- ja hartsijäämät puhdistuvat syväpuhdistavalla. Shampoo saas siis hiuksen kirkkaammaksi ja myös hoitotuotteet pääsevät tämän jälkeen paremmin hiukseen. 


Käsittely kannattaa tehdä 1-6 kertaa kuukaudessa, kuontalosta ja tarpeesta riippuen. Toisille riittä kerran kuukaudessa kun taas esim. uintia harrastavat voivat joutua pesemään syväpuhdistavalla jopa pari kertaa viikossa. Käsittely on hyvä tehdä myös värjäystä edeltävässä pesussa. Shampoo vaahdotetaan hiukseen tavallisen shampoon tapaan. Useimmissa syväpuhdistavissa parhaimman tehon saa antamalla tuotteen vaikuttaa hetken hiuksessa ennen huuhtelua. Tehokkaan tuloksen saa myös pesemällä hiukset toistamiseen. Pesun jälkeen voi hiuksissa käyttää myös hopeashampoon.

Syväpuhdistuksen (kuten myös tavallisen pesun) jälkeen täytyy aina muistaa hoitoaine. Kun hius on kunnolla puhdistettu ja "auki" siihen on oiva tilaisuus laittaa kunnon tehohoito tai -naamio. Jos hiusta ei sulje hoitoaineella, saattaa tukka olla hyvinkin takussa pesun jälkeen.

kuvat: ourvanity.com
Käsittelyä ei kannata  tehdä pariin viikkoon värjäyksen jälkeen. Syväpuhdistava vie hiuksesta kaiken ylimääräisen sinne kerääntyvän, joten suoraväripigmentit haalistuvat nopeasti. Värjättyjä hiuksia voi (ja kannattaa) kuitenkin pestä silloin tällöin syväpuhdistavalla. Väri ei siitä näkyvästi kärsi, vaan enemmänkin kirkastuu. Hiustenpidennysten kanssa ei suositella syväpuhdistavia, koska hiukset saattavat takkuuntua muutenkin herkästi. 


Niin kuin kasvojen kuorinnassa iho kirkastuu, syväpuhdistuksen jälkeen hiuksessa sama juttu. Kannattaa siis hommata sellainen tavallisen shampoon kaveriksi.

14 kommenttia:

  1. Mulla on mustat hiukset, tyvi on vaaleanruskea ja seassakin näyttäisi ruskeaa olevan. Haluaisin vaalean ruskeat tai punertavan ruskeat hiukset mutta kivana lisänä tähän päälle hiukset on melkoista hamppua! Miten mun kannattas lähteä näitä nyt vaalentamaan? Alkaa pikkuhiljaa todella ärsyttää tämä tukka...
    Kiitos paljon jo etukäteen vastauksesta :)

    VastaaPoista
  2. Toi punertavan ruskea kuulostaa helpommalta vaihtoehdolta. Näkemättä hiusta on vaikea sanoa kuinka vahvoja käsittelyitä sille mustalle latvalle uskaltaa tehdä. Helpoin on ehkä tehdä latvaan kevyt vaalennuspesu, jolla saa mustan vaalenemaan pari astetta. Siihen päälle sitten se ruskea sävy. Raita on toinen vaihtoehto, mutta silloin sekaan jää myös sitä mustaa. Tsemppiä projektiin :)

    VastaaPoista
  3. Oisko suositella jotain hyviä syväpuhdistavia shampoita vaaleille hiuksille, joihin tulee kerrostalon vedestä kaikkee paskaa? :) mieluiten suht halpoja

    VastaaPoista
  4. Hei tää oli hyvä juttu, ehdottomasti pitää hankkia syväpuhdistava shampoo :)


    ja kysyisin että millaiset ompelupidennykset "saa" 90e mikä teillä on lähtöhinta tuolla hinnastossa ompelupidennyksille. Kun mietin itse pidennyksiä mutta haluaisin vaan noin 5 cm lisäpituutta enkä muutenkaan paljoa hiusta..

    VastaaPoista
  5. Saisiko jotain vinkkejä kuinka saisi kotikonstein tehtyä pysyvän kiharakampauksen (valmistujaisiin) :)

    Nora

    VastaaPoista
  6. -K: Itsellämme on liikeesä käytössä Redkenin Hair Cleansing Cream, joka on loistava tuote mutta ikävä kyllä kalleimmasta päästä. Monelta kampaamosarjalta löytyy syväpuhdistavashampoo ja varmasti toimivat myös ne edullisemmat. :)

    Anonyymi: Hyvä jos oli hyötyä!
    90e on hinta osapidennykselle. Pituus on karvassa aina 45cm, joten se ei vaikuta hintaan. Kannattaa tulla näyttää sitä sun tukkaa niin osataan paremmin arvioida ;)

    Nora: Koitetaan saada aikaiseksi joku kiharapostaus kun sellasta on kyselty paljon!

    VastaaPoista
  7. olisko ihan laitonta laittaa hopeashampoo kuivaan tukkaan, että tulis kunnolla tulosta? mun kaveri oli laittanu ja siitä tuli hieno, mutta onko iso riski että siitä tulee ihan violetti/sininen tai muuten vaan kamala :D tiedän että ei se hyvää tee mutta jos laittis kunnon tehohoidot sen jälkeen :D hahah!

    VastaaPoista
  8. itse muistan joskus laittaneeni hopeeshampoota kuivaan tukkaan kun oon halunnu oikeen kovan taiton mut sen kanssa kannattaa tosiaan olla aika varovainen varsinki jos hiukset on tosi auki vaalentamisesta ym. Lopputulos voi olla yllättävän harmaa/violetti jos hius on tosi huokonen!

    VastaaPoista
  9. kysyisin semmosta kun mulla on nyt kevytsävytteellä värjätyt tummanruskeat hiukset(luonnostaan maantienruskeat), että miten näitä kannattaisi lähteä vaalentamaan enemmän alkuperäisen värisiksi? :o

    VastaaPoista
  10. haalistaako syväpuhdistava shamppoo shokkivärin

    VastaaPoista
  11. Niinkuin tuossa postauksessa on mainittu, syväpuhdistava vie hiuksesta kaiken ylimääräisen sinne kerääntyvän, joten suoraväripigmentit haalistuvat nopeasti. Shokkivärit ovat juurikin näitä suoraväripigmenttejä, joten ei vältämättä kannata hirveästi käyttää syväpuhdistavaa jos tahtoo että väri pysyy kirkkaana. :)

    VastaaPoista
  12. Värjäsin vahingossa siniseks hiukset... Auttaisko syväpuhdistavan käyttö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Mikäli hiukset ovat aivan tummansiniset niin syväpuhdistava shampoo tuskin poistaa väriä kokonaan, mutta varmasti edesauttaa värin kulumista! :-)

      Poista
  13. käytin kerran värjäyksen jälkeen syväpuhdistavaa shamppoota, niin haalistuuko multa nyt tämä väri pois ekalla kerralla ?

    VastaaPoista