keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Silver Goos

HOI KAIKKI VAALEAHIUKSISET!! TUNTUUKO TEISTÄKIN, ETTÄ KYLMÄNVAALEA HIUSVÄRINNE ON PARHAIMMILLAAN HETI VÄRJÄYKSEN JÄLKEEN? ILOA EI KESTÄ KAUAA, KOSKA MUUTAMASSA PESUSSA SE JO KULAHTAA KELLERTÄVÄÄN SUUNTAAN? AURINKO ON IHANA, MUTTA SE POLTTAA VAALEAN VÄRIN KELTAISEKSI? KULAHTANEET LATVAT TUNTUVAT KIILLOTTOMILTA? MIKÄ AVUKSI? No minäpä kerron!

Aattelin nyt kirjoittaa teille erilaisista hopeemömmöistä eli sävyttävistä tuotteista, joilla saa mahdollisesti taitettua hiuksien ei-toivotut keltaiset vivahteet pois. Alkuun pieni infopaketti hiuksen omista pigmenteistä, hyvin pieni teoriaosuus, lupaan... :-D

Meidän hiusten luonnollisen värin tummuusaste määräytyy erilaisten hiuksessa olevien pigmenttien laadun mukaan. Kaksi yleisintä näistä ovat feomelaniinit ja eumelaniinit. Eumelaniini on rakenteeltaan rakeinen ja suurempi pigmentti. Se sisältää keltaista, punaista ja sinistä väriä, jotka määräävät hiuksen tummuuden. Feomelaniini taas on hajanaisempi, ja se sisältää punaista ja keltaista pigmenttiä. Kun feomelaniini hallitsee, se antaa hiukselle punertavan tai kullan sävyn.

Hiuksen väri ja tummuusaste määräytyvät siis sen perusteella, kumpi pigmenttilaatu on hallitseva.

Luonnonväripigmentit vaikuttavat myös värjäyksen lopputulokseen. Yleisin esimerkki runsaasta punapigmenttimäärästä tulee esille hiusten vaalentamisen tai vaaleammaksi värjäämisen yhteydessä. Tällöin lopputulos saattaa olla haluttua kellertävämpi, mikäli punapigmenttien suureen määrään ei ole varauduttu. Ei-toivottujen sävyjen taittamiseen tarvitaan vastaväripigmenttiä, eli liiallisen keltaisuuden tapauksessa violettia.

Hopeanuoli-Noorat :-D

Noniin, se siitä jaarittelusta. Mä oon ite löytäny tän hopeanhohtoisenblondin hiustyylin vahingon kautta, kun kerran koulussa meni kokeilut pieleen ja tukasta tuli valkoisen sijaan harmaa. :-D mutta onni onnettomuudessa, koska rakastuin mun harmaaseen lookkiin samantien, enkä oo sen jälkeen tältä kaidalta hopeantieltä poikennut, ainakaan kovin kauas! Mitä nyt ollu sillon tällön jonkuvärinen raita jossain kohtaa päätä tai sit viimesimpänä liukuvärjäys (jota nyt tosiaan ois pikkuhiljaa tarkotus vaalennella takas ihanaan blondiin :D).. Harmauden syvyys on vuosien varrella vaihdellut, mutta kylmänvaaleasta/tuhkaisesta yleisilmeestä en kuitenkaan ole kokonaan luopunut! Näiden vuosien varrella tosiaan on myös tullut kokeiltua aikamonia "hopeemömmöjä"...

Ennen kuin esittelen omat lempparini, muistuttaisin vielä siitä, että hopeashampoot/-hoitoaineet EIVÄT vaalenna hiusta. Ainoastaan taittavat jo olemassaolevaa vaaleaa väriä kylmempään suuntaan.





Inebrya No-Yellow shampoo & Inebrya KroMask Silver

Ihan paras hopeashampoo, mihin oon törmänny! Shampoo sisältää runsaasti pigmenttiä, ja on siis todella tehokas. Riittää, että vaahdottaa shampoon päähän ja huuhtelee melkeinpä välittömästi. Ite tosin tykkään et on kunnolla hopeanharmaa, niin annan aina vaikuttaa hetken, mut mä oonki supervainoharhanen sen keltaisuuden suhteen. :-D Tämä shampoo on myös pelkästään puhtaanvaalean värin ylläpitämiseen tosi hyvä, harvemmin käytettynä tosin. Eli jos haluttu lopputulos on kirkas puhtaanvaalea, mutta ei överihopeinen, en suosittele käyttämään tätä shampoota joka pesulla. Muutenkin olisi hyvä pestä hiukset aina ensin tai sillon tällön jollain muulla shampoolla, ja sitte vasta hopeemömmöillä, sillä kyseiset shampoot eivät ole niin peseviä.

Sitten toi hoitsikka. Tuoksuu aivan ihanalle! Sisältää myös paljon pigmenttiä, mutta on kuitenkin "turvallisempi" taittohommiin, sillä hoitoaine ei ole yhtä jytkyä kuin shampoot yleensä. Eli jos haluat eroon keltaisuudesta, mutta pelkäät violettiatukkaa tai liian hopeista tukkaa, hanki hoitoaine! :-) Plussana tämä vielä selvittää ja silottaa hiukset hyvin. Näitä Kromaskeja löyty useita erisävyjä myös muun väristen hiusten taittamiseen tai värin ylläpitämiseen!




Schwartskopf Bonacure Silver Shampoo

Toinen hopeashampoo, jossa pigmenttiä riittää! Tätä Bonacurea käytin siihen asti, kunnes törmäsin yllämainittuun No-Yellow shampooseen. Toimii tosi hyvin, myös tälläisen harmaafriikin tukkaan. :-) Kirkastaa mukavasti luonnollista ilmettä kaipaavan blondinkin tukkaa! Mikäli haluatte jotain radikaalimpaa muutosta kylmään suuntaan blondissanne, muistakaa että yleisesti hopeashampoot toimii kuuriluontoisesti, eli ei saa hätääntyä ensimmäisen pesun jälkeen, jos mullistavaa muutosta ei näy!

REDKEN Blonde Glam tehohoito

Tehohoitoaine, jossa ei niin paljon pigmenttiä. Antaa kiiltoa, kosteuttaa ja toimii kivasti puhtaiden ja kirkkaiden vaaleansävyjen ylläpitämiseen sekä vaalennettujen hiusten hoitamiseen ylipäätänsä.


FOUR REASONS Silver Mist

Siis voiko olla parempaa keksintöä? Rakennepaikkaava hoitoSUIHKE, joka sisältää keltaisuutta taittavia pigmenttejä! Suihke näkyy kädelläkin semmoisena vaalean liilana. Tähän oon kyllä ihan koukussa, välillä ruiskin sitä kuivaankin tukkaan ku oon niin inskuna tästä aina vaan uudestaan ja uudestaan! :D Ei huuhdella siis pois. Tosi helppoa ja nopea käyttää esimerkiksi aina pesun jälkeen.


Goldwell Soft Color 10V


Sit vielä viimeisimpänä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä: KYMPPIVEE! Tää on kyllä mun lempparein kaikista. Ihan mahtava tuote, en tulis toimeen ilman! Monille mun kavereille varmaan tutuksi tullut laini mun suusta "Apua, mun hiukset on nii likaset mut en voi pestä niitä ku Kymppivee loppu!" Myös kuivashampoo ollu siis kovassa käytössä hädän hetkellä... Kymppiveen kanssa tosiaan löysimme toisemme juuri samoihin aikoihin koulussa, ku mulle kävi se väriäksidentti, eli monta vuotta jo kuljettu yhdessä. Kyseessähän on hoitava sävyvaahto, jonka tarkoituksena on syventää väriä ja lisätä kiiltoa. Jos ei käyny jo selväksi, niin toimii!! :-D Sävyvaahto tulisi laittaa pyyhekuiviin hiuksiin pesun jälkeen, huuhdellaan pois. Vaikutus aika on 5-15min. Tätä mä en käytä nykyään jokapesun yhteydessä.  Kymppivee on "harvinaista herkkua" sillon, kun haluun hemmotella hopeahapsujani. Yleensä annan vaikuttaa muutaman minuutin ja sit jos on päässy vierähtämään enemmänki aikaa kymppiveen edellisestä käytöstä, saatan antaa sen muhia joku 10 minuuttia. Tämäkin mömmö kyllä sen verran tehokasta, että ei todella tarvitse joka pesulla käyttää. Näitä kannattaa sitten aina hamstrata ainakin pari pulloa kerrallaan, koska yllättävän usein ne on kaikkialta loppu!

Kannattaa rohkeasti kokeilla erityyppisiä tuotteita sen keltaisuuden taittamiseen, jotta lopulta löytää sen oman Hopeaisen keskitiensä! Multa löytyy kotikäytöstä siis nämä kaikki, lukuunottamatta tuota Redkenin tehohoitoa, mutta sitäkin tullut kokeiltua ihan tehohoito mielessä. Hyvin on pysyny hopea tukka hopeena eikä keltaisuus ole ollut sen suurempi ongelma enää pitkään toviin. Kyllä se työtä vaatii (varsinki jos on yhtä kriittinen hiustensa värisävyn kanssa ku minä), mutta on se sen arvoista! Ehkä nyt kukaan ei enää ihmettele miks mä vihaan sitä omien hiustenpesua, on se niin työlästä... ;-D

Toivottavasti kaikki vaaleaveriköt saivat edes jonkin verran apua/vastauksia kysymyksiinsä! Ja mikäli jokin asia hopeamömmöjä koskien jäi vielä vaivaamaan, niin lisäkysymyksiä saa toki esittää. Mukavaa viikkoa!

<3 : Noora


26 kommenttia:

  1. onko sulla vinkkejä miten ylläpitää valkoista tukkaa?Tavoitteena ois saada valkoinen tukka,ei siis hopeeseen taittava vaan ihan neutraalin valkoinen :D Mulla oli tota 10vtä mutta se veti liian "hopeaksi" ja näkyi välillä jopa sinertävää läpi :) Vaihdoin 10bs ja se on jo vähän parempi mutta sekin liian hopea =(

    Onko valkoinen tukka täysin mahdoton tavoite?Vai täytyykö tyytyä tuohon kylmään hopeaan?

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva postaus :) terveisin: toinenkin hopeahiusten kannattaja !

    VastaaPoista
  3. Heippa! Haluaisin itse myös ihan ihan vaaleat hopeanhohtoiset hiukset, mutta _aina_ kampaajalta tullessani tyvi on silti kellertävä. Olen kokeillut monia kampaajia, mutta aina tyvi jää kellertäväksi. Voisiko tyven värjätä uudestaan, vai millä sen saisi yhtä vaaleaksi kun loputkin hiukset ovat? :) Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
  4. mistä noita ekan kuvan tuotteita voi ostaa? :)

    VastaaPoista
  5. Mari: Vaalennettu hius on yleensä niin "auki" että imaisee hyvin taittavat aineet. Valkoisen värin saamiseksi hiuksesta täytyy vaalentaa kaikki pigmentit pois. Paras keino on laittaa kampaajalla vaalennuksen jälkeen joku sävy hiuksiin, joka ei ole liian harmaa.

    Anonyymi: Sulla on ilmeisesti oma hius aika tumma, tai sitten vaan paljon punapigmenttiä. Vaalennusaine ei myöskään ole ollut riittävän voimakas. Voihan siihen kokeilla vähän styrkampia mömmöjä, mutta täytyy muistaa että hiuspohjakaan ei kestä aivan kaikkea. Toinen vaihtoehto on tuo tupla käsittely, mutta päänahka ei siitäkään oikeen tykkää. Vaalennuksen jälkeen on hyvä laittaa jonkinlainen tuhkaisempi sävy hiukseen,joka taittaa keltaisuutta :/

    marsuzioni: Ekan kuvan Italialaisen INEBRYA-sarjan tuotteita voi ostaa niitä myyvistä kampaamoista. Ei kyllä kauheesti olla muualla niitä nähty kuin meillä :D

    VastaaPoista
  6. Mari: Ootko kokeillu KC ColorMask Silveriä? En esitellyt sitä tässä postauksessa, mutta mulla tuli se mieleen kun tuli puheeksi ihan valkoisen vaalea tukka.. Se ColorMask taittaa mun mielestä keltaisuutta todella hempeän liilaan suuntaan eikä niinkään hopeisenharmaaseen, ja se voisi toimia mikäli toivot mahd valkoista lopputulosta! :-)

    VastaaPoista
  7. olis tosi kiva saada postaus erilaisista vaaleista (blondeista) hiussävyistä :) minkälainen sävy sopii/korostaa minkälaiselle ihonsävylle / silmienvärille ja millaset sävyt eivät ole niin eduksi :)

    VastaaPoista
  8. Hyvä postaus! Itse käytän Schwarzkopfin hopeashampoota, johon olen ollut ihan tyytyväinen. Suurin ongelmani ei kuitenkaan ole keltaisuus vaan inhottava vihreä sävy, jonka saan hiuksiini ilmeisesti vesijohtovedestä. Onko sulla/jollain asiakkaalla ollut tällaista ongelmaa? Kampaajani kehoitti käyttämään syväpuhdistavaa shampoota, mutta se ei todellakaan tunnu riittävän.

    Tiedätkö mitään kikkoja/aineita, joilla vihreästä pääsee eroon? Mieluusti lukisin vaikka kokonaisen postauksenkin aiheesta, jos juttua riittää. :)

    - Jenni

    VastaaPoista
  9. Noora mulla on color maskia juuri silverinä ja se menettelee :)Käytössä on myös toi postauksessa mainittu silver mist mutta sitä pitää laittaa tooodella kevyellä kädellä.

    Onko toi color maskin vanilla-sävy kuinka keltainen?

    VastaaPoista
  10. Lanzan silver shampoo ehdottomasti kokeilemisen arvoinen jatko tohon listaan! ;)

    VastaaPoista
  11. En oo koskaan värjänny mun hiuksia, käytän suoristaessa lämpösuojaa ja pesen hiukset 1-2 päivän välein. Mun hiukset ei kasva tippaakaan ja ne menee tosi nopeesti kakshaarasiks. En käytä myöskään mitään erityistä shampoota tai hoitoainetta. Olisko teillä siellä Beatissa minkäänlaisia neuvoja, miten sais hiukset pysyyn parempikuntosina ja sais ne kasvaan nopeemmin jos se on ylipäätänsä mahdollista :D Kiitos jo etukäteen jos viitsitte vastata!

    VastaaPoista
  12. mitä väriä suosittelisit alle, tuhkanvaalean sävyn saamiseksi? Mulla itelläni on nyt sellaset keskivaaleet hiukset mut oon tykkäilly just tota kymppiveetä käyttää edelleen kellertävän sävyn poistamiseen. On tullut sellasen kivan luonnollisen vaaleen näköset hiukset. Nyt oon kuitenkin kaipaillut viel vähän vaaleepaa sävyä. Onko jotain perus k-cittari väriä mitä suosittelisit vai oisko mulla sitten kampaajareissu edessä? :) Sais tyyliin vaaleanvaalea tuhka olla tjsp

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Joo hyvä idea, laitetaan korvan taa postausaiheeksi vaaleat värit ja miten ne toimii! :-)

    Anonyymi: Mulla ei ole koskaan ollut ongelmana vihertävyys hiuksissa, mutta toisinaan niiitä on kyllä tullut vastaan! Syväpuhdistava shampoo on hyvä, jännä jos se ei toimi.. Ootko kokeillu eri merkin syväpuhdistavia? Sen pitäisi kyllä poistaa hiuksesta kaikki jäämät. Jos ei ala vihertävyys hellittää, ni suosittelen että käyt kampaajalla vilauttamassa sitä tukkaa! Ja hopeashampoo ei ehkä oo paras mahollinen hoitokeino jos tukka vihertää.

    VastaaPoista
  14. Mari: En oo ehtiny kokeilla sitä colormask vanillaa, luulen et on kuiteski kokeilemisen arvoinen! Ja niitä colormaskejahan voi myös sekottaa keskenään, mitä jos kokeilisit sekotella sitä silverii ja vähän vanillaa? Voit löytää jonku oman uniikin sävyn! :-D

    Anonyymi: thanks! täytyypi kokeilla se Lanzakin! ;-)

    Anna: Hiustenkasvuun liittyvistä seikoista on mahdollisesti tulossa postaus lähiaikoina! :-)

    Anonyymi: Me ei ikävä kyllä tiietä noista markettiväreistä paljon mitään, sieltä en siis osaa suositella mitään tiettyä. :/ Muutenkin tuhkan(vaalean)vaaleat hiukset voi olla aika haastavat toteuttaa kaupan tms väreillä, joten sinuna kääntyisin ehkä suosiolla kampaajan puoleen! :-)

    VastaaPoista
  15. ei tota saa mistää netistäkää tilattua? Entä saisko teiltä sitte postipakettina, kun ei muualta tunnu saavan? meinaan noita ekan kuvan mömmöjä :D

    VastaaPoista
  16. minkä tukkufirman kautta toi INEBRYA-sarja on? kiinnostais ehkä ottaa omaan puljuun :)kiitos

    VastaaPoista
  17. SKY Groupin
    Meillä on käytössä ja myynnissä sarjasta vaan noi naamiot ja silvershampoo. Kaikki sisältää ihan mielettömästi pigmenttiä. Ja hinta-laatu suhde kohillaan. :)

    VastaaPoista
  18. Noora, Minkä tummuusasteiset hiukset sulla on ja millä värillä yleensä värjäät ne :-)

    VastaaPoista
  19. Mistä tota Goldwell Soft Color 10V
    sävyä saa ostettua? Lisäisin myös ja ehdottomasti suosittelen Fufgen hopeashampoota. Ainakin omasta mielestäni paras kokeilemistani hopeashampoista.

    VastaaPoista
  20. Nyt tulee todella tyhmä kysymys, mutta voiko siis näitä hopeatuotteita käyttää värjäämättömään hiukseen? Mulla on vaaleat hiukset, jotka luonnostaan taittaa keltaiseen, ja etenkin talvella sävy on jotenkin.. tunkkainen. Eli pystyiskö tuollaisilla tuotteilla jotenkin vaikuttamaan siihen hiuksen omaan sävyyn? Kuitenkaan ei ole mitään halua/tarvetta tehdä massiivisia värjäysoperaatioita.

    VastaaPoista
  21. :DD Aika jännä, että itselläni sattuu olemaan juuri nuo tuotteet! Miten tuon sävyvaahdon säilyvyys? Se on ollut kaapissani noin vuoden, enkä tiedä uskallanko enää edes käyttää sitä :D

    VastaaPoista
  22. Sanna: Nykyisin mulla on ihan oma pohja jossa kirkasta raitaa. toisinaan laitetaan mulle myös sävy raitojen päälle, joka vaihtelee vähän mielen mukaan! :-)

    Anonyymi:Goldwellin 10V:tä löytyy hyvin varustetuista kampaamokaupoista. Joo Fudgee on tullu kans joskus kokeiltuu, ei ollenkaan huono sekään! :-)

    Ann: Tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan. ;-) Hopeashampoot ovat tarkoitettu luonostaan vaaleille tai vaaleammaksi värjätyille hiuksille, eli sopii käyttää ihan värjäämättömäänkin! Kirkastaa myöh omaa luonnollista vaaleeaa. :-) en vaan osaa kertoa kuinka tehokkaasti, kokemusta kun ei ole..

    Anonyymi:Hyvät tuotteet!! ;-) Ymmärtääkseni sävyvaahto säilyy hyvin, ainakin mua on joskus yllytetty hamstraamaan sitä monta purkkia säästöön! :-) kannattaa vaikka kokeilla ensin varovasti ja vähän tuoksautella, mutta uskoisin että vuoden verran säilyvät ainakin..

    VastaaPoista
  23. Tosi hyvä postaus! Ite käytin tuota 10V:tä ja silver mistiä ennen kuin edes kokeilin hopeashampoita. Nyt on käytössä juurikin tuo bonacuren silver shampoo ja ihan yllätyin sen tehosta! Ei tarvi ihan joka pesun yhteydessä käyttää. :)

    VastaaPoista
  24. Pikkuinen Kampaaja Neiti29. elokuuta 2012 klo 15.38

    No heips, mun on pakko tulla kans kommentoimaan tätä. Täältä huhuilen myös minä, hopeataittoisen tukan rakastaja. Ite oon rakastunu Lorealin hopee shampooseen, ennen sitä käytin tota BC:n mut kaveri suositteli Lorkkua ja yllätyin ku avasin kannen, oli meinaan siniseen päin, eikä perus tummaaviolettia ja oon käyttäny joka pesussa, myöskin joskus 2-3 pessyt kerralla:D Ja sitten se että kaikista ihanimman hopean värisen olin saanut tuolla Four Reasonin hopee shampoolla, kun pistin kuivaan tukkaan kauttaaltaan ja annoin vaikuttaa puoli tuntia, tukka oli sen jälkeen aivan ihana kun pesi pois. Oon muutaman kerran nyt myös kuivaan laittanut Lorkkua ja BCtä mutten oo uskaltanu antaa vaikuttaa niin kauaa kun pigmenttejä on paljon enempi. Ajattelin tälleen sanoo et kaikista nopein tapä shampoolla on ollu taittaa kun laittaa kuivaan tukkaan, mut varovasti kuitenki kannattaa kattoo et kauanko pitää, kun se riippuu ihan tukan kunnostakin :)

    VastaaPoista
  25. Hei löysin tämän miettiessäni tukkani ongelmaa kohtaa.. lievää (tai no lievää ja lievää) keltaisuutta ja sen poistoa. Kun laitetaan hiukset hopeansävyyn pitääkö aina olla värinpoisto alla vai riittääkö vaan vaalea sävy? Kotikäyttöön tuollaisia hopeatuotteita ei oikein ole joten kampaajalle käy tie.. mutta mietin mitä pyydän ja aikaa varatessa pitää huomioida. Niin ja miksi hiukset rasittuvat enemmän monista vaalennuskerroista/värinpoistoista kuin tummennuksista?
    terveisin Henna-Riikka

    VastaaPoista
  26. Riippuu ihan siitä, miten tummat hiukset sulla on ja kuinka tuhkaisen lopputuloksen haluat. Eli siis jos pohjalla on jo hyvin vaalea sävy, voit koittaa pestä hiuksia hopeatuotteilla. Jos pohja on vähänkin tummempi, vaatii se ensin vaalennuksen ja siihen päälle sävytyksen. Kannattaa mennä vaikka käymään kampaajalla näyttämässä hiuksia ja kysellä neuvoa :)

    VastaaPoista