torstai 5. huhtikuuta 2012

Beatissa

Tajuttiin just että tää meijän blogikin täyttää vuosia. Tai siis yhen vuoden :D Miten aika menee näin nopsaa? Olipas muuten hassua lukee vuoden jälkeen meidän ensimmäinen postaus ja selailla muutenkin vanhoja postauksia. Kyllä se niin on että tässäkin hommassa kehittyy..



 Ollaan koitettu ottaa tää blogin pitäminen rennolla meiningillä. Oishan pelkän liikkeen pyörittämisessäkin jo tarpeeksi hommaa, mutta postauksia on kiva värkkäillä. Mutta eihän sitä aina jaksa. Välillä stressataan jos kukaan ei oo kerenny mitään tänne kirjottelemaan. Blogin kimpassa pitämisessä on kuitenkin se hyvä puoli, ettei yksin tartte olla kokoajan sitä päivittämässä. Se tekee postauksen, jolla on siihen idea ja kerkeää sen toteuttamaan. Joskus kaikilla lyö tyhjää, eikä millään meinata keksiä kivoja järkeviä aiheita, mutta eihän niissä aina järkeä tarvitse ollakkaan. Eikä se aina niin justiinsa ole, vaikka ei heti oo uutta postausideaa valmiina. Tarkoitushan alunperin oli kirjoitella tänne kerran, pari viikossa. Kommentteihin vastaamisessa meillä taitaa olla parantamisen varaa, sillä aina ei huomaa muiden julkaisemia kommentteja.
Kamera meillä on aina takahuoneessa valmiina. Niin se myös aina helposti sinne takahuoneeseen unohtuu ja moni postausidea kaatuu siihen että unohdettiin taas ottaa kuvat. Juttuja kirjotellaan yleensä tauolla, värin vaikkarilla tai duunin jälkeen. Tää blogin pitäminen pitää meidät itsemmekin samalla "vireessä".

Kiitos teille lukijoille kun jaksatte käydä meidän löpinöitä lukemassa. Kommentit on piristäviä ja erittäin tervetulleita jatkossakin, kuten myös postausideat ja kysymykset. Koitetaan jatkaa samoilla linjoilla.

T:Beat.

PS. Muna rikasta pääsiäistä kaikille!
 Pääsiäis-setti. Rairuohoa ei saatu ikinä pussia pitemmälle ja joku rohmu söi jo oman munansa. Kohta pistetään pulju kiinni ja lähetään ansaitulle muutaman päivän breikille!

5 kommenttia:

  1. Hei!

    Tehkääpäs postaus tulevan kevään/kesän hiustrendeistä esim. väreistä, kampauksista, hiusmalleista jne. :) Niin ja olisi myös kiva jos joskus esittelisitte simppeleitä kampauksia mitä osaa tyhmempikin tunari tehdä :D niin ku esim arkeen ja juhlaan. itselläni aina ongelma lähteä ulos, kun en osaa hiuksia laittaa mitenkään järkevästi tai sillee kivasti. Vinkkinä sanon, että videopostaukset saattaisivat olla aika hyvä juttu jos haluatte kampauksia tms esitellä meille muillekkin!

    Tsemppiä teille! :) Älkää vaan turhaan ottako paineita postauksien keksimisestä. Fiiliksen mukaan vaan ku menee niin hyvä tulee!

    VastaaPoista
  2. Tollanen postaus löytyy täältä: http://beatissa.blogspot.com/2012/02/hair-trends-for-springsummer-2012.html

    Noi videot olis kyllä hyviä, mut toteuttaminen vähän haastavampi homma, niin ollaan koitettu duunaa niitä step-by-step ohjeita. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana lakki tytillä! ootte kaikki niin kauniita ja mukavan olosia:)

    VastaaPoista
  4. ois kiva jos voisitte kertoo jossai postauksessa hopeehoitoaineista, joilla saa oikeesti vaaleen tukan ! ei semmosta yhtää kellertävää, ko itelläni väri menee tosi nopsaa kellertäväks vaik kui käyttää hopeehoitoaineita. väri kestää vähä aikaa vaaleena, sit siit tulee taas kellertävä :s
    ja sit jos voisitte samalla vinkata aineista jotka tekee hiuksista sileet ja kiiltävät, ja jotka sopii myös pidennyksille =) ko eteki tytin hiukset näyttää aina nii kiiltäviltä :>
    ja ps. tei blogi on iha paras ! =)

    VastaaPoista
  5. Pitää pyytää Noora tekemään joku postaus noista hopee mömmöistä koska se on kokeillut varmaan niitä kaikkia sen hopeisen tukkansa kanssa! =D

    VastaaPoista