Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essential Looks. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essential Looks. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. lokakuuta 2015

Essential-etkot
















Voi että kun lauantaina oli mukavaa. Duunipäivän jälkeen oli tiedossa Schwarzkopf essential looks- hiusnäytös, jota ennen kokoonnuttiin puljulle hengailemaan ja laittautumaan. Meidän piti oikeastaan suunnata syömään ennen showta, mutta koska kiire taas yllätti, haettiin lähi-thaimaalaisesta ruokaa. Vietettiin samalla Tiinan läksiäisiä, ja nostettiin malja jos toinenkin. Tiinahan meinaa suunnata pitemmälle reissulle juurikin tuonne Thaimaan auringon alle, joten oltiin hommattu yllätykseksi neidille pieni paketti, joka sisälsi kaikkea tarpeellista matkaa varten (muunmuassa meidän kuva, jos ikävä pääsee yllättämään).

Näytökseen oli panostettu kunnolla ja malleja oli iso kasa. Tykättiin erityisesti siitä että mallit astelivat elävän musiikin tahtiin ja loistava bändi oli sijoitettu lavan keskelle. Runwayllä nähtiin aluksi uusia tuulahduksia harmaantuvien rouvien (ja miksei myös neitienkin) päräyttävistä tukkatyyleistä ja samalla esiteltiin uusi hopeatuotesarja, joilla näitä harmaahapsuja voi ylläpitää. Toisena vuorossa oli hempeää pastellia, joka aina vaan sinnittelee suosiollaan. Nähtiin perus liiketyöhön soveltuvaa lookkia osiossa Layered chic ja hauska lisä oli myös swengaava herrasmiesten hius- ja partanäytös! Lopuksi näytöksen viimeisteli fantasiaosio, jossa nähtiin paljon tupeerauksia ja lettivirityksiä.


Voi tää jengi<3

Beat.




maanantai 13. lokakuuta 2014

MODERN GLAMOUR COLLECTION


 Essential Looks ammentaa inspiraatiota ja vaikutteita kansainvälisiltä näytöslavoilta tiivistäen trendit kolmeen eri tyylisuuntaan. Jokainen on keskenään erillainen, mutta kuitenkin yhtä mielenkiintoinen. Kokoelman tarkoituksena on jakaa inspiraatiota sekä saada alan ammattilaisten luovuus ja mielikuvitus laukkaamaan. 

SYKSY/TALVI 2014/15


Metal chic Tämä särmä muotisuuntaus hohkaa metallin sävyjä, tarkkoja linjoja, paksua otsista, kiiltoa, kiiltoa ja vielä kerran kiiltoa.


 Boho Curl  muotisuuntaus säväyttää huolettommilla boheemeilla hiuksilla. Boho Curl on rakennetta, pehmeyttä, porrastettuja muotoja, runsaita ja suuria kiharoita. 



Undone glamour Naisellinen ja sekaisen siisti muotisuuntaus huokuu auringon suutelemia sävyjä, eleganssia, vastakohtaisia pituuksia,  huolittelematonta muotoilua, hienoja yksityiskohtia ja epätasaisia otsatukkia.
kuvat Schwarzkopf


Mukavaa viikkoa murmelit!

Beat.