perjantai 1. heinäkuuta 2016

Pidennys-päivä


Maanantai-iltapäivänä kadulta asteli sisään joukko työmiehiä, jotka lätkäisivät meille lappusen kouraan. "Torstaina klo 06.00 - 18.00 lämminvesikatkos". Hittolainen! Meillähän on päivä aivan tupaten täynnä asiakkaita, eikä kalenterista löydy yhtään vapaita rakosia ennen elokuun alkua. Sääli perua kokonainen työpäivä, mutta eihän me todellakaan ruveta värjäilemään kenenkään hiuksia ilman lämmintä vettä. Mutta pidennyksiä voi aina tehdä. Niinpä siis saatiin siirrettyä lähipäivien pidennysasiakkaat torstaille ja päätettiin pitkästä aikaa tehdä aiheesta postausta, nyt kun sitä on kerran toivottu.

Vaikka polkkatukan leikkauttaa tällä hetkellä varmaan joka toinen asiakas ja takavuosien pahin pidennysbuumi on jo pitkään ollut laantumaan päin, tahtovat toiset vielä pikkuisen lisää pituutta ja runsautta kuontaloonsa. Tuo "pikkuisen" kuulostaa ja näyttää meidän mielestä hyvältä ja pyritäänkin aina mahdollisimman luonnollisiin lopputuloksiin.






Kaikki yllä olevat tuuhennokset/pidennykset on toteutettu ompelutekniikalla 45cm - 60cm pituisilla karvoilla ja 1-2 rivillä, joiden laittoon menee aikaa noin 1-2 tuntia. Näitä ei ole pahemmin pidennyksen jälkeen muotoiltu, ja lisähius sekoittuu usein oman hiuksen sekaan paremmin parin pesun jälkeen.

Ompelupidennyksessä käytetään aitohiusnauhaa, joka ommellaan kiinni omasta hiuksesta tehtyihin pieniin ja tiukkoihin ranskanletteihin. Yleensä täyspidennyksessä tehdään 1-3 riviä lettejä, riippuen omien hiusten pituudesta ja halutusta lopputuloksesta. Mitä vähemmän rivejä on, sitä helpompi pidennystä on hoitaa. Omassa hiuksessa täytyy olla sen verran pituutta, että letit on mahdollista tehdä niin napakoiksi, että pidennys kestää. Pituutta ja paksuutta tarvitsee olla myös niin, että lisäke istuu oman hiuksen sekaan, jolloin pidennyksestä tulee luonnollisen näköinen. Pidennys vaatii aina konsultoinnin paikan päällä hyvissä ajoin ennen laittoa ja se suunnitellaan asiakkaalle aina tapauskohtaisesti, jolloin kartoitetaan hiusten väri ja kuinka monta riviä lisähiusta tarvitaan (tai voiko hiukseen ylipäätänsä edes laittaa pidennyksiä kunnon tai pituuden puolesta. Lyhkäiseen polkkatukkaan kun ei millään pysty pistämään 60 cm pidennystä, ja vaikka tämä jotenkuten onnistuisikin, se ei vain näytä hyvältä). Paras tapa on ensin tulla laittamaan väri kuntoon, jonka yhteydessä on helpoin suunnitella pidennys. 

Teemme pidennyksiä vain itse hankkimillamme karvoilla (BP hair ja B*Long), sillä tällöin tiedämme varmasti karvan laadun ja alkuperän, ja poistamme vain itse kiinnittämiämme pidennyksiä. Suosittelemamme huoltoväli ompelupidennykselle on 8-12 viikkoa, ja hyvin hoidettuna saman pidennystukan voi useimmiten käyttää uudestaan. Oikeat kotihoitotuotteet ovat erittäin tärkeät ja suositeltavaa olisi käyttää pidennykselle tarkoitettuja pesutuotteita. 

Hulmuavaa viikonloppua!

Noora ja Tytti

4 kommenttia:

  1. Hei, mitä noin maksaa kuvan kaksi pidennykset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin puolella ei vastailla hintatiedusteluihin, mutta hinnastoa voi käydä kurkkamassa täältä http://www.hairbeat.fi/hinnasto/ :)

      Poista
  2. Miks teiltä ei tuu enää postauksia? Olettekohan lopettaneet? :(

    VastaaPoista
  3. Hei, tytöt.
    Haluan kertoa teille uudesta verkkokaupasta www.arealshop.fi, josta pienellä hinnalla löytyy aika paljon kertakäyttötarvikkeita, jotka lisäävät mukavuutta teille ja teidän asiakkaille. Heillä on ilmainen toimitus pääkaupunkiseudulla, ja hanskaat ovat melkein ilmaisia=) Areal on paras hinta/laatu suhde!

    VastaaPoista