sunnuntai 27. joulukuuta 2015

New year, new beginnings



Uusia alkuja on luvassa ainakin meikäläisellä. Kohtahan siitä tulee kaksi vuotta kun jäin mammalomalle (siis miten tää aika on hujahtanut näin nopeesti?!). Oon nauttinut mammailusta ja poitsun kanssa kotona hääräämisestä enemmän kuin osasin odottaa, ja tää on ollut ihan mahtavaa aikaa. Meidän vajaa kaksi vuotias taapero on aivan huippu tyyppi, erittäin vilkas ja menevä tapaus (kehen lie tullut?), joten vauhtia on riittänyt. On tehnyt hyvää keskittyä välillä johonkin aivan muuhun kun töihin, vaikka oonhan mä silloin tällöin duunissakin piipahdellut.


Niinhän se menee että aikansa kutakin, ja viime aikoina onkin alkanut tuntumaan juuri siltä. Minimiehen kanssa hiekkalaatikon reunalla kykkiminen alkaa olla jo aika nähty, eikä kotoakaan löydy enää juuri mitään sisustettavaa, joten on aika palata töihin.

Heti tammikuun alusta lähtien mut löytääkin taas höösäämästä Beatista tuttuun tapaan. Tai ainakin melkein tuttuun, sillä duunin ohella tää tyttö käy opiskelemassa valokuvausjuttuja. Päiväkodin aloitus luo myös varmasti omat pienet haasteensa, mutta toivotaan että hommat ja arki lähtevät rullaamaan mukavasti. Tuntuu vähän siltä kuin olisi ollut jossain hurjan pitkällä reissulla, ja nyt palaamassa takaisin akut ladattuna täyteen tarmoa, uusia näkökulmia ja inspiraatiota. Innolla odotan alkavaa vuotta ja uusia jänniä juttuja mitä se tuokaan tullessaan.

Upeeta uutta vuotta kaikille!

Tytti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti