lauantai 7. kesäkuuta 2014

Pastellii

Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, että pastellin sävyt ovat vahvasti pinnalla. Ja mä oon ihan totaalisen hurahtanut niihin! Minä, joka olen aina jollain tavalla ollut rock-henkinen ja pukeutunut melkein kokomustaan. Nyt oon tunkenut sitä pastellia sitten kodin sisustukseen, vaatteisiin, koruihin, omaan päähäni ja nyt jopa omaan naamaanikin. Tässä pari kikkaa yksinkertaiseen, kesäiseen ja varsinkin pastelliseen meikkiin, joilla kelpaa sit pyöriä biitsillä!

Tähän vedenkestävään silmämeikkiin tarvitset:

Vaalean/valkoisen voidemaisen luomivärin
Pastellisen helmiäisluomivärin lempisävyssäsi
Valkoisen silmänrajauskynän
Mustan silmänrajauskynän
Mustan vedenkestävän ripsivärin
1. Pohjusta silmäluomet hyvin peitevoiteella ja puuteroi mattapintaiseksi. Huolellinen silmämeikinpohjustus on kestävän meikin A ja O.

2. Tuputtele sormella liikkuvalle luomelle ohut kerros voidemaista luomiväriä. Luomen pinnan täytyy olla vain kevyesti "tahmea", että puuterimainen luomiväri tarttuu siihen kiinni. Liika väri lähtee muuten myöhemmässä vaiheessa vetäytymään luomivakoon, eikä meikistä tule kestävää. Varo ettet levitä väriä liikaa luomivaon yli.

3. Painele pastellinvärinen luomiväri vaahtomuoviapplikaattorilla voidemaisen luomivärin päälle. Vaahtomuoviapplikaattorilla saat pysyvämmän ja intensiivisemmän lopputuloksen, kuin normaalilla meikkisiveltimellä. Valkoinen pohjaväri myös korostaa luomiväristä todella kirkkaan. Vie väri luomivaon yli, ja levitä se halutessasi pyöreästi tai kuvanmukaisesti hieman kissamaisesti.

4. Vedä valkoisella rajauskynällä alaripsien tyveen suht paksu rajaus ulkonurkasta sisänurkkaan.

5-6. Tuputtele pastelliluomiväri valkoisen rajauksen päälle. Vaihtoehtoisesti voit käyttää jotain muutakin väriä ulkonurkkaan tehostamaan pastellin vaikutusta. Itse käytin vaaleaa turkoosia.

7. Käy luomivärien rajat läpi meikkisienellä häivyttäen, tai vaihtoehtoisesti isommalla siveltimellä ja puuterilla, jotta väristä tulee utuisempi. Lisää mustaa silmänrajauskynää alaluomen sisäosaan ja yläluomen ulkonurkkaan antamaan kontrastia vaalealle luomivärille. Lisää vielä vedeskestävä ripsari, ja meikki on valmis hellepäiviin!

Jos taas haluat keskittyä mielummin pastelliseen huulimeikkiin ja omista kosmetiikkakätköistä ei löydy valmiiksi todella vaaleaa huulipunaa tai huulikiiltoa, voit varioida sellaisen myös muusta meikkipussin sisällöstä!

Tarvitset:

Puuterin
Valkoisen silmänrajauskynän
Korkeapigmenttisen huulipunan tai -kiillon
1. Sipaise huulille kevyesti huulivoidetta ja anna imeytyä hyvin. Tuputtele sen jälkeen puuteria huulimeikin pohjustukseksi koko huulen iholle ja rajojen yli.

2. Piirrä huulten rajaus valkoisella silmänrajauskynällä. Tässä vaiheessa on helppo korjata huulien muotoa, jos esimerkiksi ylä- tai alahuuli on toista hieman ohuempi.

3. Levitä kynää myös pieni määrä huulten iholle.

4. Taputtele valkoinen rajauskynä sormella pehmeäksi joka puolelle huulia ja tasoita väriä ettei jää turhia rajoja. Jos väriä on mielestäsi liikaa ja huulen pinta tuntuu rasvaiselta, paina huulet kevyesti kasvopaperiin jotta ylimääräinen väri lähtee pois.

5. Töpöttele varovasti ja kevyin ottein valkoisen värin päälle huulipunaa. Painele huulia välillä yhteen ja lisää väriä vähitellen, kunnes saat aikaan haluamasi sävyn. Itse käytin kirkkaan pinkkiä hieman rasvaista huulipunaa, joka keveni söpöksi vaaleanpunaiseksi. Jos haluat huulimeikille pitkäkestoisuutta, käytä mattapintaista huulipunaa. Huulikiilloista jää kaikista vaalein ja läpikuultavin lopputulos.
Yhdessä aikaisemmassa postauksessa kokeilin Sheer Cover Studio -tuotteita, joista en kuitenkaan saanut itselleni sitä ykkösmeikkipohjaa. Muutama lukija mainitsikin kommenttikentässä Vichyn Dermablend-meikkivoidelinjan olevan kokeilemisen arvoinen. Eikä mennyt aikaakaan, kuin sain tästä puheenaiheen myös muutamien asiakkaiden kanssa ja heilläkin oli näistä tuotteista todella positiivista sanottavaa! Eli eihän siinä muu auttanut, kuin mennä sinne apteekkiin ja testata itselle sopiva sävy. Ja pitää myöntää, että kyllä vanhakin kettu oppii uusia asioita. Mä oon kyllä niin semmoinen, että kun jonkun jutun totean hyväksi, niin en sitä hevillä lähde vaihtamaan vaan pidän siitä kiinni kynsin ja hampain. Tuotteen brosyyrissä oli lupaus pysyvästä, peittävästä ja luonnollisesta meikistä vähällä vaivalla, allergiatestattuna, hajusteettomana ja ilman muita turhia ihoa rasittavia ainesosia. Ja se lupaus kyllä piti. Jos tää tuote kelpaa Jenkeissä käytetyinpänä tuotteena maskeeraajien meikkipakkiin, niin käy se sitten munkin.
Paavo sanoi että mä oon kuin joku anime-hahmo. Tai Umppa Lumppa. Enkä kyllä väitä vastaan. Ja voi vitsi että toi Dermablend tasoittaa! Kesäksi voisi kuitenkin kokeilla sarjan kevyempää, nestemäistä meikkivoidetta.

Värikästä viikonloppua tyypit! :)

Tiina

15 kommenttia:

  1. Siis oot aivan uskomattoman kaunis!!!!! <3

    VastaaPoista
  2. Hei näyttääpä kivalta! :) Mikä sävy sulla on tosta voiteesta?

    VastaaPoista
  3. Miten teet sun kulmat?

    VastaaPoista
  4. Voi että mikä karkki! :)

    VastaaPoista
  5. oot niin upee, wow! joskus kyllä
    lähen täältä tampereelta sinne teille meikattavaksi ja hiusten laittoon, vaikutatte ihan huippu tyypeiltä kaikki :)

    VastaaPoista
  6. Suokaa anteeksi näin myöhäinen vastaaminen, olin pitämässä kesälomaa! :D

    Anonyymi 13.14: Noita sävyjä oli Yliopiston Apteekissa kolme ihonväriin sulautuvaa sävyä, ja mulla on siitä keskimmäinen sävy.

    Anonyymi 13.54: Yleensä KOITAN värjätä kulmat kestovärillä about kuukauden välein, kulmiin pohjavärinä käytän Joe Blascon Ultamatte-vahaväriä sävyä Midnight Brown. Levitän sen kulmakarvasiveltimellä. Tarkimmat kohdat vahvistan Lumenen harmaanruskealla kulmakynällä ja lopuksi vielä tasoitan värin kulmaharjalla.

    Anonyymi 9.09: Hienoo kuulla, jos meidän meno näkyy ja kuuluu sinne asti :D Tervetuloa vaan penkkiin!

    Hei ja kiitos kauheesti mukavista kehaisuista ;) ne on aina mieltäylentäviä! <3

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa kun jaksatte työpäivien lisäksi vielä postailla samoista asioista jotka työnne kautta ovat joka päivä osa arkeanne! Oon aika alusta saakka seurannut tätä blogia ja olisin varmasti jo asiakaskin, mikäli pääkaupunkiseudulla asuisin!
    Ootte kyllä mahtavan oloisia tyyppejä! :) Ja tiina, toi sun fleda, tajuttoman upea! ♡

    VastaaPoista
  8. Kiitos sulle mahtavasta kommentista! Nää kyllä piristää meidän päivää. Se on tää rakkaus ja kiinnostus omaan ammattiin mikä inspiroi tätä blogia pitämään <3 Hyvää kesää sulle!

    VastaaPoista
  9. Se suihkurusketusallerginen... Eli mä sain tossa nyt pari päivää sitten aikaiseksi käydä apteekissa etsimässä niitä öljyttömiä kasvonhoitotuotteita ja mulle suositeltiin neutrogenan visibly clear öljytöntä meikinpuhdistusainetta. Nyt kun sitä sitten kokeilin, irtosi yhden yön aikana lähes kaikki jäljellä olevista ripsistä. Pystyisitkö millään selvittämään sisältääkö kyseinen tuote jotain ripsiliimaa liuottavaa ainetta? En nimittäin keksi mitään muuta syytä miksi ripset olisivat irronneet... :/ Olen nyt ulkomailla siksi laitan viestiä tätä kautta, mutta mikäli ripsiä ei ole enää ollenkaan (tai vain muutama) jäljellä kun pääsen takaisin Suomeen, onko "huolto" yhtä kallis kuin uudet ripset?

    VastaaPoista
  10. Tiia: Anteeks, un ommentti oli jäänyt tonne roikkumaan! Ripsiliima liukenee kosteuttavila ja öljypitoisilla raaka-aineilla. Neutrogenan sivuilta on saatavilla kyseisen tuotteen INCI-lista jossa raaka-aineet näkyvät, mutta valitettavasti en ole mäkään mikään kemisti, että ymmärtäisin kaikkien raaka-aineiden merkityksiä mitä tuotteista löytyy. :/ Jos ripset ropisee noin voimaakaasti ton tuotteen kanssa, varmaan kannattaa vältellä silloin silmien pesua. Tuotehan on geelimäinen (?) kun on tuubissa. Mietin vain, että pesutyyli saattaa myös vaikuttaa (huom. pidemmän päälle, ei välttämättä yhden pesukerran.) Tollaset yhdistelmätuotteet nopeuttaa yleensä hyvin arkea, kun ei tarvitse lotrata monen eri aineen kanssa, vaan meikin saa yhdellä tuotteella hankaamalla pois, mutta ripsienpidennyksille se ei välttämättä sovellu, oli aine kuinka rasvaton tai öljytön tahansa. Myös sun huollosta on kulunut jo melkeinpä kuukausi, jolloin lisäkkeiden liimasidos on varmasti alkanut tähän mennessä heikentymään (niinkuin yleensä kaikilla muillakin), jolloin niitä voi ropista pois ilman omaa ripseäkin. Huollon hinta on 65-80e silloin kun huoltovälit ovat normaalin 4-6 viikon sisällä. Joillakin ihmisillä liimaus ei vain pysy samalla tavalla kuin muilla, ripsiä saattaa ropista silloin tällöin ja huollon koittaessa siellä puolet jäljellä, mutta ei myöskään ole epänormaalia, että ripset pysyy miltei täydellisenä vaikka kolme viikkoa ja vikalla viikolla ennen huoltoa alkaakin lisäkettä ropisemaan urakalla. Myös kaikki tekijät ovat erilaisia, että voihan toki olla että mun tyyli tehdä ripsienpidennyksiä ei välttämättä ole sulle se paras tapa, kun taas jollain toidella laittajalla voi olla tähän joku erilainen ratkaisu :)

    VastaaPoista
  11. Moikka! Ja kiitos vastauksesta! Mullakin nyt vähän myöhässä tää.. juu olin kyllä yllättynyt miten geelimäistä/rasvaisen tuntuista tuote on vaikka pitäisi olla öljytön. En ole nyt käyttänyt kyseistä tuotetta ollenkaan ja ripsiä on edelleen jäljellä molemmissa silmissä vielä jonkin verran. Silmämeikin olen yrittänyt pestä aina erittäin varovasti hankaamatta, joko topsipuikoilla tai muuten osumatta aivan ripsirajaan. Varasin huollon jo muutama viikko sitten mutta se menikin vasta elokuulle, jollon ripsiä tuskin enää on, joten täytyy löytää joku jolla huoltaisin nämä ennen sitä. Olen vaan ollut niin älyttömän tyytyväinen tekemiisi ripsiin, etten haluaisi käydä laittamassa niitä muualla! :D

    VastaaPoista
  12. Tiia: Jos tuote on tuntunut rsvaiselta, ei sitä varmaan kannata käyttää.. Kuitenki tuotteet jotka on tarkoitettu myös silmänympärysiholle ovat hieman hoitavampia, koska iho on sillä alueella herkkää ja ohutta. jos oot koittanut pestä geelimäisellä tuotteella silmämeikkiä, tiedät varmaan sen tunteen kun ihoa hieman kiristää. Rasvaisemmista tuotteista ei tälläistä fiilistä yleensä jää. Oon toiaan lomalla tällähetkellä, mutta voidaan katsoa huoltoasioita elokuun puolella :)

    VastaaPoista