tiistai 5. heinäkuuta 2011

Ompelupidennys

Moni on kiinnostunut ompelupidennyksistä, joten tässä postauksessa vähän infoo:

Pidennyksellä voi tuuhentaa tai pidentää omia hiuksia helposti. Ompelupidennyksessä käytetään aitohiusnauhaa, joka ommellaan kiinni omasta hiuksesta tehtyihin pieniin ja tiukkoihin ranskanletteihin. Yleensä täyspidennyksessä me tehään 1-3 (joissakin tapauksissa neljä) riviä lettejä, riippuen vähän mitä asiakas haluaa ja mikä on lähtökohta. Omassa hiuksessa täytyy olla sen verran pituutta, jotta letit on mahdollista tehdä tiukoiksi ja pysyviksi ja pidennyksestä tulee hyvännäkönen. Pidennys suunnitellaan asiakkaalle aina tapauskohtaisesti usein värjäyksen/leikkauksen yhteydessä. Siinä kartoitetaan lisähiusten väri ja kuinka monta riviä tukkaa laitetaan. Ompelupidennyksen meijän suosittelema huoltoväli on 8-12 viikkoa. Vanhat ompeleet on helppo ratkoa irti, jonka jälkeen roikkuva letti puretaan. (Poistamme ainoastaan meillä tehtyjä pidennyksiä!) Hyvin hoidettuna saman pidennystukan voi useimmiten käyttää uudestaan.

Pidennyksen kotihoitoon tulee kiinnittää huomiota, mutta se ei ole kovin haastavaa. Hiukset on hyvä selvittää aamuin ja illoin sekä aina ennen pesua. Paras harja pidennyksiin on joustava luonnonharja tai niinsanottu aukikampausharja. Ompelupidennys kannattaa harjata tyvestä asti, jotta lettien väliin ei pääse muodostumaan pieniä takkuja. Aina kuitenkin varovasti ettei pidennys repeile. Jos pidennys takkuuntuu, kannattaa selvittäminen aloittaa latvasta ja edetä ylöspäin pituuksiin. Parhaita pesutuotteita pidennyksen kanssa ovat silottavat ja kosteuttavat shampoot sekä hoitoaineet. Myös jätettävä hoitoaine täytyy muistaa! Yksi meijän lempparituote on Paul Mitchelin Super Skinny Serum, ihan loistava pidennysten selvittämisessä ja silottamisessa, poistaa pörröisyyden! Pidennyksen hoidossa EI saa käyttää proteiinia sisältäviä, jälleenrakentavia eikä tuuheuttavia pesutuotteita, tai syväpuhdistavaashampoota.

Ompelupidennyksen hinta riippuu siitä kuinka paljon ja miten monta riviä lisätukkaa laitetaan. Meillä hintahaarukka on 90-300e. Myös hinta arvioidaan tapauskohtaisesti lähtötilanteen kartoituksessa.

Tässä vielä vähän kuvia. :--)

































54 kommenttia:

  1. Mitkä pidennykset teillä itsellänne on, vai ovatko omat hiukset? :)

    VastaaPoista
  2. noi on kyllä tosi aidon näköisiä! vois ehkä itsekin harkita...

    VastaaPoista
  3. mua kiinnostais tiätää että miten te päätätte sen letin. kun sinne ei kerta mitään hiuslenkkiäkään voi laittaa, suljetaanko se pää liimalla vai millä?

    VastaaPoista
  4. meillä on kaikilla Beatin tytöillä ompelupidennykset päässä! ;-)

    VastaaPoista
  5. letin sisälle otetaan ohut lanka mukaan ja sillä päätellään letti kunnolla solmimalla. Kuminauhaa ei tosiaan voi sinne laittaa, koska se haurastuttaa hiusta.

    VastaaPoista
  6. toiseksi ylimmässä kuvassa blondin tytön hiukset ovat ihanasti värjätty!Onko siinä käytetty liukuvärjäys tekniikkaa?

    VastaaPoista
  7. paljonko teillä on tota lisätukkaa päässä itsellä? :)

    VastaaPoista
  8. paljonko suunnilleen maksais jos laittais yhen hiuspuntin 50cm hiusta ompelupidennyksillä :)

    VastaaPoista
  9. Joo toiseks ylimmässä kuvassa on laitettu tyveen vähän tummempaa väriä ja latvaan raitaa.

    Omissa päissä meillä on yleensä 2-3 riviä pidennyksiä.

    Lisätukka on noin 45cm pitkää. Hintaa ei lasketa punteissa, vaan riveissä ja karvan määrässä. Kokonainen puntti on yleensä vähän liikaa yhteen päähän :)

    VastaaPoista
  10. Montako riviä on näille tytöille laitettu? Etenkin tuo toka tyttö, jolla on tummat hiukset? (:

    VastaaPoista
  11. Tokalle mimmille on laitettu 2 rivii tuomaan lisää tuuheutta.

    VastaaPoista
  12. Sopiiko lettipidennys _todella_ takkuuntuvalle hiuslaadulle? Entä herkälle päänahalle, soveltuuko mielestänne? Haluaisin ohennettuun latvaani hieman paksuutta ja vähän lisäpituuttakin, mutta oma tukkani on niin takkuuntuva ja päänahkakin on erittäin herkkä. Teippi- ja sinettipidennykset ovat minulla aivan toivottomia, kun hius lähtee oikein rastottuun tyvestä. Oma tukkani on normaali paksuinen, mutta todella tuuhea - sellainen leijonanharjamainen. Uppoaako lettipidennykset joukkoon hyvin, saako hiusta esim. laineikkaana?

    VastaaPoista
  13. Jos on tosi takkuuntuva hiuslaatu ja herkkä hiuspohja, niin en kyl suosittele pidennyksiä. Kun oma tukka tuntuu hankalalalta hoidettavalta, ni pidennykset kumminkin tuo aina vähän lisäduunia siihen. Hiusta saa kyllä myös laineikkaana, mutta silloin siihen on tehty kiharakäsittely, joka saattaa tehdä hiuksesta vähän takkuisempaa. Mites sit jotku klipsisysteemit?

    VastaaPoista
  14. IIIK enpä oo tienny että näin siisti parturi voikaan löytyä, harmi että ootte 200km väärässä paikassa! Nooran tukka on täydellisen värinen, sama jollaista itse tavoittelen. Kävin kampaajalla , joka ei suostunut värjäämään vaan tyrkkäs hopeashamppoot käteen ja käski käyttää niitä. En oo sillä saanu toivomaani ihan harmaata väriä, joten missä vika: parturissa, shamppoossa vai hiuksissa jotka on ihan vitivalkoset tällä hetkellä? Antakaa neuvoja :D

    VastaaPoista
  15. hei, tää ei liity nyt postaukseen mitenkää mut haluaisin tietää et kuinka paljon teillä maksaa jos ottaa pelkkii raitoja hiuksiin?

    VastaaPoista
  16. Kiitti kehuista! Mä oonki jo monta vuotta ollu tällänen harmaahapsu! :-) itse tykkään kans tälläsestä överi tuhkasesta väristä. Mulla on ihan sävytetty tukka hopeanharmaaksi, mutta siitä huolimatta värin ylläpitämiseksi joudun aikalailla läträämään kaikenmaailman hopeashampoiden ja -hoitoaineiden kanssa. Mulla ei ole omassa hiuksessa punapigmenttiä juuri ollenkaan, ja sen takia onkin ollu mahollista saada ja pitää näin harmaaväri. Jos sitä punapigmenttiä on runsaammin, niin välttämättä ihan näin harmaa väri ei edes onnistu, tai sitten se ei pysy. Hopeashampoitakin on moneen lähtöön, toisissa on enemmän pigmenttiä kuin toisissa. Toivottavasti saat tukan kuntoon ja toivomasi värin! :--)

    VastaaPoista
  17. paljonko teillä maksaa suurinpiirtein se huolto? kun ne edelliset irrotetaan ja laitetaan takas kiinni. entä minkä merkkistä hiusta teillä käytetään!?:) -jenny

    VastaaPoista
  18. huollon hinta riippuu tietenkin siitä kuinka monta riviä laitetaan. Kolme riviä on suunnilleen satasen pintaan ja poisto on 15e/rivi. Edullisimmaksi se tulee niin että asiakas ottaa itse pidennyksen pois ja tulee puhtaalla kuivalla tukalla laittamaan sen takasin päähän :)

    VastaaPoista
  19. Moikka! Itselläni on paljon hyvälaatuista hiusnauhaa tallella ja mietin suostutteko kiinnittämään asiakkaalle hänen itseostamaansa hiusnauhaa ompelutekniikalla? Ja kuinka paljon tämä maksaisi? :)

    VastaaPoista
  20. Minkäs merkkistä nauhaa sulla on? Voit tulla näytämään sitä meille, niin voidaan kattoo minkälaista se on. Mielellään tehään meijän omilla nauhoilla kun niistä ainakin tietää että ne on varmasti hyvälaatusia.

    VastaaPoista
  21. En merkkiä muista, mutta täältä tilattu http://www.additionallengths.co.uk, samalta merkiltä mulla on ollut (ja on nytkin) teippipidennykset päässä ja samat pidennykset ovat olleet nyt vuoden (tietty pidennyksiä huollettu välissä!) eikä kyllä ole takkuun mennyt mitenkään.

    VastaaPoista
  22. Ei oo meille tuttu merkki, mut voit toki tulla näyttää sitä tukkaa :)

    VastaaPoista
  23. moikka ! kauan teillä kestää tilata ompelupidennykset, ja oletteko lauantaisin auki vai pitääkö soittaa ja varata aika kun haluaisin ompelupidennykset itelleni ? (:

    VastaaPoista
  24. Karvat tulee noin viikossa. Pidennys vaatii konsultoinnin jossa kartoitetaan sun hiusten väri ja kuinka paljon tukkaa laitetaan. Tuu siis piipahtamaan!

    VastaaPoista
  25. kun ekan kerran tulee paikalle ja katotaa ompelupidennyksien väri ja hiuksia leikataan nii maksaako se, vai maksetaanko sitte ku on tullu sen toisen kerran ja ne pidennykset kiinnitetään ? (:

    VastaaPoista
  26. Se ei maksa kun karvojen väri katsotaan, mutta leikkaus tietysti veloitetaan normaalisti.

    VastaaPoista
  27. okei, eli hiukset leikataan ennen kun tulee sitten laittamaan ne pidennykset ? ja paljon se leikkaus suunnilleen maksaa ?

    VastaaPoista
  28. Hiuksia ei ole pakko leikata, jos ne eivät sitä pidennyksen alle vaadi. Kannataa ihan tulla käymään näyttämään sitä tukkaa, niin voidaan kertoa tarvitseeko se leikkausta. Hinnasto löytyy meidän nettisivuilta. :)

    VastaaPoista
  29. okei, kiitos :) tulen käymään huomenna

    VastaaPoista
  30. Kauan suunnilleen kestää kiinnittää kaks rivii ?

    VastaaPoista
  31. montako riviä on kolmannella tytöllä, jolla on pitkät vaaleet hiukset?

    VastaaPoista
  32. Hei, 3 riviä on siis noin 100€ luokkaa? Sisältääkö se siis hiukset sekä niiden laiton? :)

    VastaaPoista
  33. Moi, kolme riviä on noin 240e-300e karvoineen laittoineen.

    VastaaPoista
  34. heippa, mikä teilä on se pisin pituus noilla ompelupidennyksillä, eli olisiko mahdollista saada teiltä vaaleita missä on jotain vaalean ruskeita raitoja 60cm pituisena?

    VastaaPoista
  35. Erillaiset raitahommat onnistuu, mutta käytämme ainoastaan 45cm pituista karvaa. Sitä pidempi pidennys on hyvin vaikea hoitaa :/

    VastaaPoista
  36. onko teillä mahdollista vain kiinnittää jos tilaa jostain muualta pidennykset, tilaisin nettisivulta ja niiden hiusten pidennysten merkki on rapuzel?

    VastaaPoista
  37. Käytetään vaan noita meidän omia karvoja. Tämä siksi että ollaan kokeiltu vaikka minkälaisia hiuksia, josta on koitunut ikäviä seurauksia. Rapunzelin karvoista on sen verran kokemusta, että hius tuntuu alkuun ihanan silkkiseltä, mutta parin pesun jälkeen karva rupeaa takuttamaan ja pidennys näyttää aivan räjähtäneeltä. :S

    VastaaPoista
  38. minä olen ottanut teillä ompelupidennykset joku 3kk sitten. nämä pidennykset ovat aika huonossa kunnossa joten ajattelin että kannattaisiko minun tulla sinne ottamaan nämä vanhat pois ja sitten pistettäis uudet? ja paljon se suunnilleen maksaisi yhteensä, minulla on 2 rivii näitä hiuksia?

    VastaaPoista
  39. Toi kolme kuukautta alkaa olla niitten kanssa maksimi, joten ei ihme jos alkaa jo roikkumaan. Tuuppas ihan käymään täälä liikkeessä ni arvioidaan karvan tilanne ja hinta. Ajat saattaa mennä nyt aika pitkälle.

    VastaaPoista
  40. voiko teille tulla ompeluttamaan itse ostettua tukkaa? eli siis olisin ostamassa hyväksi todettua hiusnauhaa ja tarvitsisin jonkun, joka ompelisi sen päähäni ja mahdollisesti myös leikkaisi niin, että oman tukan ja pidennyksen raja ei näkyisi niin selvästi (:
    -M

    VastaaPoista
  41. tuohon edelliseen kommenttiini lisäisin vielä, että hiusnauha on ostettu id- hairista kampista.
    -M

    VastaaPoista
  42. moikka :) minä kävin laittaa teillä blondit ompelupidennykset, mutta värjäsin vähän aikaa sitten hiukset vaaleen bruneks, ymmärsin että teillä ei ole kylmiä sävyjä tummiin hiuksiin että löytyy vain lämpimiä sävyjä, niin ajattelin et löytyisikö mitään sellasta ainetta että saisin omat hiukseni lämmin sävysiksi niin että voisin tulla laittamaan teille ompeludidennykset ?

    VastaaPoista
  43. Hei! aattelin kysästä sellasta että kuinka kauvan noin pidätte aina yhtiä pidennyksiä päässä, ennen huoltoa/ pidennyksien vaihtoa? Kiinnostais tietää ihan sillä koska ite käytän klipsipidennyksiä, ja oon aika laiska laittamaan aamuisin aina uudestaan hiukset päähän. :D

    VastaaPoista
  44. Niinkuin tässä postauksessa kerrotaan, ompelupidennyksissä meidän suosittelema huoltoväli on 8-12 viikkoa. :)

    VastaaPoista
  45. Paljonko hiusnauhoja tarvitsee jos haluaa koko pään täyteen niitä,koska haluaisin suorat hiukset koska mulla on afro?

    VastaaPoista
  46. Haluaisin koko pään täyteen hiusnauhoja, koska mulla on afro ja haluan suorat ja pitkät hiukset. Paljonko niitä silloin tarvitsisi?

    VastaaPoista
  47. Ajattelin tulla ottamaan teille ompelupidennyksen mutta kun minulla on ihan kiharat hiukset melekin afrot, mutta suoristan ne aian pesun jälkeen joten onko ompelupidennys minulle hyvä ?

    VastaaPoista
  48. Hanna: Onko sulla aikaisemmin ollut pidennystä? Hankala sanoa juuta tai jaata näin näkemättä sun tukkaa.. Jos sulla tosiaan on tosi kihara tukka, voi pidennyksen kanssa eläminen olla todella työlästä. Parasta olisi neuvoa, jos pääsisit näyttämään tukkaasi tänne liikkeeseen. :-)

    VastaaPoista
  49. ei oo ollu ennen pidennyksii, mutta juu voisinhan mä siellä liikkessä kävästä näyttämässä näitä mun hiuksia, ni sitte voi kattoo mikä olis parasta ? :))

    VastaaPoista
  50. Hanna: Joo, tervetuloa! Kyllä sitten osataan paremmin sanoa, kun näkee sun tukan, että onnistuuko pidennys. :-) Kannattaa vaan varmistaa ennen kuin tulet, että Noora on paikalla, koska tällä hetkellä hän on ainoa, joka tekee ompelupidennystä.

    VastaaPoista
  51. Teettekö ompelupidennyksiä jos on entuudesta ostettu muualta pidennykset? Jo teette niin millä hinnalla? Itselläni on 1puntti hiusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdään vain tuolla meidän hankkimalla hiuksella pidennyksiä, joten omien karvojen kanssa ei voi tulla pidennykseen. Tämä ihan siistä syystä että tiedetään miten hius käyttäytyy ja minkälaista se on :)

      Poista