Tiina: Miten päädyin tälle alalle?

Musta piti tulla isona Miss Suomi ja Tangokuningatar. Ne molemmat oli mun mielestä aivan ihanan näköisiä silloin junnuna. Jaksoin tuntikausia vaihtaa leninkejä, laittaa "kampauksia" ja levitellä sinistä luomiväriä luomiin. Piirsin ja maalasin päivittäin tunteja paperille, prinsessatarinoita. Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän kauneus ja varsinkin sen hetkinen kauneusihanne alkoi kiinnostaa. Värittelin koulukirjojen kuvasivuille hahmoille luomivärejä ja koristuksia. Kouluvihot taas olivat täynnä piirustuksia naisten meikatuista kasvoista ja figuureista, joihin tein stailauksia. On varmaan maikoilla ollut hauskaa lukea mun kotiläksyjä.

Oma ulkonäkö alkoi kiinnostaa varmaan 11-12-vuotiaana. Katsoin tarkkaan Tytin meikkaamista ja tukanlaittoa, kun se oli lähtemässä nuorisotalon discoon ja usein kävin salaa lainaamassa sen meikkejä, tai sitten äidin meikkipussia :D Muistan eräänkin Maybellinen Non-Stop meikkivoiteen Tytin meikkipöydällä, minkä pursotin vahingossa puolilleen omalle uudelle paidalleni. En tiedä tietääkö se vieläkään, että se olin minä. Tai noh.. nyt tietää ainakin.. On hauskaa katsoa ala- ja yläaste luokkakuvia, miten on mimmi muuttunut pikku rusoposkesta luokan meikatuimmaksi ja blondatuimmaksi tytöksi, kun muut vasta opetteli laittamaan huulikiiltoa. Muistan joskus myös äidin olleen kauhuissaan kun päätin, että Barbit lähtee nyt menee ja hankin meikkejä tilalle. Silloin muistan sen suuttuneen, mutta taitaa nykyään olla toinen ääni kellossa.

Oli helppo opetella kauneuskikkoja, kun oli pari vuotta vanhempi isosisko joka neuvoi ja opasti, ja mielellään meikkaili mua. Ja nyppi mun kulmakarvat ja kokeili mun hiuksiin kaikki värit, leikkaukset ja kampaukset. Yläasteella luokkakaverit pyyteli mua jo meikkaamaan niitäkin, ja jokaisissa kotibileissä oli jonoa vessaan kun Tiina suti siellä tytöille luomivärejä. Kun oli aika valita ammattikoulu, kosmetologin perustutkinto ei ollut mulla kuitenkaan se ensimmäinen vaihtoehto. Kosmetologikoulu oli varmaan lähinnä meikkaajan ammattia, mutta meikkaaminen on vain murto-osa koko koulutuksesta. Teininä en osannut kuvitellakaan, että meikkaaminen voi tosissaan olla jonkun ammatti. Toki meikkaaminen ja muiden ihmisten ulkonäön muuttaminen oli mielenkiintoista ja intohimo, mutta halusin päästä tekemään enemmän käsillä ja piirtämään ja kävinkin taideteollisen pääsykokeissa. Ei mulla taidot sinne riittäneet, mutta kosmetologikouluun pääsin. Uskon että se oli loppujenlopuksi niin tarkoitettu. Ihonhoidolliset asiat alkoivat kiinnostaa ja avautuivat mulle oikeastaan vasta opinnot aloitettuani. Kosmetologeja on kuitenkin monenlaisia; jotkut haluavat keskittyä vain hoitolapuoleen ja toiset taas myyntiin ja maskeeraamiseen. Mä huomasin todella nopeasti että vaikka pidinkin hoitojen tekemisestä, niin meikkaajan hommat vetivät silti puoleensa ja kaikenlainen kosmetiikka ylipäätään. Halusin oppia kaikenlaiset kauneusjutut, jolla sai muutettua asiakkaan ulkonäköä silminnähtävästi ja nopeasti, mutta mitä hoidoilla ei saanut aikaan. Kävin myös jokaisena opiskeluvuonna kilpailemassa oppilassarjassa ehostuksesta ja pärjäsin ihan hyvin. Ensimmäisenä vuonna jaettu toinen sija, toisena vuotena kolmas sija ja viimeisenä vuonna neljäs sija. Vikasta vuodesta syytän tuomaripeliä, hehe. ;) Oli vain kova hinku päästä näyttämään, että hitto vaikka olen nuori mimmi, niin kyllä mä osaan!

Koulun ohella työskentelin kauneushoitolassa Helsingin keskustassa, jossa tein kaikenlaisia kosmetologin perushoioista meikkauksiin. Asiakasmeikkauksia kuitenkin odotin aina kaikkein eniten. Muiden känsäjalkojen hiominen alkoi kuitenkin pikkuhiljaa puuduttamaan. Mietin, onko tämä sittenkään mun ala? Viimeisenä vuonna menin suorittamaan myynnin työharjoittelua Sokos Emotion Tikkurilaan, joka oli juuri avannut ovensa. Ensin olin niin totaalisen hukassa kuin olla ja voi. Uudenlainen ympäristö, pirusti asiakkaita, kymmeniä tuotemerkkejä, tuhansia tuotteita meikeistä, tuoksuista, ja luontaistuotteista ihonhoituotteisiin, ja ne kaikki piti opetella ulkoa. Ja vielä kassajärjestelmän opettelu, ei terve! Myymäläpäällikkö huomasi kuitenkin nopeasti mun kiinnostuksen kosmetiikkaan, kun pyyhin hyllyjä, kokeilin meikkejä asiakkaille ja tutkin kansiokaupalla tuoteselosteita. En vain missään vaiheessa halunnut, että kukaan tulee saomaan että mä en tiedä mitään tai etten osaa auttaa ketään asiakasta! :D Myynnin ja puhumisen opettelu oli kuitenkin kaikista vaikeinta, mutta kun löysi oman tyylinsä, sekin alkoi tulla jo itsekseen. Huomasin, että jotkut asiakkaat alkoivat hakeutumaan mun luokse, koska olin se kaikista meikatuin ja lävistetyin myyjä, jolla oli vaikka minkälaista väriä tukassa, irokeesiä ja pidennystä. :D Harjottelun päätyttyä pääsin kesätöihin, ja loppujen lopuksi tekemään iltahommia, siitä tuntityöläiseksi ja lopulta mut vakinaistettiin ihan täysaikaiseksi myyjäksi. Sain omaksi vastuualueekseni asiakasmeikkaukset ja muutamia tosi ihania tuotesarjoja.

Beat. syntyi Tytin ideasta. Oltiin joskus aikaisemminkin puhuttu oman kampaamon perustamisesta, mutta mä olen aina ollut uusiin ideoihin niin epävarma ennenkuin saan niitä miettiä jonkun aikaa. Lisäksi jännitti, että mitenköhän siskokset tulevat samassa työpaikassa toimeen? Lopulta aika alkoi olla omalle liikkeelle kypsä, kun neljä vuotta myynti-ja meikkaushommia Emotionissa alkoi tulla täyteen. Olin todella hyvä siinä duunissa ja tykätty työntekijä, mutta nuori mieli hinkui jotain vielä isompaa ja vielä pidemmälle. Pulju laitettiin pystyyn, ja täällä mä saan tehdä niitä juttuja mitä itse haluan. Ripsienpidennykset nyt on ihan selvästi se suosituin palvelu mitä teen, mutta on aivan ihanaa kun yleensä viikonloput on pyhitetty meikkaushommille. Ja kunnon meikkisesonkeja odotellessa, Wanhojen tanssit ja koko kesän morsiusmeikit ovat vasta tuloillaan! Vuosi sitten palasin Emotionin riveihin keikkalaisena, ja oli aivan mieletöntä miten hyvin jengi otti taas vastaan, ihan kuin ei olisi neljää vuotta edelliskerrasta vierähtänytkään. Pääsee taas tutkimaan kaikki uusimmat ihanimmat kosmetiikkatuotteet ja tuoksut ja sieltä saa Beattiinkin älyttömästi uutta inspiraatiota ja puhtia. On myös mukavaa vaihtelua istumistyölle, kun pääsee välillä ravaamaan pitkin isoa myymälää.

Niin outoa miten aika onkin vierähtänyt, oonko mä ollut tällä alalla näin kauan? Valmistumisesta on kahdeksan vuotta, mutta tuntuu että tähän duuniin on valmistauduttu koko pieni elämä.

Tiina