sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tästä se lähtee!









Beatissa vuosi starttasi käyntiin sopivalla hässäkällä. Alkuvuoteen liittyy aina puhelimen pirinää ja asioiden hoitelua. Ollaan kaikki viipotettu menemään töissä hieman eri aikoihin, joten loppuviikosta piti ihan kilistellä kun vuoden ensimmäinen viikko oli pulkassa. Tässä onkin odotettu kaikenlaisten pyhien ja viikkoa sekottavien vapaiden loppumista, jotta päästäisiin kiinni taas kunnon arkeen ja rutiineihin. Ensi viikolle ollaan järkkäilty kaikkea mukavaa ohjelmaa, ja kalenteriin on merkitty mm. Redken-päivä ja meidän omien hiusten päivitystä (jee tätä onkin odotettu!).

Semmoinen kutina, että tästä vuodesta tulee ihan super!

Beat.



4 kommenttia:

  1. Moikka! Mua kiinnostais kuulla teiltä joku mielipide Olaplexistä. :) Ajauduttiin keskustelemaan aiheesta ystävien kanssa joulun aikaan ja pohdittiin, onko kyseessä oikeasti tarpeellinen tuote perusvärjäyksen yhteydessä, vaiko ihan turhaa lisähintaa. Monella oli se kokemus, että sitä on suorastaan tyrkytetty värjäyksen yhteydessä niin, ettei ole kieltäytyäkään kehdannut (ei siis teillä, mutta muualla). Ymmärsin teillä käydessäni, että suosittelette asiakkaalle Olaplexiä lähinnä, jos vaalettava hius on oikeasti tosi huonossa kunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis, emmehän Olaplexia muuten käyttäisi, jos ei oltais vakuuttuneita tuotteen tehosta. Sitähän toki voi käyttää melkein kenelle vaan, mutta suurin hyöty/vaikutus on vaalennettaessa/raidotteassa hiusta tai jos hius on todella huonossa kunnossa. Perusvärjäyksissä on ennen Olaplexejakin pärjätty ilman, mutta moni pitää sen tuomasta kiillosta ja rakenteesta, joka on tietenkin vain plussaa Suomalaiseen hentoiseen hiukseen. Moni on myös todennut värin pysyvän pitempään, ja tästä syystä haluavat hoidon uudestaankin. Ei olla otettu tuputtamis-linjaa, mutta suositellaan kyllä tuotetta silloin kuin koetaan itse hyödylliseksi. Rahastuskeinona Olaplex on aika huono, sillä aine maksaa meillekin maltaita ja sen laittaminen vie aikaa, mutta aina on perempi meille jos asiakkaiden hiukset on paremmassa kunnossa :)

      Poista
  2. Beat on niin hyvä!

    VastaaPoista
  3. Hei! Miten te ammattilaisina suhtaudutte hiustenvärjäykseen raskausaikana? Useimmin kai suositellaan, että sitä vältettäisiin kokonaan ainakin ensimmäisellä kolmanneksella ja että raidoitus silloin tällöin olisi koko pään värjäystä parempi vaihtoehto raskausaikana. Sain juuri tietää olevani raskaana ja tietysti tyvikasvu (vaalea tyvi keskiruskeassa tukassa) on jo nyt värjäyksen tarpeessa, saati sitten kuukauden tai parin päästä... Saisikohan vaaleaa tyvikasvua peitettyä raidoilla tai muuten päänahkaa varoen ja uskaltaisiko sitä mielestänne tehdä ensimmäisellä kolmanneksella? Vai olisiko turvallisempaa käyttää Color-Wowia tms. tyven peittämiseen näin alkuvaiheessa? Tietysti paras olisi vaan sinnitellä epäsiistillä tukalla, mutta jos se ei ihan ole välttämätöntä, niin oman fiiliksen takia mielellään tekisin sille jotain. :)

    VastaaPoista