sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Friday Mood









Voi että miten perjantait onkaan mukavia päiviä. Ihmiset on niin viikonloppufiiliksissä. Vaikka lauantaina olisikin itsellä luvassa työpäivä, on perjantaissa silti "viikonlopuntaikaa". Tekee mieli pistää heti aamusta hyvä soittolista päälle, hakea lounaaksi sushia, ja vääntää kaikille asiakkaille bilekiharat.

 Täällä on syyskuu huiskittu menemään aika kovalla tahdilla. Kesälläkään ei kovin pitkiä lomia keretty pitelemään, ja vaikka tätä duunia super intohimoisesti tehdäänkin, on joskus pieni breikki paikallaan. Ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuoteen päätimme pitää kaikki samaan aikaan syysloman. Beat. on siis kiinni viikon verran lokakuun puolivälistä lähtien, ja Noora ja Tytti palailevat reissuiltaan marraskuun puolella. Sittenhän alkaakin jo pikkujoulukausi täydellä tohinalla!

Beat.



PS. Nyt sitä Fudgen supersuosittua Silver shampoota saa taas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti