maanantai 1. kesäkuuta 2015

Sokeria sokeria!

Mikä sokerointi?
Sokerointi on lämmitetyllä ja pehmeällä sokerimassalla tehtävä ihokarvojenpoisto menetelmä. Se lienee tällähetkellä iholle hellävaraisin ja luonnollisin tapa poistaa häiritseviä ihokarvoja koko kropasta. Sokerimassa on täysin orgaaninen luonnontuote, joka valmistetaan sokeristasitruunamehusta ja arabikumista. Seos on iholle helposti liukuva ja levitettävä massa, joka ei polta ihonpintaa. Verrattuna esimerkiksi karvojen epiloimiseen, vahaukseen tai höyläämiseen, sokerointi kuorii ja kosteuttaa samalla ihoa ja vähentää sisäänpäin kasvavien karvojen muodostumista. Tällöin karvojenpoisto myös ihon herkimmiltä alueilta ja varsinkin intiimialueilta on hellävaraisempaa ja turvallisempaa. Sokerointi on myös tehokkaampi tapa saada vähennettyä ja heikennettyä ihokarvojen kasvua, kuin esimerkiksi vahauksella tehtävä karvanpoisto. Sokeroinnilla voidaan poistaa jopa muutaman millin pituista karvaa, koska massa levittyy tehokkaasti karvatuppeen asti ja samalla poistaa karvan mukana ihoon kertyviä kuona-aineita. Kosteuttavan ja kuorivan koostumuksen ansiosta sokeri jättää ihon pehmeäksi ja terveen heleän väriseksi pitkäksi aikaa!

Sattuuko se?
Oma kipukynnys, karvojen määrä, yksittäisen karvan paksuus ja sokeroitava alue vaikuttaa paljon siihen, tuntuuko sokerointi epämiellyttävältä. Ensimmäinen sokerointikerta saattaa toki tuntua, koska iho ei ole vielä tottunut sokerointiin ja karvatuppi voi olla tiukasti kiinni ihon alla. Tämä johtuu siitä, että ihohuokonen mistä karva kasvaa voi olla hieman ahdas ja karvojen rakenne jäykempää ja paksumpaa. Silloin kun sokerointi on säännöllistä, alkaa karva heikentymään ja "haurastumaan" kun karvatuppi on löysemmin kiinni. Tällöin se lähtee helpommin irti jo yhdellä repäisyllä. Ihon kuivuus vaikuttaa myös karvojen kasvuun ja varsinkin sisäänpäin kasvavien karvojen syntyyn. Siksi karvojen poiston jälkeenkin ihoa kannattaa kevyesti kuoria pari kertaa viikossa sokerointikertojen välillä. Silloin iho pysyy pehmeänä ja kuulaana eikä tukkeudu kuona-aineista ja muusta hienojakoisesta liasta.

Kun tulet sokerointiin...
Parhain karvojen pituus sokeroinnille on 5 mm-1 cm. Eli parin viikon sänki viimeisimmän karvanpoiston jälkeen. Jos sänki on liian lyhyttä, ei välttämättä kaikkea karvaa saada täysin irti. Jos se on vuorostaan liian pitkää, saattaa sokerointimassan levittäminen tuntua hieman kivuliaalta, koska sen levitys ja repäisysuunta on päinvastainen kun lämminvahojen kanssa. Liian pitkä ja tiheä karva saattaa myös herkästi katketa, kun sokerimassa ei pääse kunnolla karvojen juuriin asti.

Ennen sokerointiaikaasi pese käsiteltävä alue miedolla pesunesteellä. Toki iho vielä puhdistetaan ja desinfioidaan ennen sokeroinnin aloittamista, mutta jos iho on esimerkiksi hikoillut tai edellisestä peseytymisestä aikaa, on ihon pinnalla paljon kuollutta ihosolukkoa, pölyä ja jäämiä vartalotuotteista tai vaatteiden väriaineista. Kuivaihoisempi voi levittää iholle kevyen kosteusvoiteen, mutta paksuja ja rasvaisia vartaloöljyjä tai voimaisia vartalovoiteita kannattaa välttää, koska ne eivät täysin puhdistu ihon pinnalta desinfiointiaineilla.
Sääri ennen ja jälkeen sokeroinnin.
Kainalo ennen ja jälkeen sokeroinnin.
Milloin tulla sokerointiin?
Jos haluat pitää ihon sileänä ja häiritsevät ihokarvat poissa, sokerointia voi tehdä vuoden ympäri. Sesonkiaika taitaa kuitenkin olla vuoden kuumin kausi, kun vaatetta on kevyemmin ja paljastavammin päällä. Ensimmäisellä sokerointikerralla ihon saa toki sileäksi, mutta useinmiten suurin osa karvoista on lepotilassa ihon alla ja ne saattavat ilmestyä viikon parin jälkeen jo näkyviin. Siksi hyvä sokerointiväli olisi 3-4 viikkoa, jolloin karvojen kasvun saisi tasoittumaan samanaikaiseksi. Tällä tavalla sänki kasvaa takaisin hitaammin. Yleensä suositellaan, että sokerointikertojen välissä ei tulisi epiloida tai höylätä kasvavaa sänkeä ollenkaan. Höyläämällä vain katkaiset karvan ja se saattaa alkaa kasvamaan sisäänpäin. Sama voi tapahtua myös epiloimisen kanssa, vaikka ensisijaisestihan sen pitäisi irroittaa karva vahan tavoin juurineen, mutta hyvin usein puolet karvoista vain katkeavat ihon pinnalta. Ihokarvojen paksuus ja määrä vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti karvojen kasvu alkaa hidastumaan ja karvan laatu heikkenemään ja vaalenemaan. Tämän aikaan saamiseksi sokeroinnin tulisikin olla säännöllistä.

Jos mielii kesäksi silosääriä, niin sokerointi kannattaa aloittaa nyt kun sää ei vielä suosi minisortseja! On meinaan kesäkuumalla kurjaa kasvatella tarpeeksi pitkää sänkeä ja pitää kintut peitettyinä, kun muuten vois huoletta esitellä biitsillä pehmeää hipiää. Lisätietoa sokeroinnista voi kysellä Beatin ajanvarauksesta 09- 4289 0990.

Siistii viikkoo hei!

Tiina

(Sokerointituotteita ei ole saatu blogin kautta)

2 kommenttia:

  1. Moikka moi! Onko teiltä tulossa Beatin 5 v. synttäripostausta? Milloin päivittyy uudet kuvat teidän kotisivuille? :) (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tulossa! Me vielä venaillaan että saatais kaikki kuvat kokoon. Nettisivutkin päivittyy heti kun saadaan niihin kaikki siihen tarvittava matsku ;)

      Poista