lauantai 14. maaliskuuta 2015

Behind the scenes

Mua kysyttiin viimeviikolla laittamaan tukkaan yksiin kuvauksiin Marica Rosengårdin studiolle. Kuvaaja soitti mulle ja kertoi, että perjantaina ois kuvaukset ja kasilta pitäis olla paikalla, mutta muuten olin autuaan tietämätön mitä päivä tuo tullessaan. 
Paikanpäällä selvis, että kyseessä on Helsinki Design Schoolin opiskelijoiden kuvaukset. Eli opiskelijoiden tehtävänä oli stailata kuvaukset ja siinä apuna heillä oli meikkaaja, kampaaja sekä kuvaaja + muu kuvaustiimi. Opiskelijoilla oli aika selkeät näkemykset siitä, mitä kukakin halusi, mutta itse pääsin myös aika hyvin ehdottamaan mikä kellekkin voisi sopia.

Malleja kuvauksissa oli viisi ja lähes kaikille tuli kaksi tai useampi eri lookki. Meikkaajia kuvauksissa oli muistaakseni viisi, mutta yhden meikkaaja-kampaajan lisäksi olin ainut kuka teki hiuksia. Käytännössä mulla oli 12 eri lookkia tehtävänä, joten aika kiireinen päivä oli tiedossa. Yllättävän helposti ilman sen suurempaa hässäkkää kaikki tukat saatiin tehtyä. Pitkä päivähän siitä tuli, mutta mukavasti meni aika, kun kokoajan pääs tekemään jotain. Marica on tyyppinä ja kuvaajana ihan huippu ja meillä oli aika pitkälti samat näkemykset hiuksista, joten yhteistyö sujui loistavasti.
Tässä vähän päivän tunnelmia kännykkäkuvien muodossa. Lopullisia kuvia tiedossa myöhemmin. Hyvää viikonloppua!

Paavo

1 kommentti:

  1. Hyvä Paavo! Oot kyl pro meikkaaja-kampaaja!!

    VastaaPoista