perjantai 14. helmikuuta 2014

Beat loves to work

Ystävänpäivänä Beatissa käherrettiin vanhojentanssikampauksia, sudittiin meikkejä, rauhoiteltiin hermostuneita prinsessoja, napsittiin välissä suklaata ja ihailtiin upeita tanssiaispukuja. Oli niin lauantaimainen olo, koska harvemmin meillä keskellä viikkoa pyörii lakka- ja puuteripölyä pitkin kampaamoa, ja vanhojen tanssejahan on jorattu useimmissa kouluissa jo torstaista lähtien. Onhan meillä toki ihan normaalejakin duuneja ollut, mutta nää Wanhat on yleensä sellainen rupeama kerran vuodessa, jolloin ei vain voi olla töistä pois. Mahdollisimman monta apukättä tarvitaan pitämään liikeen seiniä pystyssä, koska aikataulu on yleensä tiukka ja kiire melkoinen. Varsinkin nyt, kun meillä Paavo on ainoa kampauksien tekijä ja Tiina ainoa meikkaaja. Silti fiilikset on kaikilla katossa. :)





Joku "salainen ystävä" oli jättänyt kampaamopuolelle ystävänpäivälahjan aamuvuorolaisten löydettäväksi! Meidän satulatuoli on vedellyt pitkään viimeisiään, ja nyt on tilalla pränikkä ja uutuuttaan kiiltävä työtuoli. Kävi ilmi, että meidän mysteerinen frendi olikin ollut Tytti. Kiitos muru! <3


Kampaus- ja meikkikuvia vanhojen tanssijoista laitellaan tänne ensi viikon puolella.
Beatin jengi toivotteleepi oikein ihanaa Ystävänpäivää ja hauskaa viikonloppua kaikille! <3

Beat.

...Psssst! Kannattaa pistää korvan taakse ;)

2 kommenttia:

  1. Hei. Miten tuo Tytin tasaisen vaalean oranssi tukka on toteutettu? :) onko hiukset ensin valkaistu tai olleet ihan vaaleat ja siihen päälle sävy. -j

    VastaaPoista
  2. Jep, pohja on ensin vaalennettu sopivaan tummuusasteeseen, jonka jälkeen päälle on laitettu kirkkaan kupari sävy. Ylläpidossa käytetty Caramel-colormaskia :)

    VastaaPoista