keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Skarpimpi työlook

Hei apua, miten tää tukka on tän näköiseksi päässyt menemään? Korppuiset latvat ja kulahtanut väri näkyvät selvemmin, nyt kun aurinkokin on alkanut kunnolla paistamaan pakkasilmojen myötä! Pimeinä ja koleina räntäaamuina ei ole paljon tullut peiliin katsottua; se on ollut vaan tukka nutturalle ja menoksi. Onneksi mulla on niin kivoja työkavereita, että ne huomaa tälläiset hiushuolet ja hoitaa homman. Mä oon aina näiden asioiden kanssa hieman huolettomampi, niinkuin kuvasta näkyy. :D



Noora oli mun tukkataiturina. Laitettiin tummanliilaa tyviväriä, vaaleeta raitaa ja siihen vielä kirkas violetti suoraväri. Samalla sekoituksella ollaan menty viime kesästä asti, ja oon kyllä itse joka kerta ihan fiiliksissä tästä sävystä. Tummat hiukset tuntuvat omimmalta ja niissä viihdyn, mutta perus musta hiusväri alkaa pidemmän päälle käymään todella tylsäksi. On ollut kiva huomata, että jokin muu väri sopii mulle myös, ja voi olla että en enää mustaan tukkaan palaa. Tai siis kukaan ei varmaan enää edes suostu värjäämään mun tukkaa mustaksi kaikkien niiden vaalennusprosessien jälkeen, mitä tää liilapää on vaatinut.

Tähän aikaan vuodesta olen myös yleensä pitänyt pidemmän tauon ripsienpidennyksistä. Siitä syystä, että ripsienkin pitäisi saada välillä lepoa, ainakin kerran vuodesta. Ja myöskin siitä syystä, ettei kukaan kuitenkaan nää tuolta toppahupun ja kaulaliinojen alta miltä naama näyttää, niin ajankohta on taukoon ihan täydellinen. On kiva kun ripset on hyvässä kunnossa ja pidennyksiä voi pitää taas huoletta kesän yli. <3

Ripsettömyys vaatii toisaalta muulta ehostautumiselta enemmän, jos haluaisi näyttää vähän tuoreemmalta töissä. Ripsienpidennykset tekevät yleensä mun silmät sen verran näyttäviksi, että olen pärjännyt pelkällä kevyellä rajauksella, tai vain sipaisemalla hieman ripsiväriä, mutta nyt silmämeikki tuntuu vaativan paljon muutakin. Tällä huolettoman utuisella meikillä on monet kerrat mun turvonneet aamusilmät pelastettu:

Tarvitset:
Vaalean beigen helmiäishohtoisen luomivärin
Keskiruskean mattapintaisen luomivärin
Tummanruskean mattapintaisen luomivärin
Mustan nestemäisen rajausvärin
Mustan silmänrajauskynän
Mustan ripsivärin


1. Tee hyvä silmäluomien pohjustus peitevoiteella ja puuterilla. Levitä keskiruskea luomiväri paksulla häivytyssiveltimellä luomivakoon ja hieman sen yli, kevyin pyörivin vedoin.

2. Painele tummanruskeaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle vaahtomuoviapplikaattorilla. Pehmennä luomivärien raja häivytyssiveltimellä.

3. Tuputtele kevyin vedoin samalla häivytyssiveltimellä jompaa kumpaa ruskean sävyä koko alaripsirajan pituudelta. Varjostus voi olla paksukin, kunhan ei tarkkarajainen.

4. Piirrä yläluomen ripsirajaan haluamasi tyylinen rajaus nestemäisellä rajausvärillä. Tee rajaus myös alaluomen sisäpuolelle mustalla silmänrajauskynällä. Jos haluat pehmentää silmämeikkiä, tee yläluomen rajaus mustalla silmänrajauskynällä tai jätä ylärajaus kokonaan pois.

5. Levitä vaahtomuovi applikaattorilla vaaleaa helmiäisväriä silmän sisänurkkaan, alaluomivarjostuksen reunaan ja kulmakarvojen alapuolelle kulmaluulle tuomaan vaaleutta silmämeikkiin. Lisää lopuksi pari kerrosta ripsiväriä.

Sopii hyvin moneen silmänmuotoon, tuo terävyyttä katseeseen ja häivyttää turvonneita silmäluomia. Jos aamu aikataulu antaa myöten vielä pari minuuttia, niin tässä myös hyvä vinkki nopeaan, luonnolliseen ja hieman pitkäkestoisempaan huulimeikkiin!

Tarvitset:

Huulivoiteen
Valokynän
Vaalean mattapintaisen huulipunan
Vaalean helmiäisluomivärin


1. Levitä kevyt kerros huulivoidetta. Tämän vaiheen voi tehdä vaikka ennen kasvojen meikkaamisen aloittamista, että voide kerkeää hetken imeytymään. Käy huulten rajat läpi valokynällä ja taputtele se sormella ettei rajoja jää. Valokynä pohjustaa huulimeikkiä, suurentaa huulien muotoa ja tekee huulipunan väristä kirkkaamman.

2. Taputtele kevyesti huulipunapuikkoa huulia pitkin. Huulten rajojen ei tarvitse olla tarkkarajaiset. Valitsin luonnollisen roosan sävyisen huulipunan, jotta lopputulos jää pehmeämmäksi, mutta tämän voi tehdä melkeinpä millä vain värillä. Tärkein on, että puna ei jää rasvaiseksi huulen pinnalle, vaan antaa vain kevyen pinnan ja sävyn. Painele huulia yhteen, että väri levittyy tasaisesti. Jos väriä leviää yli, siisti vanupuikolla tai meikkisienen reunalla.

3. Taputtele vaahtomuovi applikaattorilla vaaleaa helmiäisluomiväriä huulten keskiosaan. Tasoita rajat. Sama vaalea beigen sävy käy mitä silmämeikissä käytettiin. Vaalea luomiväri tuo huuliin kolmiuloitteisuutta, pullistaa huulien keskiosaa ja samalla kiinnittää huulimeikkiä.

Valmis! Kestää todistetusti myös aamukahvin juomisen ja lounaan.



Ja tällä tyylillä voi tää tyttö aloittaa työpäivän! On se ihme mitä ehostaminen saa aikaan. Oon alkanut nykyään myös tykkäämään omasta tukastani tosi paljon, kun pituutta on kasvanut roimasti. Pidennyksiäkään ei ole tarvinnut laitattaa moneen kuukauteen, ja otsis on vihdoin kasvanut sen pituiseksi, että se näyttää kivalta kun hiuksia pitää auki. Kunpa koko kuontalo pysyis aina näin siloisena ja tämän värisenä! Pelastais nimenomaan ne pimeät ja kiireiset aamut. Voi että, niistä aamuista puheen ollen, on muuten ripsienpidennyksiä aika kova ikävä...


Näihin kuviin ja mietteisiin.

Tiina

15 kommenttia:

  1. En kestä, toi tukan väri on niin upea!!! Mä niin haluisin tollasen mut erinäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen oon luovuttanut :(

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis <3 ootte niiiiin taitavia meikkaajia (ja kauniita muutenkin) :)

    VastaaPoista
  3. Hei Tiina,
    Minkä(mitkä) rajaustuotteen olet todennut parhaaksi sisärajaukseen/vesirajalle joka pysyy kunnolla siinä? :)

    tuotteen merkkiä ja nimeä siis haen, tuntuu ettei mikään meinaa pysyä!

    VastaaPoista
  4. Sanonpa nyt vielä täällä bloginkin puolella, että näytät upealta! Meikki pukee sua tosi hyvin puhumattakaan tuosta ihQusta tukan väristä! :)

    VastaaPoista
  5. Joanna: Älä luovuta ;) vaatii vaan kärsivällisyyttä ja tarpeeksi vaalean pohjan että liilasta saa tarpeeksi kirkkaan.

    Anonyymi 2:46: Kiitos paljon, toivottavasti näistä meikkijutuista on jotain inspiraatiota. Niitä on kivaa tehdä :)

    Anonyymi 4:41: Mä en ole oikein itsekkään löytänyt vielä sitä todellista tehotuotetta. Yleensä sisäkajal alue on aina sen verran kosteaa, ja jos silmät vetistää, rajauskynä vaan kuluu pois entistä helpommin. Ja pakkasilmat eivät helpota ainakaan asiaa! Kynän täytyy olla tarpeeksi pehmeä ja korkea pigmenttinen, että siitä tulee tarpeeksi tumma pinta. Kerroksia joutuu välillä kyllä lisäämään päivän mittaan. Monilla meikkisarjoilla on kyllä vedenkestäviä kyniä ja ne saattavat pysyä hieman pidempään. Ensiksi kannattaa varmaan pyyhkäistä pinta topsipuikolla tarpeeksi kuivaksi ennen kuin levität värin. Kun räpytät silmiä, väri tarttuu myös yläluomen sisärajaan, joten siihenkin kannattaa hieman kynää sipaista. Kannattaa varmaan mennä kokeilemaan kynien koostumuksia johonkin kosmetiikkaliikkeeseen ja valita se mikä pysyy pisimpään iholla!!

    VastaaPoista
  6. Millä värillä värjäät sun tyven? Ja minkä värinen sun oma tyvi siellä alla on? Ja mitä suoraväriä latvaan? On meinaan upea väri! :)

    VastaaPoista
  7. Kampaaja-Erika: Tiinan tyveen on viimeksi laitettu Chenice:n 2IR+4IR+003blue+ 6%hapete. Oma pohja on noin 7 tummuinen. Koko päähän on pistetty pesupaikalla Directionsin violetti suoraväri laimennettuna veteen.

    Anonyymi: Niin on :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Onko teistä kukaan kokeillut inebryan värejä? Jos, niin mielipiteitä? Entä chenicen värit, mitä hyvää, minkälaisiin tukkiin yleensä käytätte? Ja lopuksi, missä sarjassa parhaat ja pysyvimmät punaiset sävyt ja missä parhaat ja vaalentavimmat vaalennusvärit? Kiitos jos jaksatte vastailla, kaipaisin jotain uutta omaan työhöni niin sen takia kyselen:)

    VastaaPoista
  9. Toi tukka on kyllä niin upea! Paljon kehuja ruudun tältä puolelta niin kampaajalle kuin mallillekkin:).

    - Kipsu

    VastaaPoista
  10. Moi! Nyt on ollut paljon puhetta, että ripsipidennyksistä sais allergisia reaktioita. Mulla on lähi piirissä ystävä, joka oli vuoden käyttänyt pidennyksiä kunnes yhtäkkiä ne aiheuttivatkin reaktion. Olen itse miettinyt jo monta vuotta uskallanko ottaa pidennykset vai en. Olisiko mahdollista tehdä tälläisesta aiheesta jonkinmoista postausta? En kyllä tarkalleen ottaen tiedä millainen se sitten olisi mutta kuitekin... :D

    VastaaPoista
  11. Anonyymi 1:43: Hei toi on sellanen asia, mistä mä voisin paasata vaikka tunnin :D Liima-allergia saattaa kehittyä X-määrälle ihmisiä pitkän altistumisen jälkeen. Niinkuin toisaalta mille vain kosmetiikka-aineelle/hiusväreille/ruoka-aineelle voi allergisoitua. Vuosien aikana mitä oon ripsiä päivittäin tehnyt ja nähnyt, liima-allergia on todella harvinainen. Suurin osa allergisista reaktioista ja vastaavista johtuu osaamattomista ja huolimattomista ripsientekijöistä. Jos sun kaveri on käynyt pitkään samalla laittajalla ilman ripsitaukoja, ja ollut tyytyväinen lopputulokseen, voi tottakai olla että hän vain on altistunut ripsiaineille. :( mutta jos ripsitekijöitä on enemmän, on aina mahdollista, että siellä on se yksi, joka liimaa lisäkkeet huolimattomasti ja sen vaikutuksena allerginen reaktio tulee... Lopputuloksia on niin paljon kuin tekijöitäkin on.. ja kouluttamattomia tekijöitä on paljon..valitettavasti. Mutta olet, oikeassa, tästä voisi jossain vaiheessa kyllä kehitellä jonkinlaista postausta. :)

    VastaaPoista