perjantai 28. kesäkuuta 2013

DIAMOND OIL

kuva Redken
Ooooh! Redkeniltä saapui meille eilen ihana sniikpiikkipaketti Suomeen elokuussa lanseerattavasta Diamond Oil-hiustenhoitosarjasta. Redkenin ensimmäiseen silikonittomaan tuoteperheeseen kuuluu shampoo, hoitoaine ja kaksi hiusöljyä, jotka lupaavat hoitaa, vahvistaa ja antaa hiuksille timanttista kiiltoa. 





Hajuvesipulloa muistuttava öljypurnukka on lasia, jonka timanttia jäljittelevä ulkomuoto on todella yleellinen. Ei olla vielä keretty kunnolla testaamaan hiuksiin jätettävää öljyä, mutta nokkamme kuitenkin pipettiin tungimme. Tuoksu on miedohko, mutta hyvin hienostunut. 

Diamond Oil valloitti tänä keväänä New Yorkin hetkessä, joten jäädään siis odottelemaan elokuuta! Kesän kärventämille reuhkoille varmasti tervetullutta tehohoitoa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille <3

Beat

(tuote ei blogin kautta saatu)

2 kommenttia:

  1. haluisin otsatukan ihan hirveen kovasti mutta parturiin en halua ja ystävät ja tutut ei uskalla leikata joten aijon itse leikata itselleni otsiksen olen enskikertalainen ja haluaisin kovasti vinkkejä ;)? hakusessa olisi sellainen vähän ylipitkähkö ja epätasainen eli jos leikkaan saksilla siitä tulee suora ja siitä en niinkään tykkää joten :D esim.millä ois kätevin? miten? ja kuivana vai märkänä pitää leikata?

    VastaaPoista
  2. Voi on tosi vaikea ruveta tollasessa operaatiossa täällä blogissa neuvomaan. Rikotumpaa jälkeä saat kun leikkaat hiukset niin, että saksien terä on pystysuunnassa alhaalta ylöspäin ja teet saksien kärjillä pientä "pointtaavaa" liikettä. Muista että jos leikkaat märkää tukkaa, kuivuessa hiukset nousevat, joten ole varovainen ettei tuu liian lyhkänen.. :)

    VastaaPoista