torstai 11. huhtikuuta 2013

Niin.


Facebookissa on tullut törmättyä moneen otteeseen Jonna Ruuskan loistavaan tekstiin, jossa oli mielestämme niin hyvää asiaa, että päätimme jakaa sen myös täällä:

Mikä siinä kampaamokäynnissä oikein maksaa?

Olemme jokainen kuulleet monesti ne kuuluisat sanat ”Ohhoh, onpa kallista.”
On surullista huomata, kuinka vähän tavallinen kaduntallaaja tietää kampaamoyrittämisestä tai yrittämisestä yleensäkään. Jos ihmiset tietäisivät, he tuskin kehtaisivat valittaa hinnoista yhtä kovasti kuin tänä päivänä. Eikä varmasti kukaan mussuttaisi keskustelupalstoilla siitä, että ”kampaajat ovat ahneita, kun laskuttavat puolen tunnin hiustenleikkuustakin useita kymppejä”.

Tästä syystä lienee korkea aika kertoa, mistä maksat käydessäsi kampaamossa.
Hinnoittelussa on otettu huomioon kaikki mahdolliset kustannukset – vesi, sähkö, tilavuokra, aineet, puhelin, vakuutukset, internet, jätemaksut, YEL-maksut, lomarahat ja ALV näin erikseen mainittuina äkkiseltään (työnantajina toimivat maksavat lisäksi työnantajamaksut jne.). Lisäksi liikkeen viihtyvyyteen on satsattava jatkuvasti - on lehtiä, viherkasvia, sisustusta, kahvitteluun tarvittavia juttuja. Maksupäätteet sekä kassakoneet ja -ohjelmat vaativat myös oman osuutensa, kalustosta ja työvälineistä puhumattakaan. Nämä kaikki plus se palkka, minkä itselleen haluaa, koska ei tässä mitään hyväntekeväisyyttä tehdä vaan elantoa. Jokainen meistä, joka on ikinä maksanut vaikka kotitalouden maksuja, tietää, millaisia nuo juoksevat kulut ovat ja tässä tapauksessa ne kuuluvat siis hintaan.

Parturi-kampaajaksi opiskelu kestää taustasta riippuen 2-3 vuotta. Kaikkiaan täyteen tulee 120 opintoviikkoa, joista valtaosa on ammatillisia aineita, ja ollaksesi parturi-kampaaja on sinun suoritettava näyttötutkinto opintokokonaisuuksista. Osaamisalueisiin kuuluvat värjäykset, rakennekäsittelyt, hiusten leikkaamiset ja viimeistelyt, kampauskokonaisuudet (sisältäen ehostuksen). Tässä työssä on ymmärrettävä kemiaa, fysiikkaa, kuvaamataitoa, matematiikkaa eikä yhtään vähäisimpänä ihmistä kokonaisuutena.

Tämä ala vaatii jatkuvaa kouluttautumista, sillä koko ajan tulee uusia tekniikoita ja jokin kemiallinen tuote lyö itsensä läpi korvatakseen toisen. Meidän on tiedostettava riskit eri kemikaalien käytössä ja käytämme niitä, kuten ammattitaitomme vaatii, niin turvallisesti kuin vain mahdollista.
Tarvittaessa teemme kaiken mahdollisen, mitä voimme, että asiakas saa toivomansa lopputuloksen. Ja noudatamme annettuja ohjeita, joita kotivärjäyksissä harvemmin tulee noudatettua. Meillä on siihen oikeus ja velvollisuus.

On osa meidän ammattitaitoamme valita asiakkaalle oikeat kotihoitotuotteet, että hän saa mahdollisimman pitkään nauttia upeista hiuksistaan ja tuntea olonsa hyväksi niiden ansiosta.
Joku joskus sanoi: ”pidät hiuksiasi joka päivä, siksi mikään niihin laittamasi rahasumma ei mene hukkaan.”

Tällä alalla olevat ihmiset elävät ja hengittävät rakastamaansa ammattia. Siksi alamme jatkuva panettelu niin mediassa kuin maailman turuilla ja toreilla käytävissä keskusteluissa on nostanut meissä huolen. Näinkö on nyky-Suomessa asiat, että ei saisi elantoaan tehdä rakastamallaan alalla? Näinkö viedään tuhkatkin pesästä, kun huudellaan harmaan talouden kitkennästä ja samalla hengenvedolla valitetaan rehellisten ammatinharjoittajien, yrittäjien korkeista hinnoista?
Emme me ilkeyttämme veloita palveluistamme ”valtavia” summia, vaan yritämme kirjaimellisesti tienata elantomme – ihan niin kuin tekin, jotka taistelette työehtosopimuksistanne.

Jos arvostatte omaa ammattitaitoanne, arvostakaa myös eri alan osaajien ammattitaitoa.
Yhdessä saamme taantuman taltutettua ja nostamme Suomen talouden oikeaan suuntaan.



Kaikkien rehtien sekä panostaan ja kädenjälkeään arvostavien parturi-kampaajien puolesta
(Teksti Jonna Ruuska)


11 kommenttia:

  1. Amen.

    PS. eniten raivostuttaa juuri tuo valitus kalliista kampaamohinnoista, ja edullisilla hinnoilla taas alkaa heti epäilykset ja valitukset harmaasta taloudesta. Kun mikään ei riitä:)

    välillä mietin että enkö oikeasti saa tienata niinkuin muut ihmiset, ei tässä kuitenkaan penniäkään palkkaa tienaa jos vaan persiillään istuu. Ja tulot ei kuitenkaan oo mitkään överi suuret ja silti sua pyydetään venymään ja paukkumaan ja moititaan jos teet vaan 8h päiviä. Luojan kiitos niistä maailman ihanimmista vakkareista joita ilman miäkin lopettaisin vaikka rakastankin alaani.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän hyvin mistä kampaamokäynnissä maksetaan. Itselläni nämä hinnat kuitenkin ylittävät "kipukynnyksen", jonka vuoksi käyn ainoastaan muutaman kerran vuodessa leikkauttamassa hiukseni. Värjäyksen hoidan itse, koska tyvikasvu inhottaa ja lompakko ei ole lihava.

    Muutama vuosi sitten tehty ALV:n lasku ei valitettavasti (kuluttajan kannalta) näkynyt palvelujen hinnoissa vaan kampaajan lompakossa (joka sekin täysin oikeutettua). Sen jälkeiset ALV:n nostot kuitenkin heijastuivat hintoihin :/ Taloustiedettä opiskelevana tiedän tämä olevan normaalia kaikkien palveluiden kohdalla, mutta kyllä se silti vähän kiukuttaa :D Hieman halvemmat kampaamohinnat saisivat minut kuluttamaan kampaamoihin enemmän rahaa. On nämä hinnat vaan NIIN monimutkaisia :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti :) Auttaa paremmin hyväksymään sen asian, että hinnat on kalliita, kun kykenee näkemään, mistä kaikesta hinta koostuu. Silti kyllä harmittaa, kun opiskelijana ei ole varaa käydä kampaamossa kuin pari kertaa vuodessa. Nytkin on kymmenen sentin juurikasvu todella ruvennut ärsyttämään, mutta pakko kituutella, kun ei ole mistä repiä ylimääräistä sataa euroa :/

    VastaaPoista
  4. Jep, tuo hintajuttu ihan täysin looginen ja ymmärrettävä. Minullekin valitettavasti kuitenkin esim. hiusten värjääminen kampaajalla jää niiden hintojen takia tekemättä. Saisi olla melkoisesti suuremmat tulot itsellänikin jos haluaisin kampaajalla hiukseni värjäyttää. Onneksi kuitenkin tämä omaväri-lookki onkin itselleni se suosikki.

    VastaaPoista
  5. Tähän ammattiin tarvitaan matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa... Toi kuulostaa että teillä on tutkinto tkk:lta. onko? niin arvelinkin, missä suhteellisuudentaju?

    VastaaPoista
  6. Hanna: Yrittäjänä tarvitsee perus "maalaisjärkeä", myös sitä matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa. Mun mielestä just tämä on suhteellista, eihän se sitä tarkoita, että taso täytyy olla kuin TKKssa konsanaan. Kirjoittajan tarkoitus on osoittaa, että parturi-kampaaja ei vain saksi aivottomana ja lätki värejä ihmisten päähän ilman, että on osannut laskea oikeat määrät raaka-aineita, on analysoinut asiakkaan hiukset ettei pilaa/polta niitä. Näissä nimenomaan tarvitset sitä kemiaa. Matematiikkaa tarvitsemme joka päiväisessä työnteossa. Ihan vaikka bidjettien ja palkkojen laskemisessa, laskujen hoitamisessa ja markkinoinnissa. Kauneusalanyrittäjän työpäivä itse työnteossa on n.8h ja muiden yrityksen asioiden hoitaminen omalla ajalla tekee melkein toisen mokoman lisää. Kaikki ei aina ole miltä se näyttää. "Pikkuasioihin" ei kannata tarttua noin konkreettisesti ja vakavasti ;)

    VastaaPoista
  7. Kyllähän sitä kemiaa tarvii erityisesti ymmärtää siinä mitä ne aineet siellä hiuksessa tekee, miten mikäkin reagoi keskenään ja miksi mitäkin tapahtuu.. ne on kuitenkin kemiallisia käsittelyjä mitä kampaamoissa tehdään. Eiköhän tällä selity myös suurimmaksi osaksi se, miksi kampaamoissa korjataan niin monesti asiakkaan itse kotona tekemiä värjäyksiä.. Toisaalta myös tuotteitten incien ymmärtäminen ja sitä kautta asiakkaalle oikeanlaisen tuotteen suositteleminen on jossain määrin kemian-ymmärtämistä vaativaa.

    VastaaPoista
  8. Moikka,
    On kyllä aivan totta tuo, että ihmiset kritisoivat valtavasti kampaamoiden hinnottelusta. Itselläni menee noin tuhat euroa vuodessa omien hiusten hyvinvointiin ja suuriman osan rahasta saa ihana ystäväni joka on parturi-kampaajana tampereella. Onhan se totta,että kallista hommaa se on ja kyllä tuolla rahalla ostaisi vaikka mitä muuta... saisin kauan haaveilemani katupyörän kun olisin värjäämättä hiuksiani kuusikuukautta. Noh olen kuitenkin sitä mieltä, että omasta hyvinvoinnista täytyy pitää huolta ja kaunis ulkomuoto vaikuttaa omaan henkiseen olotilaani! Kun kuori on kunnossa voin hyvin myös sisältä ja hyvin mielin laita kuussa 80 € hiusteni kampaamokäyntiin!
    Olkaa ylpeitä työstänne, koska saatte tehdä sitä mitä palavasti tahdotte. kaikilla ei ole asiat niin hyvin, unohtakaa turha kritiikki ja nauttikaa tyytyväisistä asiakkaisa ja ottakaa haasteita vastaan. Kauneutta ei voi koskaan olla liikaa!
    Hyvää kevättä!
    H

    VastaaPoista
  9. no eiköhän toi matikka, kemia, fysiikka pyöri aika peruskouluakselilla, joten sillä nyt on ihan turha hintoja perustella. :)
    mutta en valita hinnoista. auta armias, jos rupeisin ite leikkaamaan saati sitten värjäämään hiuksiani. oon ollut todella tyytyväinen joka kerta teiltä lähdettyäni, joten maksan mieli hyvin juuri niin paljon kun pyydätte!

    VastaaPoista
  10. No noi matikat, fysiikat ja kemiat eivät tainneet tuossa tekstissä se pääpointti ollakkaan. Oli vain niin hyvin selitetty mitä kaikkea kampaajan ammatissa tarvitaan/vaaditaan ja mikä siinä kampaajalla käynnissä maksaa. Kaikki eivät välttämättä ole tällaisia asioita osanneet ajatella :)

    VastaaPoista
  11. Hyvä että otitte tämän aiheen taas puheeksi! Suurin osa ihmisistä ei tiedä yrittäjyydestä tai todellisesta työmäärästä yhtään mitään eikä varsinkaan siitä mistä tuotteen tai palvelun hinta kokonaisuudessaan koostuu. Varsinkaan Suomessa yrittäjyys ei ole helppoa eikä yrittäjän käteen jäävä palkka ole suuri varsinkaan käsityöaloilla.

    Nauttikaa työstänne ja mukavaa kevättä!:)

    T: Itsekin kampaamoalan yrittäjä :)

    VastaaPoista