keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vastauksia ghd:sta

Tässä postauksessa oli mahdollisuus kysellä askarruttavia kysymyksiä ghd raudoista suoraan maahantuojalta. Kommentteja tuli todella paljon, iso kiitos kaikille osallistumisesta. Tässä maahantuojan vastaukset teidän kysytyimpiin kysymyksiinne. 

Onko ghd: n valmistuksessa tapahtunut muutoksia ja miksi hinta on laskenut?
ghd:n valmistuksessa ei ole tapahtunut muutoksia, kuin että teknologia kehittyy kokoajan ja sen johdosta myös ghd:n valmistuksessa kehitys menee eteenpäin. ghd:llä on tehtaita Koreassa, Kiinassa, Uudessa- Seelannissa ja Italiassa. Muotoilutuotteet tulevat Tanskan tehtaalta. Hintaa on laskettu asiakasystävällisemmäksi, jotta tuotteiden ostot saataisiin keskitettyä Suomeen. Näin ollen ulkomailta tilatut tuotteet eivät tule halvemmaksi asiakkaalle. Näin myös minimoidaan väärennösten kulkua Suomeen. Valtuutetulta jälleenmyyjältä asiakas saa aina aidon ghd:n takuineen.


Miten ghd poikkeaa marketista ostetusta raudasta? 
ghd on pitkäikäinen ja siksi ekologinen valinta. Markettien rautojen käyttöikä kulkee 150-200 työtunnin sisällä. ghd kestää ainakin 1650 työtuntia. ghd rautojen laatat ovat täysin keraamiset. Kaupoista löytää keraamisella pinnoitteella olevia rautoja. Laatat myös ponnahtelevat puolelta toiselle, jotta kiharoita tehtäessä vältytään ikäviltä vekkimäisiltä painatumilta. Hiusosiot pääsevät liukumaan helposti laattojen välissä laattojen liikkuessa mukana. ghd raudoissa on ionisoiva teknologia, mikä tarkoittaa sitä, että se "sulkee" hiuksen huokoset. Suljettu hius ei ime kosteutta ympäristöstä. Se ei pörröty ja sähköisty. Se kestää näin myös pakkasta ja uv- säteitä paremmin.

Mikä on raudan lämpötila? Miksei ole erillistä lämmönsäätöä? Sammuuko itsestään?

 ghd rauta lämpenee 20 sekunnissa 175-185 asteeseen hiuksista riippuen. Kun oikea lämpötila on saavutettu, rauta pitää lämpötilan samana tyvestä latvaan. Keraamisen laatan sisällä lämpövastukset kulkevat niin tiheästi että se takaa tasaisen lämmön laatassa kauttaaltaan. Siksi yksi veto riittää toivotun tuloksen aikaansaamiseksi. Vanhemmat ghd raudat nousivat 195 asteeseen mutta uusimpien tutkimustulosten valossa on todettu, että jos lämpötila nousee yli 190 astetta, se alkaa "syömään" hiuksen keratiinipintaa. Myös liian matala lämpötila ( alle 170 astetta) ei ole hiukselle hyväksi. Matala lämpötila poistaa hiuksista kosteuden, jättäen sen kiillottomaksi ja kimmottomaksi. Suoristaminen taikka kiharrus ei myöskään kestä tällä lämpötilalla pitkään. ghd rauta asettaa lämpötilan riippuen hiuksen karheudesta sille optimaaliseen lämpötilaan, käyttäjän ei tarvitse kuin käynnistää laite. Helppoa, eikö?
Laitteessa on 30 minuutin päästä käynnistyksestä syttyvä unitoiminto. Tämän ajan kuluttua laite alkaa piippaamaan ja jäähdyttää itsensä 40 asteiseksi. Mikäli jatkat työskentelyä 30 minuutin jälkeen, sulje rauta ja käynnistä uudestaan. Laite on heti käyttövalmis. Mikäli unohdat raudan päälle, sinun ei tarvitse pelästyä. Kotona odottaa piippaava laite, jonka lämpötila on haalea. Tulipalovaaraa raudan kuumuudesta johtuen ei ole. Rauta tulee kuten kaikki muutkin sähköiset laitteet sammuttaa käyttämisen jälkeen.


Kuinka pitkä johto on? Onko johto-osaan tehty muutoksia?
Muotoiluraudan johto on 2,7 metriä pitkä ja johto-osa pyörii 360 astetta ympäri. Tämä helpottaa kiharoita tehtäessä, koska johto ei kierry käden ympärille. Johdon liitäntää on paranneltu siinä aikaisemmin ilmenneiden kosketushäiriöiden vuoksi. Johto on nyt kahdella anturilla kiinni laitteessa. Johto-osaa ei saa kuitenkaan koskaan kierittää tiukasti laitteen ympärille. Kerää johto löysästi raudan viereen ja säilytä rautaa sille suunnitellussa lämpösuojapussissa tai -kotelossa.
 

Miten puhdistan raudan?
ghd rautaa on suositeltavaa puhdistaa vähintään kahden viikon välein. Laatat itsessään ovat likaa hylkiviä ja poistavat sähköisyyttä ja pörröisyyttä. Monet muotoilutuotteet kuitenkin kerääntyvät  helposti laattojen reunoille. Puhdistamatta jättäminen voi muuttaa reunojen väriä ajan saatossa. Kostealla liinalla (esim. Mikrokuituliina ) pyyhkäisy riittää. Monet käyttävät myös antiseptisia puhdistusliinoja. Älä pyyhi märällä pyyhkeellä tai liinalla, sillä kyseessä on sähkölaite. Hyvin huollettu ja puhdistettu muotoilurauta takaa monta käyttövuotta.

Mitä pitää käyttää raudan alla? Onko ghd:llä omia lämpösuojia? Mistä niitä saa?
Muotoiluraudan alla on aina tärkeää käyttää lämpösuojaa. ghd: llä on omia hiusten viimeistelytuotteita. Niissä on aina yhdistettynä 100% lämpösuoja ja antava pito. Kiharalle on siis oma curlspray ja suoristamiseen straightspray. Valikoimasta löytyy myös pelkkä lämpösuoja ilman pitoa. Tuotesarjaan kuuluu myös volyymivaahto, tyvikohottaja, kiiltospray ja kiiltotipat. ghd:llä on myös lakka. Raudan alle ei suositella käytettäväksi lakkaa, kiiltosuihkeita tai silikonipitoisia tuotteita. Uudet luomutuotteet ovat nyt suuressa suosiossa, mutta raudan kanssa niitä on vältettävä. Luomutuotteiden ainesosat koostuvat usein sokerista ja hunajasta. Raudan kanssa siitä saadaan toffeeta. ghd:n omia tuotteita myy moni valtuutettu kampaamo.


Mitä raudalla voi tehdä? Onnistuuko laineet?
Muotoiluraudalla voi tehdä paljon erilaisia kiharoita. Peruskiharoiden lisäksi on olemassa rokkikiharat, kesäkiharat, lainemaiset kiharat, korkkiruuvikiharat ja puikkokiharat. Riippuen hiuksen rakenteesta ja pituudesta, valittavina on kolme eri kokoa. Minirauta soveltuu lyhyeen ja vaikeasti kihartuvaan lasimaiseen hiukseen. Keskikokoinen rauta on omiaan keskimittaiseen hiukseen. Maxirauta soveltuu paksuun ja pitkään hiukseen. Tällä koolla saa myös keskimittaiseen hiukseen glamourmaisen, punaisen maton kiharan. Hiusten suoristamiseen soveltuu parhaiten keskikokoinen- ja maxirauta.
 

Mikä on takuuaika?
Muotoiluraudoissa on kahden vuoden takuu. Muista säilyttää kuitti ostosta.
 

Tarvitseeko rauta muuntajan/ adapterin?
Suomessa myytävissä raudoissa on universaalijännite, jonka voit huoletta ottaa mukaasi matkustitpa minne hyvänsä. Tarvitset tietysti adapterin, jotta se sopii paikallisiin pistokkeisiin. Verkkovirtaan et tarvitse muuntajaa. Ulkomailta ostetuissa laitteissa on muuntaja, jota ei voi enää purkaa kuten ennen. Mikäli olet hankkinut ulkomailta ghd raudan, tarvitset siis adapterin sovittaaksesi sen meidän sähköverkkoon.
 

Mistä rautoja voi ostaa?
ghd muotoilurautoja myy valtuutetut kampaamot ympäri Suomea. Pääkaupunkiseudulla jälleenmyyjiä on eniten, joista Beat on yksi.
 

Miten teen itse kiharat?
Kiharatekniikoita on useita, mutta riittää että hallitset niistä muutaman. Helpottaaksesi tehtävää, jaa hiukset neljään osioon, joita kaksi ylintä nosta klipseillä ylös. Aloita aina takaa ja alhaalta. Tuo alemmat osiot eteen ja työstä eteenpäin. Kun alemmat osiot on tehty, laske ylemmät alas. Taas aloita takaa ja etene eteenpäin. Tee aina viimeiseksi etulinja. Näin jaksat tehdä koko pään, etkä luovuta ennenkuin kaikki suortuvat ovat kiharoilla. Sanonta: tekemällä oppii, kuvaa parhaiten sitä miten kiharat saa helpoiten. Moni valtuutettu jälleenmyyjä tarjoaa asiakasiltoja, joissa opastetaan kihartekniikoita kädestä pitäen. Olkaapa tarkkoina ja lukekaa vaikka tätä blogia :-)

Ja nyt vihdoin sitä arvonnan voittajaa! 
Onnea suviska_85, olet juuri voittanut itsellesi uuden raudan ghd Candy Collectionista! Laitettiin sulle mailia.  Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja kiva kun teitä oli niin sankoin joukoin. Täytyy näköjään järkkäillä arvontoja useimminkin. Muuttumisleikki-kilpailua on muutama lukija kysellytkin, joten ollaan laitettu se korvan taakse. :)


Beat.

11 kommenttia:

  1. "ghd rauta asettaa lämpötilan riippuen hiuksen karheudesta sille optimaaliseen lämpötilaan, käyttäjän ei tarvitse kuin käynnistää laite. Helppoa, eikö?"

    mistä se rauta muka tunnistaa sen hiuksen karheuden :D

    VastaaPoista
  2. Jäin miettimään aivan samaa kuin Vilma Sofia...
    Näin kampaajana on tullut usean kanssa keskusteltua aiheesta, ja taitaa olla aika puppua, että tekninen vempain voisi tunnistaa, onko suoristettava hius sileä vai karhea. Muuten kyllä vastaukset olivat hyviä. Ärsyttää vain semmoinen kuluttajan harhaanjohtaminen.
    Ja tämä kommentti on sit enemmän suunnattu tonne ghd:n puoleen kuin teidän. Teillä on ihana blogi, jota lukee aina mielellään. Kiitos siitä! :-)

    VastaaPoista
  3. Sisällä raudassa on tietokoneen tapainen systeemi, että varmaankin sen avulla se mittailee kuinka paljon välissä on karvaa? Kannattaa laittaa maahantuojalle mailia ja kysellä tarkemmin mikäli jää vaivaamaan. Tiede on ihmeellistä :D

    VastaaPoista
  4. Paljonko nailla raudoilla on hintaa? :)

    VastaaPoista
  5. Hinta riippuu mallista. Gold rauta on meillä 149e :)

    VastaaPoista
  6. aika typerää että kaikki cloud nine - ghd vertaukset ohitettiin kylmästi.. :D mua kun valtavasti kiinnostaisi tietää että miksi jompikumpi nyt on niin parempi, mutta kun ei :D

    VastaaPoista
  7. Toisaalta olisi ei olisi ihan reilua lähteä mollaamaan toisen firman tuotteita, joten luultavasti ghd ei ole tähän halunnut sen takia ottaa kantaa. Eiköhän ne molemmat ole huippurautoja ja parhaimmasta päästä :)

    VastaaPoista
  8. Aika jännä että valmistajan edustaja väittää laattoja "täyskeraamisiksi" - ei siis ihmekään että tälläinen harhausko on niin vahvasti liikkeellä Suomessa kaikissa mahdollisissa blogeissa joissa näitä tai C9-rautoja käsitellään.

    Nimittäin ghd:n omilla sivuilla kerrotaan selkeästi että laatat ovat ihan samanlaisia kuin useimmissa muissakin suoristus/muotoiluraudoissa - eli metallisia joissa on päällä keraaminen pinnoite (tekstin korostukset omiani):

    WHAT ARE THE PLATES MADE OF?

    As with ghd IV stylers, the plates are made of aluminium which is used because it has powerful heat conducting properties – four times better than steel. The aluminium is coated with a thin layer of an advanced ceramic coating, which helps the plates glide smoothly through the hair and leaves hair looking shiny. The combination of the excellent heat properties of aluminium and the smoothing properties of the thin ceramic coating gives you the great styling results you expect from ghd.


    Kyllähän nuo ghd:n laatat ovat paljon paremmat kuin monissa muissa, mutta eivät ne todellakaan täyskeraamisia ole.

    VastaaPoista
  9. Jessi: En itse tiedä raudoista mitenkään syvällisemmin muuta kun edustajien kertomat jutut mutta toi engalnninkileinen teksti ilmeisesti viittaa vanhempaan rauta malliin.

    Eli siis kyseinen IV styler ei oo mun mielestä ollut ainakaan suomessa myynnissä enään useempaan vuoteen. Nykyinen vastaava versio V styler (gold) on ainakin tekniikaltaan ja muotoilultaan vähän kehittyneempi eli en sitten tiiä onko ton levyn suhteen tullut jotain muutoksia. Mutta tää vaan huomiona tohon tekstiin jossai mainitaan rautana toi IV styler.

    VastaaPoista
  10. Tuo "As with ghd IV stylers..." on suoraan suomennettuna "Samoin kuin ghd IV muotoiluraudoissa..." eli siinä sanotaan selkeästi että nykyiset ovat rakenteeltaan samanlaisia kuin tuo IV on. Ei olisi mitään järkeä verrata IV:tä itseensä. :)

    Lisäksi ihan käytännön kannalta jotta lämpö pysyy tasaisena koko ajan koko laatan alalla, alumiini on paljon tehokkaampi lämmönvälittäjä/-levittäjä kuin pelkkä keramiikka, enkä siksi jaksa uskoa että täyskeraamisuuteen edes pyrittäisiin - pinnoitteen osaltahan ghd on tehnyt paljon kehitystä..

    VastaaPoista
  11. Kannattaa varmaan kysellä noista enemmän ghd:n maahantuojalta. Niille voi vaikka laittaa mailia :)

    VastaaPoista