maanantai 18. helmikuuta 2013

Yks niskanuttura kiitos!

Takana on pari lakansumuista päivää pelkkiä niskanutturoita, kiharoita ja lettejä (ihan oikeesti melkeen pelkkiä näitä!). Pulju täyttyi torstaina ja perjantaina taas ihanista rinsessoista, joita sitten kaunisteltiin vanhojentansseja varten. Melkein kaikilla on yleensä jotain inspiskuvaa mukana toivomastaan kampauksesta ja yllättävän monella täältä meidän blogista napattuja. Tämän vuoden ehdoton suosikki oli (jälleen kerran) rento niskanuttura höystettynä leteillä tai ilman. Myös toispuoleisia kampauksia tehtiin paljon. Yhä harvempi tahtoo jättää kiharansa kokonaan auki, mikä onkin hyvä juttu pysyvyyden kannalta. Turvallisinta on laittaa hiukset edes jotenkin kiinni, jos tukan täytyy kestää kauniina tuon kaksi päivää.

Kerettiin näköjään töitten lomassa räpsiä kuviakin. Noora karkasi pari viikkoa sitten lomalle, joten kampausurakka jäi Tytille ja Paavolle. Meidän meinas muuten käydä köpelösti, kun Tiina joutui saikulle just viime viikolla. Toiset olivat varanneet meikkiaikansa jo alkusyksystä, joten ei olis ollut kiva homma lähteä perumaan niitä parin päivän varoitusajalla. Onneksi Henna tuli pelastavana enkelinä hoitamaan Tiinan meikkiasiakkaat ja Maijakin saapui perjantaina kampailemaan meidän avuksi. Hommat saatiin hoidettua ja oli kyllä taas niin nättejä neitejä tupa täynnä!

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!

Beat.

12 kommenttia:

  1. Upeita tukkia! Ja hyvä, että saitte Tiinalle tuuraajan, olis ollu muussa tapauksessa tosi ikävää...

    Mistä muuten noi yhden kuvan pinnien/ponnarien säilytysrasiat on hankittu? Tahtoo!!

    -Kiira

    VastaaPoista
  2. tyhmän kuulonen kysymys mutta millä teette kiharat ja onko teillä jotain erikois tuotteita "allergikoille" jotka ei kestä esim joktain ainetta tai jos on astmaatikko??

    ihania nutturoita<3 ja ihana toi viimesen rivin vasemmanpuoleinen letti ja koko kampaus<3

    Tiinalle paranemisia<3

    VastaaPoista
  3. ihanat nutturat!! Hyvä Paavo

    VastaaPoista
  4. Heissuli! Millä vekottimella/miten tuon tummatukkaisen vaalenapunapaitaisen tytön kiharat on tehty? Ja kuinka ne saa pysymään tuolla tavalla ns kasassa, ettei ne hajoa erillisiksi kiharoiksi? Kiitos jo etukäteen vastauksesta :)

    VastaaPoista
  5. Kiira: Kurkka tää: http://beatissa.blogspot.fi/2011/11/sailytysvinkki-tilpehoorille.html :)

    Anonyymi: Tehdään kiharoita GHD-raudoilla, piippareilla, kihartimilla ja rullilla :)

    Anonyymi: Joo hyvä Paavo!

    Anonyymi: Tukka on kiharrettu piipparilla pienissä osioissa, jonka jälkeen se on harjattu ja siloteltu tuolle isolle laineelle. Siihen päälle vaan paljon lakkaa ja kiiltoa :)

    VastaaPoista
  6. Ihan täydellisiä kampauksia! <3 Täytyy ens kerralla varata aika teille, kunhan keksin jotain juhlimisen aihetta.. :)

    VastaaPoista
  7. Oisko mahdollista saada postausta Tiinan tekemistä ripsien pidennyksistä?:)

    VastaaPoista
  8. Ripsipostausta löytyy esimerkiksi tästä:
    http://beatissa.blogspot.fi/2012/09/repaired.html

    ja tästä:
    http://beatissa.blogspot.fi/2012/12/16-mm.html

    :)

    VastaaPoista
  9. OI vitsi kuinka ihania kampauksia. Mutta täällä olisi yksi joka kaipaisi inspistä/vinkkejä kampauksiin yo-lakin kanssa keväällä, että jotakin postausta niistä olisi kiva saada!:)

    VastaaPoista
  10. Hei olis kiva nähä teko ohjeita tuohon ihanaan sivulaine kampaukseen :)

    VastaaPoista
  11. Tarkotat varmaan tota tummatukkasta tyttöä?
    Vois juu koittaa väsätä tostakin jonkun tutorialin! =D

    VastaaPoista