sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Joululoma

 Viikko sitten kattelin lentokoneen ikkunasta lumen peittämää Helsinkiä. Nopeesti se loma taas hujahti. Vastahan me lähdettiin! Olen tosiaan viitisen vuotta peräkkäin paennut jouluksi pois Suomesta. En vihaa Joulua, mutta jotenkin on tuntunut kivalta ajatukselta lähteä karkuun kaikkea siihen liittyvää hössötystä.

Loppusyksystä ruvettiin miettimään mihin tänä vuonna suunnattaisiin. Mun lempi harrastuksiin kuuluu halpojen lentolippujen metsästys ja niitä sitten rupesin taas netistä kaivelemaan. Joulunaikaan lippujen hinnat lämpöisiin paikkoihin näytti nousseen päätähuimaaviksi ja mulle oli aika sama mihin sitä lähtisi, kunhan johonkin missä ei ole lunta. Pienten pohdintojen jälkeen päätettiin ottaa suunnaksi Hong Kong, koska liput sinne olivat huomattavasti edullisemmat kuin muualle Aasiaan.

Vasta kun piletit oli hankittu, ruvettiin pohtimaan että mitä me siellä oikein puuhaillaan pari viikkoa. Kun täällä alkoi kunnolla talvi ja pakkaset, mulle tuli hirveä hinku rannalle. Eihän Hong Kongissa mitään biitsikelejä jouluna ole! No aloin sitten koluta Aasian halpalentoyhtiöitä ja päädyttiin lopulta tuttuun ja turvalliseen Thaimaaseen.

Olin taas järjestäny hieman hektiseksi ton meidän aikataulun, mutta tosiaan lennettiin ensin Hong Kongiin, sieltä lautalla Macaolle, josta meillä oli lento Bangkokiin. Hypättiin bussiin ja suunnattiin Koh Sametin saarelle, sillä sinne ei ollut kuin muutaman tunnin matka Bangkokista. (Heh extemporena siinä välissä vielä yksi yö Pattayalla..)
No vihdoin pääsin sinne rannalle köllöttelemään. Tommosen reissaamisen jälkeen olikin lievästi sanottuna väsynyt fiilis. Sisäinen tanorektikkoni pääsi heti valloilleen, ja käräytin ekana päivänä takapuoleni. Viikko oli oikein sopiva aika viettää tuolla kauniilla, (joskin turistien kansoittamalla) pikkuisella saarella. Joulukin siellä meni tosi rauhallisissa merkeissä. Ehdittiin pörrätä päivä Bangkokissa, ennen kuin lennettiin takaisin Macaolle. Edessä oli vielä muutaman päivän mittainen loma Hong Kongissa. 
Hong Kongilta olin odottanut ainakin hyvää ruokaa, vikkuvia valoja, väenpaljoutta ja korkeita pilvenpiirtäjiä. No näitä kaikkia sieltä löytyi. Olin myös kuvitellut shoppailevani ihan hulluna. Sitä en tehnyt. Heti kun saavuttiin paikalle, todettiin että kaikki Honkkarissa on tosi kallista. Majoitus, ruoka, vaatteet ja muu tuntuivat thaikkujen jälkeen ihan ryöstöltä (vaikka meneillään oli alennusmyynnit). Pakko se oli kuitenkin vähän kaupoissa pyöriä ja hankkia tuliaisia.

Paikka yllätti myös siisteydellään. Ei roskia kaduilla ja koko aikana näin ehkä kaks kerjäläistä. Tsekattiin perus turistinähtävyydet, hengailtiin kaupungilla ja syötiin ihan sikana
Tällä kertaa ei sattunut mitään kummempia kommelluksia, kuten joskus aikaisemmilla reissuilla; muistettiin mennä ajoissa lennoille, ei saatu vatsatautia, eikä kukaan pölliny meijän kamoja.. 

Ja nyt tää kotisohva tuntuu taas oikein mukavalta :)

Tytti

4 kommenttia:

  1. Voi, vähän kateellinen..ihania kuvia :)
    Lähtisitkö hong kongiin uudestaan?

    VastaaPoista
  2. Olen seurannut blogiasi ja pidän lukemastani; ole ystävällinen ja tutustu vuorostasi ylläpitämääni blogiin - ehkä voimme seurata toistemme blogeja? Osallistu samalla kilpailuumme ja voita trendikäs digidi rannekoru.
    http://shopista-fi.blogspot.fi/2013/01/voita-digidi-rannekoru.html

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Hong Kongiin en lähtis ihan pelkästään, mutta vois sielä uudestaan käydä jos olis sieltä jonnekkin muualle päin menossa :)

    VastaaPoista