lauantai 31. maaliskuuta 2012

RUSKETUSRIEHA!


Ihan vielä ei auringosta päivetystä tartu.
Kevät on kuitenkin täynnä kinkereitä
ja vappukin on tulossa, joten nyt

Suihkurusketus
kaksi yhden hinnalla!
(norm. 35e hlö)


Tarjous voimassa 30.4.2012 saakka.
Koskee vain samaan aikaan tehtyjä rusketuksia.
Tietoa suihkurusketuksesta voi lukea täältä .
Aikaa voi varata numerosta 09-42890990

Tiina

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Amsterdam

No joo vihdoin sitä reissupostausta! Kesti hetki saada kokoon kaikkien kameroista ne julkasukelpoisimmat kuvat..

Me Beatin misut oltiin siis parisen viikkoa sitten viettämässä viikonloppua syntisessä Amsterdamissa. Matkakavereina meillä oli messissä Maija ja Tuuli. Vähän isompi tyttökööri siis.
Pari päivää vierähti shoppaillessa, syödessä, kaupunkia katsellessa ja muutamaan otteeseen eksyessä.. Luntahan siellä ei kaduilla näkyny ja lämpöasteitakin oli yli kymmenen. Ihana keväinen Amsterdam!
Käytiin perus kanaaliajelulla, punastenlyhtyjen alueella ja käveltiin ihan sikana niin nähtiin kaupunkia oikeen kunnolla. Oli vähän väsyneitä tyttöjä reissun jälkeen..

Damissa riittää nähtävää, shoppailtavaa, huvittelua ja iloisia ihmisiä. Hyvä kohde myös vähän lyhkäsemmällekkin visiitille, sillä kaupunki ei ole kauhean iso.












"siskokset" 






Jos on isommalla köörillä damiin joskus menossa, niin kannattaa katsastaa tämä. Ihan mieletön majotus! Lähellä keskustaa, siistit, tilavat ja nätit huoneet, hyvä aamiainen, oma keittiö ja hinta ei todellakaan kirpaise.

Tässä haaveillaan jo seuraavasta reissusta ;)

Hyvää viikonloppua <3

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Peiteoperaatio

Juhlittiin lauantaina pikkusiskon 18-vuotis synttäreitä (Tälläsissä tilanteissa muuten havahtuu siihen kuinka vanha ja raihnainen itse on!). Päätettiin järjestää ihan kunnon reivit, kun meidän pikkuinen on vihdoin saavutanut täysi-ikäisyyden. Tuulin pärstää on täälä blogissa vilahdellut useastikkin. Laitoin syksyllä postausta neidin sivusiiliprojektista. Sidecut tuli näköjään jäädäkseen, ainakaan siihen ei vielä oo kyllästytty..
Nyt kuitenkin juhliin, nätin mekon kanssa haluttiin pistää siili piiloon. Niin iso liuta oli sukulaisia tulossa, ettei haluttu järkyttää mummoja kahvipöydässä moisella huligaanien hiuskuontalolla. Toivomuksena oli (ylläri pylläri) hurjaakin hurjempaa suosiota saavuttanut kiharainen niskanuttura, hieman toispuoleisena. 

Aikaa oli rajallisesti joten väänsin pohjalle ensin nopeet kiharat raudalla. Ei tarvinnut turhaan silotella, koska kampaus sai olla yön yli nukutun näköinen. Toisella puolella oli pidennysten ansiosta tukkaa vähän enemmänkin, joten sitä hyväksikäyttäen sai kunnolla massaa tähän rentoon mutta juhlavaan kampaukseen. Jakauksen paikkaa vaihtamalla sivusiilikin peittyi täydellisesti. Ja säästettiin enot ja mummot shokilta :)

Onnea vielä siskolle <3


Tytti

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Maistuuks muna?




Perjantain meninkiä. Niinkun näkyy, pääsiäisen kynnyksellä oli aika laittaa taas munat esille. Näitä ihania suuhun pantavia saadaankin popsia poskeen seuraavat parisen viikkoa. Munista olis tietenkin kerrottavana pari tökeröö kaksmielistä letkautusta, mutta jätetään ne rivoudet nyt blogin ulkopuolelle ja letkautellaan niitä sitten asiakkaille..


Tytöt on pikkuhiljaa toipunu Amsterdamin reissusta. Täytynee laittaa jotain reissupostausta tulemaan.


Paavon antoisa kaula-aukko vähän villiinty taas perjantaista.
Moro! <3:Me 

torstai 22. maaliskuuta 2012

Beauty Stuff

Harakka on iskenyt TAAS!! Löysin ihania löytöjä meikkipakin täydennykseksi. Beauty kamaa ei voi ikinä olla liikaa, vaikka meikkikärry pursuu jo niin ettei laatikot mene enää kiinni. Kyllä mä niitä kaikkia käytän :D Sori muuten kehnot kuvat, järkkäri jäi duuniin..



1. Clarins Poudre Compact
Hienojakoinen meikkipuuteri ja väripigmenttiä löytyy. Ohuempaa peittävyyttä ison siveltimen kanssa ja mattapintaisempaa pitoa puuterivipan kanssa. Mukana tulee tuo sienivippa, mutta heitän ne yleensä roskiin, koska ne kerää ihosta rasvaa, joka siirtyy taas meikkipuuterin pinnalle, joka tekee siihen kovan rasvakalvon. Ei kauheen hygieenistä! Tuote on tosiaan meikkivoiteen ja puuterin sekoitus, eli meikkivoiteen päälle laitettuna todella paksu, mutta yksinään peitevoiteen/valokynän kanssa mukava tuote ihan perus päivämeikkiin.



2. Skin Doctors Perfect Pout Lip Plumping Serum
Huulissa kihelmöivä pullistava seerumi, joka lisää huulen verenkiertoa ja aiheuttaa pientä turvotusta ja saa huulen oman värin runsaammaksi. Ei siis ole kiilto, vaan hieman lotion tyyppinen seerumi jonka voi käyttää huulilla yksinään tai huulikiiltojen -tai punien alle antamaan lisävolyymiä. Maistuu ja tuoksuu makealle piparmintulle (Noora sanoi että joululle!). Ei rikkinäisille/rohtuneille huulille, koska kihelmöivä fiilis on todella voimakas. Huomasin että toimii hellemmin mutta silti tehokkaasti, kun laittoi ensin huulivoidetta kevyesti alle.



3. Lancôme Le Crayon Sourcils Pro
Olen etsinyt pitkään hyvää kulmakynää todella vaaleiden kulmakarvojen tuotetta asiakasmeikkeihin, ja tässä oli aika kiva väri, joka nimenomaan ei mene punaisenruskeaksi. Toinen pää sisältää väripigmentin ja toinen pää on vahamainen kynä, jolla saa luonnolliset kulmat siistityksi karva kerrallaan ja se kiinnittää värin. Korkissa on kulmaharja.

4. Lancôme Le Crayon khôl
Sävy 31 Indigo Paris. Sinisestä en pääse irti, enkä varsinkaan sähkönsinisestä. Hyvä perus silmänrajauskajal hyvällä väripigmentillä ja levittyvyydellä. Vesiliukoinen. Lancômen silmänrajauskynät ovat muutenkin kestäviä ja extra pitkiä, joten ei haittaa teroitella :) Pakko oli laittaa myös tuo Goshin kynsilakka tuohon koska ne menivät rajauskynän kanssa niin sävy sävyyn... En tiedä vielä meneekö kajal omaan käyttöön vai Beattiin meikkikärryyn. Voi olla että se löytyy jossain vaiheessa omasta meikkipussista jos on toi lakka kynsissä ;)



5. Clarins Water Comfort One-Step Cleanser
Piti investoida uuteen puhdistustuotteeseen, koska välillä asiakkaat tulevat meikkiin valmiiksi pohjaa/silmämeikkiä kasvoillaan. Hyvä tuote jossa yhdistyy nopea kasvojenpuhdistustuote ja kasvovesi. Tuotetta vanulappuun ja pyyhitään ihoon. Tämä on normaali/kuivan ihon tuote, koska se jättää pehmeämmän pinnan ja rauhoittaa enemmän, joten se on hyvä pohja kun haluaa puhtaan ihon uutta meikkiä tehtäessä. Löytyy myös sekaihon tuotteena ja vedenkestävän/raskaan meikin vaihtoehto. Käy myös herkemmälle iholle, joten on hyvä olla tuote, joka käy kaikille asiakkaille.



6. Yves Saint Laurent Les Experts Blush Brush
Musta tuntuu aina, että vaikka siveltimiä löytyy pilvin pimein, niin niitä ei ikinä ole puhtaana tai tarpeeksi valikoimassa! Varsinkin isompia pohjalle/puuterille/poskipunalle tarkoitettuja siveltimiä. Sivellin on käsin tehty, ja aitoa karvaa, ja käy poskipunien, hohdepuutereiden ja varjostuspuutereiden levittämiseen.


Oltiin viime viikonloppuna Beatin tyttöjen kanssa Amsterdamin reissulla (tulee postausta myöhemmin), ja kaikki rahathan siellä meni perus shoppailuun, mutta myös muutamaan kauniiseen meikkihömpötykseen. Mä en voi sille mitään, mutta kun löydän ihanan tuotteen, mua harmittaa jos en osta sitä! Varsinkin jos niitä ei Suomesta saa!



7. Lancôme Sweet Butterflu Make-Up Palette
Ihana kausikollaasi kevään värejä samassa paletissa! Pääosassa tietenkin poskipuna/hohdepuuteri ja kavereina täydentämässä Color Focus-linjasta sävy 501 (harmaa), ja Ombre Absolue-linjasta sävyt F20 Delice de Creme (ivory) ja A40 Electric Dream (lila). Kaikissa sävyissä on kivasti hohtoa, mutta ei kimalteita, joten niillä saa intensiivismpiäkin meikkejä aikaiseksi. Oon ihan täpinöissä, että saan laittaa näistä jossain vaiheessa jonkin kivan party-meikin!! Pikku töpösiveltimet tulee pakkauksissa aina muodon vuoksi, mutta niillä ei tee kyllä mitään meikkiä.. roskiin vaan..



8. Dior Couture Collection
Sivellinsetti, jotka mahtuu ihan pikku meikkipussiinkin! Käsintehdyt aitokarva siveltimet meikkivoiteen levittämiseen, puuterin/poskipunan levittämiseen, varjostussivellin ja häivytyssivellin. Plus söpö lompakko Diorin kuvioilla. Musta tuntuu et etin tolle nahkakukkarolle jotain muuta käyttöä, on nimittäin aika todennäköistä, että se on meikkitöhryjä muuten täynnä!



9. Yves Saint Laurent Touche Éclat Radiant Touch Duo
Tuplapakkaus yslin valokyniä, sävyllä 2. Sävy käy hyvin vaalealle kellertävä pigmenttiselle iholle. Mielestäni aika samantyyppinen koostumus Diorin Skinflash-valokynän kanssa, eli ohut koostumus, hyvä väri, valopigmenttiä ja huomaamaton peittävyys plus kosteuttavuutta. Vaihtelu virkistää!

Uusia kevät/kesätuotteita odotellessa! ;)

Tinde

tiistai 20. maaliskuuta 2012

More is more

Pidennyksistä/tuuhennuksista kysellään meiltä ihan hirveesti ja niitä myös tehdään ihan hirveesti. Ollaan välillä muistettu kiusaa meidän asiakkaita kameran kanssa, joten ajateltii pistää tällänen makeover-juttu kun näitä aina välillä toivotaan. Muuttaahan noi lisäkarvat yleisilmettä, mutta toki värilläkin on osuutta asiaan. Eniten käytetään ompelutekniikkaa, jossa omista hiuksista tehtyihin letteihin pidennys kiinnitetään ompelemalla. Tehtiin joskus viime kesänä postaus ompelupidennyksistä, joten sieltä voi kurkkia muuta infoa jos sellaista kaipaa.

Before & After





Pidennyshän vaatii aina konsultoinnin hyvissäajoin ennen sen laittoa ja ne suunnitellaan jokaiseen päähän yksilöllisesti. Meidän hintoja kysellään täälä ja puhelimitse paljon, mitä on kuitenkin vaikea arvioida, näkemättä minkälaiset hiukset ovat kyseessä. Kaikkien päähän pidennys ei vaan istu. Jos hius on liian lyhyt, omien ja lisähiusten rajaa ei saa millään häivytettyä. Pidennystä halajavan on siis parasta mennä ensin näyttämään kuontaloaan kampaajalle, keskustelemaan tekniikasta, hoito-ohjeista ja karvojen väristä. 

 Tytti & Noora

torstai 15. maaliskuuta 2012

SJP Hair

Multa kyseltiin tossa joku aika sit et miten tein Johannan laineet, niin keksinpä siitä sitten tämmösen postaus aiheen...


Mä oon jo pidemmän aikaan pitänyt eräänläaisena "tukka ikonina" Sarah Jessica Parkeria ja etenkin sen viimeaikaisia (sex and the city 2 leffan) hiuksia jotka on ollu vähän 70's tyylisesti laineilla.
Toki tälläkin hetkellä varsin ajankohtanen liukuväri/tyvikasvu on ollu sen tavaramerkki myös jo pitkään mut tällä kertaa keskitytään enemmän kampauksiin. =D

Tässä muutama kuva mun lemppari hiustyyleistä:





Meijän työharjottelija Maija pääs taas kerran jonkun meidän käsiteltäväks kun tein tämmösen ohjeen noista hiuksista. =D


1. Kuivaan tukkaan siis aletaan työstämään kiharoita/laineita ja ei haittaa vaikka tukka ois vähän likanen melkeenpä vaan parempi jos se on esim edellisenä päivänä pesty. Eli siis otetaan aika suuria osioita vähän viistoin jakauksin kuvan mukasesti.


2. Jotain lämpösuoja/muotoilusuihketta on hyvä laittaa pohjalle mut ei kuitenkaan mitään liian voimakasta jotta tukkaan jää vielä liikkuvuutta. Tällä kertaa käytän redkenin spray starch 15 lämpösuoja/muotoilu suihketta joka on kyllä ihan huippu tuote kihartamiseen. Aineen voi laittaa joko osio kerrallaan tai ennen kihartamista koko tukkaan.


3. Kiharretaan siis ensimmäinen osio poispäin kasvoilta jotta saadaan tehtyä lopuksi siihen vähän 70-luku henkinen laine fiilis. Käytän nyt tässä revolvitin piipparia mutta saman voi toki tehdä myös suoristusraudalla.
 

4. Jatketaan samaan suuntaan kihartamista tällä puolella vielä 2-3 osion verran riippuen siis hiusten paksuudesta. HUOM. tässä on tärkeetä että kiharretaan samaan suuntaan kokoajan nää sivut jotta hiuksiin saadaan tehtyä lainemainen viimestely.


5. Toistetaan kohdat 3-4 myös toiselle puolelle.


6. Tässä vaiheessa meillä on siis 3 "kiharaa" molemmin puolin päätä. Jos hiuksissa on vanhaa otsista niinkun esim Maijalla niin se kannattaa tässä vaiheessa vielä jättää kihartamatta ja sit vast lopuks tarvittaessa vähän taivuttaa sitä mukaan mikäli siihen on tarvetta.


7. Takaosan voi jakaa kahteen osaan vaakatasossa jotta sitä on helpompi käsitellä. Takaosassa myös molemmat kerrokset siis kiharretaan samaan suuntaan. Takana suunalla ei ole niin suurta merkitystä kun etuosassa kunhan vaan molemmat kerrokset menee samaan suuntaan.


Ylipäätään kihartaessa kannattaa muistaa että hiuksia yleensä katsotaan edestäpäin (paitsi kampaajat työssään), eli jos takaosa ei tunnu kunnolla taipuvan ni se ei oo niin vakavaa.
Tästä syystä alotan nykyään lähes aina kihartamisen etuosasta jotta nään miten kenenkin tukka taipuu.


8. Nyt meillä on siis käytännössä 10 piipattua kiharaa Maijan päässä ja tosiaan vähän riippuen tukan paksuudesta toi määrä voi vaihdella, tärkeintä on kuitenkin noi kiharrus suunnat. Tällä tavalla kun kiharoiden määrä jätetään näin pieneksi saadaan hiusten päälliosa jätettyä suht litteekksi ja laine tulee lähinnä latvaan.

9. Nyt kun kiharat on hetken saanu jäähtyä niin niitä ruvetaan harjailemaan auki. HUOM antakaa kiharoiden jäähtyä kunnolla ennen kun harjaatte!
 Ite tykkään käyttää lapioharjaa koska se ei tee tukasta yhtä sähköstä kun esim. aukikampausharja, mut myös se toimii tähän hyvin. Ja muistakaa et se kihara ei katoo mihinkään vaikka sitä tukkaa harjaa!



10. Lopputulos onkin sitten vähän tukan mukaan loivempi tai kihrampi. Maijalla oli sen verran edellisiä mömmöjä tukassa että laineista tuli aika loivat mutta aika lähelle päästiin SJP:n tukkaa (ainakin mun mielestä). =P