tiistai 28. helmikuuta 2012

Hölläily maanantai

Meillä oli eilen sellainen. Oltiin jo aikaisemmin keskenämme todettu että täytyspä tehdä kevätremontti näille meidän kuontaloille ja tälle maanantaille oli vedetty ajanvarauskirjaan viiva asian hoitamista varten.
Noora on pikkuhiljaa hankkiutunu eroon liukuväristä. Se halus olla ihana blondi, joten jatkettiin raidoitusprosessia. Megapitkän reuhkan sijasta päätettiinkin pistää Nooralle tuuhennos vaihtelun vuoksi.
Tytillä oli taas hiekkainen sävy päässyt haalistumaan (syksyllä ollut lämpöinen väri pukkaa aika sitkeästi läpi) ja tyvikasvuakin tullut jo kiitettävästi. Se ei vielä halunnut olla ihana blodi, vaan tupakkaisen vaalea.
Tiina on kauan kinunut pitkää tukkaa takaisin, mutta pidennysten laittoa on ehkä ihan vaan pikkusen vältelty sen herkän hiuspohjan takia. Lettien laittaminen voi tuntua toisista hyvinkin kivuliaalta ja Tindeä se on yleensä sattunu niin paljon että tippa on linssissä. Ei oo kiva kiduttaa toista, mutta kauneudesta pitää vähän kärsiä! Maijan räpsyttimet kaipasi huoltoa ja Tiina tarttui tuumasta toimeen. Pidettiin siis oikeen kunnon kaunistautumispäivä.

pakollinen ennen-kuva

värivaihe kuva

tupakansävynen Tytti
Ihana blondi-Noora


Maijan räpsyttimet. Mitäs tosta ennen kuvasta oikeen vois sanoo? Maija on käynyt laittamassa ripsiä jollain tutulla, mutta just tälläsistä pidennyksistä huomaa ettei niitä ole laitettu oikein. Liian pitkiä ja paksuja lisäkkeitä, aivan liikaa liimaa, ripsiä liimattu tupoiksi yhteen ja lisäkkeet asetettu väärään suuntaan. Ja omia ripsiä repeytynyt irti, katkennut ja ripsirajassa koloja siellä täällä. Viiden viikon jälkeen ne ei sais siltikään näyttää tolta. Tiina putsas kaikki pois ja laittoi kokonaan uudet.

Maijan räpsyjen jälkeen Tiina pääs kampaajan penkkiin. Tytin suureksi ihmetykseksi se ei inahtanutkaan pidennyksen laiton aikana, vaan istui tyytyväisenä ja luki kirjaa. ( Mitä lie rauhottavaa oli vetäny?!)  Ja tadaa.. kevätbeibetukka saatiin laitettua, vaikka toinen puolihan oli aika lyhkänen pidennykselle.
Omissa kuontaloissa kesti koko työpäivä, mut nyt on Beatin neideillä karvat kuosissa ja hulmuhiukset. Ihanan kevyt maanantai siis. Paavokin saapui lomalta tänään, ruskettuneena tietenkin. Sanottiin et ollaan ihan sitä varten laittauduttu niin hienoiksi ;)

<3: Beatin beibet

lauantai 25. helmikuuta 2012

Sparkling Saturday

Ajateltiin hemmotella meidän asiakkaita ja päätettiin pitää piiiitkästäaikaa skumppalauantai. Ei vapaapäivä vois paremmin starttaa, kun aamukahvin sijasta siemailee kampaajalla lasin skumppaa.. Värvättiin kamuja Maijalle asiakkaiksi hiustenhellimishoitoon ja bilekiharoihin, niin että neidilläkin oli päivä ihan täpösen täysi.






Varjopuoli skumppalauantaissa on, että työpäivän päätteeksi saattaa jääkaappiin jäädä avattu puteli. Eihän kallisarvoista juomaa voi tällöin hukkaan heittää, joten joudutaan tietenkin itse litkimään loput kuohuvat.. voi harmi!


Kuohuvaa lauantaita sinne <3

torstai 23. helmikuuta 2012

Kevättä odotellessa


Vaikka on satanut ja tuullut niin silti tällä viikolla on jotenki ollu pientä kevättä rinnassa. Tehtiin havaintoja, miten aamulla on jo paljon valosampaa ja iltahämärä saapuu vasta kuuden aikoihin. Asiakkaatkin on huomattavasti pirteempiä :D Tuolta katoilta pudoteltiin lumia ja meidän liikkeen eteen oli kasattu parimetrinen lumivalli.. onpa tosi keväistä. No onneks se kuskattiin pois, niin pääsee paremmin liikkumaan.

Siitä voi olla aivan varma, että heti kun vaan säät sallii niin täräytetään terde pystyyn tohon Pääskylänkadulle. Työpäivä ei vois paremmin alkaa, kun aamuauringon paistaessa istahtaa sumpille ennen asiakkaiden tuloa kattelemaan heräävää kaupunkia. Niin no voipi olla että joudutaan vielä kotvan tovin terassikelejä venailemaan. Mut koitetaan kaikki jaksaa tää loppukaamos. Kyllä se kevät ja kesä sieltä pikkuhiljaa tulee! 

T:Beattilaiset

maanantai 20. helmikuuta 2012

Ihonhoito asiaa

Oon kosmetiikkaharakka!!! Rakastan laadukasta kosmetiikkaa, luksuskosmetiikkaa, hemmottelukosmetiikkaa, värikosmetiikkaa... Oon aika valmis kokeilemaan melkeinpä mitä vain. :D Olen merkkiuskollinen, mutta vain siksi, että olen kokeillut niin paljon kaikkea ja montaa eri tuotetta, että voin sanoa että ne toimivat toistensa kanssa ja tietyissä merkeissä. Hyviin ja nimen omaan laadukkaisiin ihohoitotuotteisiin ja kosmetiikkaan kannattaa satsata.

Maksaako siis kosmetiikassa nimenomaan vain merkki, niin kuin sanotaan? Tunnettu ja kallis kosmetiikkamerkki maksaa yleensä siksi, että he takaavat että tuote on laadukas. Mutta huom! Laadukas merkki ei tarkoita aina sitä kalleinta.

Laadukas = tuotteen kehittämiseen on käytetty jopa vuosiakin aikaa, tuotteen raaka-aineet ovat hienojakoisempia ja puhtaampia, tuote pysyy kuluttajan käytössä normaalituotetta puolet pidemmän ajan oikein käytettynä ja tuotteet ovat hoitavampia kuin perustuotteet.

Plus siihen vielä,
kosmetiikkamerkin oman statuksen liittäminen tuotteeseen = kaunis pullo/tuubi/purkki ja pakkaus sekä hyvä tuoksu, joka liittää tuotteen kyseiseen valmistajaan. Näin luodaan vastustamattoman ihania ja oikeasti toimivia tuotteita.

Ennen kuin Beat oli edes perustettu, toimin n. 4 vuotta kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden myynnin parissa. Sitä kautta oli helppo tutustua ihan kaikkeen mitä kauneusmarkkinat voivat tarjota, ja se koukuttaa!

Mua ei koukutus haittaa, koska oikeat tuotteet saa ihon voimaan hyvin ja näyttää ja tuntuu hyvältä. Varsinkin kun oma iho on rasvoittuva sekaiho ja vielä akneen taipuvainen, jota täytyy aina välillä hoitaa perusteellisemmin. Mulla olisi ihanuus tuotteista hyvin pitkä lista, mutta tässä on muutama paras joihin palaan aina uudelleen ja uudelleen:


1. Clinique Liquid Facial Soap Mild
Kevyt, geelimäinen, saippuaton kasvosaippua pintakuivalle sekaiholle. Hajusteeton. Jokaiselle ihotyypille omansa. Oon tykännyt sekaihon versiosta, mutta kesäisin rasvaisemmankin ihon tuote puhdistaa ja tasapainottaa enemmän kun iho saattaa hikoilla ja likaantua enemmän.

2. Clarins Gentle Foaming Cleanser
Normaalin- ja sekaihon puhdistusvoide joka muuttuu vaahdoksi veden kanssa emulgoitaessa. Hyvä todella raskaan meikin poistamiseen. Ei silti kuivata ihoa. Jokaiselle ihotyypille omansa. Sisältää pehmentävää puuvillansiementä.

3. Biotherm Biosource Hydra-Mineral Lotion-Toning Water
Mineraalipitoinen kosteuttava ja ihon talineritystä tasapainottava kasvovesi sekaiholle. Sisältää sinkkiä, joka supistaa ihohuokosia.

4. Clinique Clarifying Lotion 2
Hajusteeton kasvovesi pintakuiva/normaali-iholle. Voisin käyttää rasvoittuvan sekaihonkin kasvovettä, mutta tässä kasvovedessä on lisänä mentholia, joka jää viilentämään kasvoille levittämisen jäkeen. Ekaa kertaa kokeillessa kaikki Cliniquen kasvovedet tuntuvat aika stydeiltä, varsinkin koska sisältävät alkoholia, mutta se on lisätty sinne vain säilyvyyden vuoksi ja ehtii haihtua jo siinä vaiheessa, kun se on imeytynyt vanulappuun. Tekee kyllä ihmeitä iho pinnalle! Ei kuivata.


1. Maybelline Cils Demasq
Silmämeikinpoistovesi vesiliukoiselle silmämeikille. Edullinen, ei kirvele silmiä, sopii piilolinssien käyttäjille ja toimii ripsienpidennyksien kanssa. Voittaa kyllä Lumenet, Diorit ja muut. Tätä käytän asiakkaillekkin.

2. Kanebo Sensai Sponge Chief
Puhdistussäämiskä meikin poistoon. Jos haluat että kasvovesivanulaappun ei jää yhtään mitään, niin tota kun käyttää kasvojenpesutuotteen kanssa iho jää ihan natisevan puhtaaksi! Levitä puhdistustuote kasvoille, kastele säämiskä ja kaikki meikki vaan imeytyy liinaan. Eipä tarvitse iltaisin kumartua lavuaarin ylle pesemään meikkejä niin että vesi kastelee ja valuu pitkin naamaa ja kaulaa. Muuttuu vitivalkoiseksi taas kuumassa vedessä huuhtoessa ja kovettuu kuivuessaan. Voi jopa pestä pesukoneessa 40 asteessa valkoisen pyykin kanssa! Uskomatonta...


1. Kanebo Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powder
Tällä vois pestä vaikka joka päivä! Ja niin saisikin pestä, yleensä kuorintoja ei voi käyttää niin usein. Irrottaa ihohuokosissa olevat meikkiliat ja raikastaa ihon silloin, kun ei voi kuoria karkeammalla kuorinnalla. Voi kuoria jopa silmäluomet! Ihana puuterinen jauhe, sisältää silkkiä joka tehokosteuttaa. Emulgoidaan veden kanssa runsaaksi vaahdoksi. Käy ihan kaikille, ja varsinkin herkkä nahkaisille.

2. Clinique Exfoliating Scrub
Parhain ja raikastavin kuorinta ikinä! Rae on niin pientä ja tiheää, että juonteetkin siliää. Sopii hyvin rasvoittuvalle iholle, tai jos käyttää raskaampaa meikkiä. Sisältää mentholia joka supistaa ihohuokoset ja jättää kasvot ihan jääkylmäksi pesun jälkeen!

3. Dior Hydra Life Beauty Awakening Rehydrating Mask
Oon yrittänyt käyttää kahta naamiota viikossa koko ajan, varsinkin nyt talvikautena kun iho kuivuu. Iho rasvottuu ja tulee näppylöitä, mutta se rasvoittuu sen takia koska ihon pinta on kuiva. Ihanan tuoksuinen kevyt voidemainen naamio. Laitan välillä jopa pari kertaa viikossa ja yövoiteen sijaan, jolloin iho saa tehohoitoa koko yön.

4. Biotherm Biopur Pore Reducer One-minute Unclogging Mask
Vaikka nimessä lukee "1-minuutin naamio" niin ei pidä paikkaansa. Naamio jähmettyy ja imeytyy iholle noin 10 minuutissa, ja vaikutusajan jälkeen hierontaan märin sormin pois. Sisältää kuorintakiteitä. Tukkeutuneelle iholle ihana ja todella syväpuhdistava! Kerta viikossa tai kahdessa viikossa riittää, on sen verran tehokas.


1. Clinique Moisture Surge Extended Thirst Relief
Kosteusvoide joka käy kaikille ihotyypeille, mutta sopii parhaimmillaan seka-ja rasvoittuvalle iholle. Ei sisällä rasvoja, öljyjä tai tukkivia aineita. Sisältää pelkkää raikasta kosteuttavaa geelisorbettia! Siksi tämän voi käyttää yksinään, toisen kosteusvoiteen alla, meikkivoiteen seassa ja jopa hiuksiin kosteuttamaan! Tää on ihana kesällä.

2. Lancômè Gènifique Youth Activating Cream
Voide joka auttaa ihoa uudistumaan. Ei siis ole mikään tavanomainen aikuisten naisten ryppyvoide, joita parikymppinen tyttö ei edes vielä tarvitse. Oon ottanut tämän ns. kuuriluontoisesti yhden purkin käyttöön, koska talvella ihon uudistuminen on vaikeaa, iho kuivuu, väsyy, stressaantuu ja samenee, ja sitten vielä viikonloppujen juhliminen ja röökaaminen päälle, niin avót... Iho tykkää. Käy kaiken ikäisille.

3. Kanebo Sensai Silk Brightening Cream SPF8
Maailman ihanin voide. Tuoksuu ihan jumalaiselle, kosteuttaa, raikastaa, heleyttää! Toimii kolmella tavalla: heleyttää välittömästi ihon pinnan kevyen helmiäispigmentin avulla, alkaa päivien saatossa muuttaa ihon sävyä tasaisemmaksi ja tasapainottaa pitkällä käytöllä ihon kosteustasapainon ja raikkauden. Plus suokakerroin 8 on hyvä talvella kuin kesälläkin. Käy KAIKILLE!

4. Biotherm Multi Recharge Cream
Koko vuoden piristysruiske!! Vitamiinivoide joka sisältää Gingsengiä, E-vitamiinia ja suokakertoimen 15. Ihoon hieman normaalia väriä, vitamiineja ja raikastusta. Normaali-sekaihontuote kosteuttaa juuri sopivasti, mutta ei jätä ihoa rasvaiseksi. Ihanan kirpakka tuoksu.


1. Biotherm Rides Repair Chroma Lift Eye Care
Okei, tämä tuote on ehkä aikuisempaan makuun tarkoitettu, mutta toimii näihin mustiin silmänalusiin, turvotukseen ja silmäpusseihin. Loistava aamutuote. Pieniä juonteita korjaava koostumus. Voide muuttuu jokaisen iholla eriväriseksi pigmentiksi, joka heleyttää väsyneet silmänaluset. Hyvä laittaa ennen tärkeitä juhlia tai myös Dagen Efterin korjaamiseen.

2. Lancômè Gènifique Yeux
Tällä hetkellä käytössä, Génifique voiteen kanssa. Uudistaa ja koteuttaa. Sopii hyvin kaikille ihoille ja talvella tuntuu kyllä ihanalta aamuin meikin alla ja illalla silmänympärysihon rauhoittamiseen.

3. Clarins Eye Contour Gel
Laita yöksi jääkaappiin ja aamulla kasvojen pesun jälkeen silmiin niin heräät varmasti! Geeli laskee turvotuksen ja väsymyksen ja kosteuttaa. Jää oikein tiukaksi iholle kun turvotus katoaa! Ei kuivalle silmänympärysiholle.

4. Clinique All About Eyes
Geelivoide-koostumus, mutta ei kuivata ihoa vaan jättää pinnan pikemminkin samettiseksi. Eliminoi väsymyksen merkkejä. Tästä löytyy myös todella tuhti kuivan silmänympärysihon All About Eyes Rich, mutta toimii mun mielestä munkin normaaleilla silmäluomilla tosi hyvin ja rasvoittamatta. Olkoon vaikka tämä kevyempi kevät-kesä tuote ja paksumpi syksy-talvi aikaan.

Kun ihonhoitotuotteita vaihtelee säännöllisin väliajoin, niin ihokaan ei kyllästy niihin täysin. Muista vaihdella ihonhoitotuotteita vuodenajan mukaan, vaikka ihotyyppi pysyy samana, siinä voi ilmentyä vuoden mittaan paljon muutoksia ja väärä ihonhoitotuote saattaa tehdä vaan huonoa. Eli fiilistelemällä miltä oma nahka tuntuu, tietää parhaiten mitä se kaipaa.

Ja hoitakaa itseänne talvipakkasilla!!!!!

Tinde

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Rinsessoja

Huh. Loppuviikko hujahti vauhdilla runsaassa lakkasumussa. Pulju täyttyi toinen toistaan kauniimmista neitokaisista, joille väännettiin kampauksia ja meikkejä vanhojentansseihin. Letit sekä ihana kiharainen niskanuttura jatkoivat yhä voitokasta kulkuaan, mutta mahtuipa joukkoon myös muutama persoonallisempi kampaus. Lakkaa, pinnejä ja kiiltoa kului prinssessoiden kutreihin purkkitolkulla. 


 Päivä startattiin luonnollisesti jo kukonlaulun aikaan.
 
 
 
 
Päivän päätteeksi kun viimeinenkin neitokainen oli saatu kaunistettua, kipastiin hakee murua rinnan alle, pistettii kinkkibuffet pystyyn ja rojahdettiin sohvalle. Sormet oli aivan tahmeena hiuslakasta. 
 Perjantai aamuna kömmittiin taas jatkamaan. 


Vaikka vanhojentanssit olivatkin ohi, ei se kampausputki siihen loppunut. Lauantaina Paavo häippäs Kanarialle etsimään aurinkoa ja tytöt tuli vääntämään duuniin nutturoita. 


Hirrrveen, hirrrveen kivaa viiikkoa, ja ja ja..


<3:Biiit

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

BirthdayGirl hearts GHD

Viime viikonloppuna vietettiin mun (teillekkin jo varmasti tutuksi tulleen) ystävän Viivin synttäreitä. Meitä oli pieni ja tiivis porukka juhlistamassa, ja paikaksi valittiin Beatin "olohuone"!

Synttärisankarin päivä alkoi hemmottelulla! Viiville oli varattu aika meijän ihanalle harjoittelijalle Maijalle. Sankarille tehtiin pesu pitkällä ja hartaalla hieronnalla sekä synttärikiharat. Kyllä sitten kelpasikin viettää syntymäpäivää hiukset vimpan päälle käherrettynä. :-)




Viivin kampaajan jälkeen me syötiin hyvin ja herkuteltiin punaviinillä mun luona. Hengähdettiin siinä kämpillä muutama tovi ja sit illan tullen hipsittiin takas Beatiin. Myöhemmin tänne saapui meidän lisäks muutama muukin kaveri istumaan iltaa Viivin kunniaksi.

Me oltiin parin kaverin ja Viivin äiskän kanssa hommattu neidille lahjaksi GHD-suoristusrauta, mutta synttäritytöllä ei luonnollisestikaan ollut tästä mitään hajua. Me huijattiin kaikki omalta osaltamme, että lahjoja ei olisi ollenkaan tai sitten Viivi sai jotain pientä, kuten skumppapullon tai me-viedään-sut-joskus-leffaan-jne-paketin.
"Mähän sanoin etten mä tarvii lahjoja, ei haittaa!" Syndesankari vakuutteli karvas pettymys kasvoiltaan paistaen.. noei vaa. :-D Mutta jokatapauksessa oikea THE lahja tuli neitokaiselle täytenä yllätyksenä ja ihan takuulla lähes päivittäiseen käyttöön, niinkuin oli tarkoituskin! Eihän Viivi oo ku joku kaks vuotta siitä kyseisestä raudasta haaveillut..




Päivällä oltiin siis nautiskeltu Viivin kanssa massut täyteen herkkupihviä lisukkeineen, joten iltaa varten olin hommannut jälkkäriksi Daim-kakun, oma lehmä ojassa tietenkin.. Daim-kakku on nimittäin mun henkilökohtanen megaherkku! :-D Mutta kyllä muutkin sai siitä tällä kertaa oman osansa maistella. Muuten meillä olikin aika vaatimaton tarjoilu: Johannan tuomat sipsit ja dipit! Keskityttiin enemmän olennaiseen, eli sen punaviinin ja kuohujuoman tissutteluun.. 
Meijän ilta sujui kaikinpuolin oikein leppoisissa merkeissä. Jatkettiin menoa vielä Biitistä Helsingin yöhön ja hauskaa oli, voin kertoo!

 

 


Hyvä Viivi!


tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystistä

 Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille!
<3: Tiina, Noora, Tytti, Paavo ja Pipa

lauantai 11. helmikuuta 2012

Hair Trends for Spring/Summer 2012

Messy beach look
Solmuja, biitsilaineita, hutastuja löröponnareita.

Headscarf
Huivien paluu

Side part
Vapise keskijakaus..



Simple updos

Kampaus saa näyttää kunnolla itse tehdyltä.




Bouncy blow dry
Megaföönattu tuulitukka.

Braids braids braids
Letit jatkaa yhä voitokasta kulkuaan.

Wet-look finish
Mitä sliipatumpi, sen parempi.
kuvat Google, Harper's Bazaar,  Fashionsing,  Glamour.com, Marie Claire, Vogue