sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Creepy Halloween Party

 Eilen vietettiin Halloweenia kamujen kanssa naamiaisten merkeissä. Meiltä kun jäi syksynalottajais kekkerit pitämättä ja pikkujoulutkin vietetään omalla porukalla, niin pitihän tähän nyt jotain kivaa keksiä. Beat muuntautui kauhukammioksi mustilla jätesäkeillä ja muulla rekvisiitalla. Tarjolla meillä oli kaikkea yököttävää; matosalaattia, pahaa kakkua (jota kukaan ei oikeestaan syöny), homelevitettä ja hirviönverta. Hauskaa oli se että porukka oli nähny vaivaa ja oikeeti panostanu kunnolla asuihinsa. Paikalle saapui mm. Skeleton, Cruella De Vil, Sheikki, pelottava pelle, lomalla oleva joulupukki, merirosvo, pari minnihiirtä, Anna Wintour, Galliano, Lady Gaga ja monia muita. Oltiin järkätty ohjelmaks pientä kisailua. Ei voi muuta sanoa kuin että hullun hauskat pirskeet.
Kurpitsakakku (joka ei nyt oikeen menny kaupaks)


Patongit ja home-valkosipulilevite
Matosalaatti ja verikastike

Boolipoliisi-Paavo




kuuluisa hirviönveri
ranskalainensisäkkö Genevieve ja Galliano

Ai että tää on hauska leikki! Eli siis tarvitaan muutama vapaaehtoinen joille sidotaan vyötärölle sukkahousut mihin on pudotettu lahkeeseen mandariini. Lähtöviivalle tulitikkuaskit lattialle, joita sitten koitetaan saada tönittyä eteenpäin tolla heilurilla. Käsillä tai jaloilla ei saa auttaa. Tyyli on vapaa ja ensimmäinen maalissa on voittaja. Palkintona Jellyshotti :P





Muumioleikki







Myöhemmin illalla mentiin kattomaan ulos ilotulituksia (joita ei kyllä ihan kauheesti näkyny, mutta ainakin ne kuului hyvin!) Hauska sattuma että ne oli samaan aikaan. Poistuttiin Beatista tietenkin hyvissäajoin naapurisovun säilyttämiseksi. Liikkeemme yläpuolella sijaitsee asuntoja, joten ei voida ihan kauheen myöhään sielä mökätä. Dtm:ssä oli Halloween kemut kanssa, joten lähdettiin jatkamaan hauskaa iltaa porukalla sinne. 

5 kommenttia:

  1. tää ei nyt liity tähä mut voisitteks te suunnitella erilaisii kampauksii jotka sopis wanhojen tansseihi ? =) ja sit laittaa niist kuvii tänne ko ois kiva saada erilaisii ideoita :-) teil on aina nii kivannäkösiä kaikki kampaukset !

    VastaaPoista
  2. Joo voitashan me sellanen kampauspostaus väsäillä :)

    VastaaPoista
  3. Hienot on asut teillä! Millä te ootte värjänny noi ruoat?

    VastaaPoista
  4. ihan vaan elintarvikeväreillä. =D

    VastaaPoista
  5. paavo oot ihana! :F <3

    VastaaPoista