torstai 14. huhtikuuta 2011

ÄKKILÄHTÖ ETELÄÄN!


Elikkä viinanhakureissu Tallinnaan. Kyllähän synttäreitä varten täytyy juomingit olla kunnossa! Eilen aamupäivästä oli lähtö, ja otin siinä sitten pari pikkuapuriakin mukaan (Kiitsa jengi, Viivi ja Carita!). Aikataulutus aamulla oli minuuttipeliä ja melkeen ehittiin jo pelästyä että botski lähtee ilman meitä... Nimittäin, kun päästiin satamaan tuli eräs englantilainen herra pyytämään apua. No tottahan toki me autetaan! Tytöt pääsivät sitten kantohommiin, ja mä jäin laukkuvahdiks. Aikaa laivan lähtöön oli ehkä enään alle puolituntia ja lähtöselvitys edessäpäin. Herralla oli mukanaan vaikka ja minkälaista nyssäkkää ja pussukkaa. Yhtäkkiä herra katosi sisälle pummimaan lippurahaa, ja me jäätiin pihalle ihmettelemään. Mielenkiintoinen aloitus tälle päiväreissulle. Käytiin siinä sitten jonkun ajan päästä asiallisesti sanomassa herralle, että meillä olis ihan samanlainen kiire ehtiä ihan samaan laivaan. "Joo hei jos te voisitte kuiteski vielä viedä ne mun nyssäkät ja pussukat sinne laivaan mun puolesta? Pliide?" Ömm. Ei. Ei meistä ollut siihen, kasseja oli satakiloa ja aikaa noin vartti. Jouduttiin jättämään nyssäkät pihalle ja ei muuta kuin juoksujalkaa laivaan! Oli mukavaa olla avuksi sitä tarvitsevalle, mutta siinä meinas jo oma matkalle pääsy olla vaakalaudalla.. Myöhemmin kuitenkin törmäsimme samaan mieheen laivassa, eli kaikki hyvin kaikki kunnossa. :-)

Tax Freen ollessa suljettuna (eikä auttanu vaikka kuinka kävin raapimassa ovea..) päätimme sijoittaa eurosen jos toisenkin pelikoneisiin! Huonolla menestyksellä. Tein sitten pientä hintavertailua, ja totesin että halvemmalla pääsee kun ostaa viinat maista. Menomatka meni mukavasti, juotiin matkadrinkit ja oltiinkin jo perillä.












Viroon oli luvattu aurinkoista ja lämmintä, odotukset sään suhteen olivat siis korkealla! Mutta toisin kävi. Onneks ei sentään ihan jäätävän kylmä ilma ollut. Käytiin tuhlaamassa rahaa muutamissa pakollisissa kaupoissa, ja kaikki haalittiin ihan hyvät saaliit. Sitten sen matkan tarkoituksen pariin! Eli Beatin boolin ehkä ne tärkeimmät ainesosat. Hyvään hintaan löytyi kaikki tarvittava ihan sataman kupeesta, ja meijän seurue oli jo ihan valmis lastautumaan laivaan, vaikka lähtöön oli vielä tunti.










Paluumatkalla päästiin osallistumaan Viikkarin yhteislaulutuokioon! Aikamoista, hehe. Oltiin kaikki aika poikki ja yhteislaulun jälkeen jäätiin koko matkan ajaksi tanssipaviljonkiin istuskelemaan, tulihan siinä vielä parit matkadrinksut maisteltua. Päivä oli ollut hyvä ja aika meni nopeasti. Fiilarit olivat valmiiksi varsin hilpeät ja sitten.... Sokerina pohjalle meille yllätys esiintyi Janne Tulkki!!! JES! Tuli ihan mieleen kun lapsena kiertelin lavatansseja mummon ja ukin kanssa. :-) Hyvä keikka! Sain vielä nimmarinkin.










Kaikinpuolin mukava reissu! Nyt sitä Beatin boolia odotellessa, namnam.

2 kommenttia: