perjantai 2. marraskuuta 2012

Paint Your Nails

Mitä asiakkaat yleensä puuhailevat kampaajalla värin vaikutusajalla? Kun ne mömmöt päässä ei voi ihan hirveästi liikkua tai riehua. Lukevat lehtiä, tekevät läppärillä töitä, rupattelevat keskenään, näpräävät kännykkää..

Saatiin oivallinen idea muutaman asiakkaan inspiroimana, jotka ovat keksineet käyttää tämän luppoajan loistavasti hyväkseen lakkaamalla kynsiään. Kynsilakkakori! Mikä voisi olla parempi ajanviete noin puolen tunnin paikallaan istumiselle? Hankittiin siis asiakkaiden iloksi läjä kynsilakkoja, joita voi vapaasti käyttää omien räpylöiden koristelemiseen. Homma on vasta testivaiheessa, mutta porukka on näyttänyt tykkäävän ideasta sen verran paljon, että täytynee piakkoin laajentaa värivalikoimaa. Tätä kautta on moni uskaltautunut kokeilemaan vähän räikeämpiäkin värisävyjä, kuin mitä normaalisti itse käyttää. Nyt ei tarvitse asiakkaiden raahata mukanaan omia lakkoja.

Valittiin Universal Nailsin kynsilakat, jotka ovat runsaspigmenttisiä, kestäviä, nopeasti kuivuvia ja laadukkaita. Herkullisia värisävyjä löytyy joka lähtöön mattamustasta ja glitterpinkistä neonkeltaiseen. Lakat eivät sisällä formaldehydiä eivätkä tolueeneja.

 Ja meidän asiakkaille tiedoksi, että saa toki kiskasta hihasta ja pyytää koria syliinsä, jos me ei itse sitä muisteta tarjota :D 


Joo oltiin vähän ajoissa ton nenäpäivän kanssa..

Hyvää viikonloppua! <3: Beat

12 kommenttia:

  1. Vähän huikee idea!! Omassa parturissani mulle vaan aina laitetaan se lämpöpuhallin tms. huriseen, et siinä voi vielä vähemmän liikkua :/

    VastaaPoista
  2. Höh, enpä tajunnu vaikka kävin maanantaina, mahtava idea! :-)

    VastaaPoista
  3. onko maksullinen? kiva idea....

    VastaaPoista
  4. hanzykka: Joo lämpölaitteen alla on vähän huono liikkua, mut toki hieman nopeuttaa värin vaikutusaikaa :)

    elp: Me ei itekkään muisteta aina noita lakkoja. Mut ens kerralla sitten!

    Anonyymi: Ei maksa mitään :)

    VastaaPoista
  5. onpa mahtava idea! (varsinki näin kynsiholistina..) :D

    VastaaPoista
  6. Vitsi teillä on ihana kampaamo ja ihana tiimi :) mulle on tullu monta kertaa mieleen et pitäs kyssyy teiltä,että teette varmaanki pidennyksii? :) niin paljonko maksais semmosiin luonnonkihariin hiuksiin kiharat teippi pidennykset? omat hiukseni ovat nyt olkapäille asti,mutta haluaisin,että ne olisivat kylkeen asti :)

    VastaaPoista
  7. jjohanna: Joo ajateltiin tällänen piristys asiakkaille tähän pimeeseen talveen :)

    Anonyym: Meillä ei oikeastaan tehdä teippipidennyksiä ollenkaan. Suosituin täällä on tuo ompelutekniikka. :)



    VastaaPoista
  8. Hauska idea toi kynsien lakkaus! :)


    www.1beautybox.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Hyvä idea toi kynsien lakkaus! :)


    www.1beautybox.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Ihan upea idea tuo kynsienlakkaus!! Tykkään todella paljon, vaikken teidän asiakas olekaan!

    VastaaPoista
  11. Vitsi ku kiva idea :)! Välillä tuntuu ettei oo kotona aikaa kynsien lakkailuun, niin tollain kampaamossa löis kivasti 2 kärpästä yhdellä iskulla :)!

    VastaaPoista